Raakkujen pelastamista sukupuutolta Nokialla
–

Pinsiön-Matalusjoen ja raakkujen tietoilta järjestettiin Nokialla keskiviikkona 11. helmikuuta. Paikalle saapui 40 henkilöä, joista mukana oli pinsiöläisten ohella nokialaisia ja tamperelaisia. Tietoillan järjesti Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistys.
Illassa käsiteltiin Pinsiönlähteen ja siitä lähtevän Pinsiön-Matalusjoen nykytilaa sekä keinoja ja suunnitelmia joessa asuvan, nyt sukupuuttoon kuolevan raakkukannan elvyttämiseksi. Tiina Kauppi selvensi asian kokonaisuutta, menneisyyttä, nykytilaa ja suunnitelmia elvytykseen. Kaija Helle selvitti raakun ja taimenen ekologiaa ja lisääntymistä sekä huonokuntoisten raakkujen hoitolan toimintaa. Katja Vainionpää Sisä-Suomen elinvoimakeskuksesta kertoi Pinsiön-Matalusjoen Life Revives -raakkuhankkeesta.
Nuorimmat aikuiset raakut ovat nykyään noin 35-vuotiaita. Kun raakut ovat sukukypsiä noin 15-20-vuotiaina, tästä voi päätellä raakkujen lisääntymisen pysähtyneen joessa aikuisiksi sen jälkeen, kun Tampere alkoi ottaa Pinsiönkankaan pohjavettä vuonna 1975. Tuolloin vedenottoon päädyttiin, koska Tampereen Näsijärven pintavedet olivat saastuneet veteen laskettujen yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden seurauksena. Kasvava kaupunki tarvitsi puhdasta käyttövettä asukkailleen. Lupa annettiin tilapäisenä tässä tilanteessa.
Tällä hetkellä pintavedet ovat puhdistuneet ja mahdollistavat käyttöveden oton. Tampereen käyttövesivarat ovat runsaat ja Pinsiön pohjavettä ei enää tarvita. On aika elvyttää pahoin pilaantunut Pinsiönlähde, ja kuivunut Pinsiön-Matalusjoki sekä joessa asuvat raakut ja taimenet.
Tietoillan aikana käsiteltiin tutkijoiden selvityksiä joen virtaamasta ja sen vaikutuksista raakkuun. Oli antoisaa kuulla aikalaisten muistoja Pinsiönlähteeltä ja joelta. Pinsiöläiset Markku Uosukainen ja Mikko Virtanen ovat asuneet alueella jo 1960-luvulla. He muistavat hyvin Pinsiönlähteen pulppuilleen laajana sekä joen veden virranneen runsaana, kirkkaana ja kylmänä. Joessa oli runsas kalakanta, joka on hävinnyt. Vesi pysyi viileänä helteisinäkin kesinä. Nyt veden puutteen takia talvisin raakkuja jäätyy joen pohjaan ja kesäisin tukahtuu liian lämpimään matalaan veteen.
Aikanaan kyläläiset kävivät oikeutta estääkseen Tampereen kaupungin vedenoton, mutta he hävisivät oikeudessa. Nykyinen lainsäädäntö ei sallisi arvokkaan lähteen, virtavesien ja uhanalaisten raakun ja taimenen tuhoutumista. Raakku on Euroopan Unionin ja Suomen tiukasti suojelema eliölaji, mutta se ei riitä raakkua kuolemasta sukupuuttoon.
Illan lopuksi Tampereen kaupunginvaltuutettu Saana Kuusipalo kertoi valtuustoon tekemästään aloitteesta Tampereen vedenoton radikaalista vähentämisestä Pinsiönlähteestä raakun pelastamiseksi. Tarkoitus on, että jatkossa turvataan Tampereen kriisivesi sekä pinsiöläisten käyttöveden saanti Pinsiönlähteestä . Aloitteen käsittely jatkuu valtuustossa tänä keväänä.
Pinsiönlähteen ja Pinsiön-Matalusjoen sekä joessa elävän raakkukannan elvyttäminen on mahdollista ja välttämätöntä.



