Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri Nokian yhdistys

Nokia
Navigaatio päälle/pois

Yölaulajaretki 4.-5.6.2022 Nokian Kesäniemessä, elämyksenä ruokosirkkalintu ja lentävä pullonpuhaltaja

Nokian Lintukoulun yöretkelle oli uskaltautunut 45 henkilöä, joista lapsia oli kuusi. Lintuoppaina olivat paikalliset harrastajat Kari Eicher ja Anne Viitalaakso.

Sää oli aluksi hieman tuulinen ja  koleakin. Keskiyölle mentäessä tuuli tyyntyi ja taivaanranta kajastui vaaleanpunaisena.

Nuolihaukka näyttäytyi aivan retken aluksi, ja lopuksi se vielä varoitteli reviirillään. Lehtokurppa kiersi Kesäniemeä, kuovi kuikutteli ja paikalliset kurjet sekä laulujoutsenet huutelivat. Ruokokerttuset olivat aika vaisusti äänessä, kun pesivät jo. Yhdellä sentään oli vielä innokkuutta laulaa ruovikossa.

Isohko (a25) kottaraisparvi ilahdutti rannalla. On hienoa, kun kanta elpyy pikkuhiljaa. Useissa haapakoloissa ja kottaraisille laitetuissa pöntöissä ovat pesinnät onnistuneet. Joutsenet rouskivat innolla terveellisiä voikukkia pellolla. Kaurisperhe ja rusakot loikkivat myös pellolla paremman ruohon perässä.

Kun juna jyskyttii kiskot kitisten Poriin, niin satakielet innostuivat näppäilemään sulosointujaan. Kuulimme retkellä yhteensä kuusi satakieltä. Vesilinnuista näimme silkkiuikkuja, sinisorsia, härkälinnun pesällään ja kaakkuri lensi Kulovedelle ruokailemaan. Kalatiirat pitivät huolen keskinäisestä tiedotuksestaan kovaäänisesti kuten lokitkin.

Ja vihdoin kuului Piikkilänjärvellä ruokosirkkalintu! Se oli saapunut Kauniaistenlahdelle viikkoa aiemmin mukana olleiden mökkiläisten mukaan. Se on harvinaisuus, vaikkakin Suomessa tänä vuonna yleisempii kuin aiemmin. Tasainen ruokosirkkalinnun ääni on aika nukuttavaa kuunneltavaa. Useat olivat tulleet ruokosirkkalintua kuuntelemaan, joten odotus palkittiin.

Yhtäkkiä tuli Kulovedeltä kaulushaikara. Se lensi kaula mutkalla Piikkilänjärven yllä lenkin ja palasi takaisin. Se taisi säikähtää kiikarisilmäistä kansaa rannalla. Yleensä haikaran pulloonpuhaltavan äänen kuulee ruovikosta, mutta harva retkeilijöistä oli sen nähnyt lennnossa.

Viitakerttunen lauloi vaisusti Kesäniemessä, mutta Kuljun kartanolla se esitti paremmin laulutaituruuttaan. Pohjanlepakko koukkaili hyönteisiä puiden latvustosta. Hyttysiä oli vielä aika vähän.Hyvä, että lepakoitakin on alueella.

Olipas pitkän ja kylmän kevään jälkeen elämyksellinen kesäyö!

Kiitos kaikille mukana olleille!

Anne Viitalaakso.

Nokian Lintukoulu / Pily, SLL Nokia