Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri Nokian yhdistys

Nokia
Navigaatio päälle/pois

Palosirkan kotikedon hoitotalkoissa havaittiin uhanalainen viiruvahakas

Pyymäen palosirkkakedolla talkoiltiin 16. kerran uhanalaisen palosirkan esiintymällä Kuljussa. Hoitona poistettiin heinää käsin kitkemällä ja juurineen lapioilla, mikä on todettu niittämistä tehokkaammaksi heinittymisen hallintakeinoksi. Samalla syntyy paljasta maannosta, jolle sirkkanaaras munii. Kitkemisjäte kerättiin pressulle ja kuljetettiin kedon ulkopuolelle.

Palosirkka on vuoden 2019 uhanalaisluokituksessa vaarantunut eliölaji ja Kuljun esiintymä on nykyään Pirkanmaan ainoa. Ilman hoitoa keto umpeutuisi ja palosirkka häviäisi, niinkuin se on hävinnyt useilta entisiltä esiintymispaikoiltaan.

Hoidon tuloksena kedon edustava ja monipuolinen kasvilajistokin voi hyvin silmin nähden. Tämän vuoden alkukesän kuumuus ja kuivuus tosin olivat vaikuttaneet kasvilajiston pienuuteen ja kuivumiseen, eivätkä myöhemmät sateet olleet auttaneet tilannetta. Ketoa koristivat lähinnä särmäkuisman keltaiset ja ahopukinjuuren vaaleat kukat.

Yksi kedon komeimmista kasvilajeista on harjuhäränsilmä, jonka kukat ovat halkaisijaltaan jopa viiden senttimetrin kokoisia. Valitettavasti valkohäntäkauriit syövät sen nuppuja ja kukkia, kun kedolla törrötti  kymmeniä katkottuja varsia. Samoin tämän viheliäisen vieraslajin suihun oli päätynyt uhanalaisluokituksessa silmälläpidettävä ketonoidanlukko-nimistä pientä kasvilajia sekä ahomansikkaa ja muuta kasvillisuutta.

Kedolta löytyi uusi merkittävä ja paikan arvoa nostava laji. Kiinnitin huomiota oudon näköiseen sieneen, jonka nokialainen biologi ja sienikirjailija Lasse Kosonen määritti viiruvahakkaaksi (Hydrocybe spadicea). Laji on harvinainen ja uhanalaisluokituksessa erittäin uhanalainen. Tämä on tänä vuonna toinen havainto Nokialta, kun Lasse Kosonen näki sen Maatialanharjulta Pitkäniemen hautausmaalta. Hän on tehnyt sieltä lajin ensimmäisen Nokian havainnon 1970-luvulla ja nämä kolme havaitnoa ovatkin täältä ainoat.

Ukkosta ja sadetta enteilleessä untuvaisessa säässä kuultiin päristelevä koirassirkka. Naarasta saatiin ihmetellä joukolla. Lisäksi havaittiin heinikon ja kivien lomassa luikerteleva kyy sekä vaskitsa, joka on lajin ensimmäinen havainto kedolta.

Tauolla maistui kahvi, tee ja talkooeväät puheenporinan säestämänä. Talkoot järjesti Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistys ry. ja hoitotöissä oli kahdeksat ahkerat käsiparit.

Elokuussa 2020

Kaija Helle