Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri Nokian yhdistys

Nokia
Navigaatio päälle/pois

Ansiomerkkejä yhdistyksen aktiiveille

Timo ja Keijo. Kuvaaja: Tapio Perttunen

Suomen luonnonsuojeluliiton liittohallitus myönsi hopeisen ansiomerkin kahdelle SLL Nokian toimijalle.

Ansiomerkin sai yhdistyksen aikaansaavana jäsensihteerinä ja jäsenlehtien toimittajana ahkeroinut Kaarina Davis. Luonto on hänelle kaikki kaikessa ja luonnonsuojelun toteutuminen ovat sydämen asioita.

Ansiomerkki myönnettiin myös lähes kymmenen vuotta yhdistyksen pidettynä puheenjohtajana olleelle Timo Lepistölle. Ympäristökasvatus ja elämänmittainen oppiminen ovat hänen osaamisaluettaan. Siitä hän on itse paras malli ja esimerkki.

SLL:n ansiomerkkiin on kaiverrettu saimaannorppa ja merikotka kertomaan onnistuneista ponnisteluista ja tuloksekkaista suojelutoimista näiden lajien hyväksi. Molempien lajien määrä on kääntynyt 1970-luvun aallonpohjasta kasvuun.