Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri Nokian yhdistys

Nokia
Navigaatio päälle/pois

SLL Nokian kevätkokouksen julkilausuma 27.3.2019

SLL Nokia
SLL Nokia

Ilmasto odottaa tekoja

 ”Teidän päätöksenne – meidän tulevaisuutemme.”  Tämä oli erään nuoren viesti kevään  ilmastomielenosoituksessa Tampereella. Viestin sanoma on oikeutettu, sillä tulevaisuus alkaa huomenna.

Nyt on tekojen aika. Jokainen meistä voi tehdä päivittäin jotain ilmaston hyväksi. Suuri merkitys on mm. kotimaisilla kasviksilla ja lähellä tuotetulla luomuruoalla. Meille suomalaisille kierrättäminen on tehty erittäin helpoksi ja vaivattomaksi. Kierrättäminen ja jätteiden lajittelu säästävät materiaaleja ja energiaa.

Myös oman kotikaupunkimme organisaatioilta odotamme ja velvoitamme johdonmukaisia toimia ilmaston kannalta parhaiden ratkaisujen käyttöön ottamisessa. Eco-3 alueen kiertotaloutta edustavien yritysten keskittymä luotsaa Nokiaa kohti hiilineutraalia kaupunkia. Tämän lisäksi tarvitaan kaikki käytettävissä olevat keinot ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi.

Maankäytön ja rakentamisen suunnittelu ja toteutus ovat myös ilmastotekoja parhaasta päästä. Rakennusten ilmastoystävällistä energiantarvetta kaupunki voi ohjata kaavamääräyksillä. Aurinkosähkön ja maalämmön yhdistelmä edustavat uusiutuvaa ja päästötöntä energiaa. Näitä voidaan toteuttaa sekä uusiin että vanhoihin rakennuksiin. Näin on onnistuneesti Nokialla tehty, mistä lausumme tyytyväisyytemme.

Puun lisääminen kerros- ja pientalojen rakennusmateriaalina on ilmastoteko, sillä puurakenteet ja -tuotteet sitovat ilmastoa lämmittävää hiiltä. Puurakentamista on suositeltavaa lisätä myös julkisessa rakentamisessa, sillä hyvin tehdyt puurakennukset säilyvät jopa 300 vuotta. Ylöjärven Leija ja Helsingin Oodi ovat esimerkkejä puun, lasin ja betonin tyylikkäistä liitoista julkisissa rakennuksissa.

Vanhat metsät sitovat parhaiten hiiltä ja kaupungin metsien metsänpeitteen lisääminen toimii hiilen sitojana. Hakkuiden suhteen toivomme niin kaupungilta kuin metsänomistajiltakin malttia ja suunnitelmallisuutta. Metsät ylläpitävät asuinviihtyisyyttä ja luonnon monimuotoisuutta. Tämä on myös asukkaiden harras toive.

Lisätiedot

Keijo Rantanen                           050 574 9064
Kaija Helle                                   044 017 7180