Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri Nokian yhdistys

Nokia
Navigaatio päälle/pois

Lumisella retkellä Aurinkokalliolle

Talvikuvia Aurinkokalliolta. Kuva: Tapio Perttunen

Nousimme metsän reunaan, kun vastassamme oli käpytikan hakkaama raita Suomen luonnonsuojeluliitto Nokian joukon Halimaan metsään ja kallioille suuntautuneella retkellä. Metsässä on talvellakin nähtävää, jota pysähtelimme katsomaan tämän tästä.

Kiertelimme suojan pehmentämällä polulla ja pohdimme luonnon selviämistä talvesta. Joulukuun talvipäivän seisauksesta päivä on pidentynyt jo noin 8 tuntia. Valon määrän lisääntyminen saa luonnon heräämään, linnut laulamaan ja kasvillisuuden valmistautumaan kiihkeään kasvukauteen. Mänty ja kuusi ovat ensimmäisten joukossa kasvun alkamisessa ja yhteyttävät jo tähän aikaan.

Toinen oppaamme Tapio Perttunen kertoi lukuisista retkistä, joita hän on vuosikymmenten aikana kollegoineen tehnyt Aurinkokalliolle Myllyhaan päiväkodin ja ala-asteen lasten kanssa. Päiväkodin ohjaajat ovat pitäneet siellä leikkien lisäksi opetustuntejakin, mihin se soveltuu oikein hyvin. Matikantunti onnistuu kävyillä siinä, missä paperin kanssa pulpetissakin.

Luonnossa liikkuessaan lapset oppivat havainnoimaan ympäristöään. Luontoleikit ovat parasta harjoitusta lihaksistolle, kehon hallinnalle ja tasapainolle. Leikki on lasten työtä ja luonto kannustaa luovuuteen, mikä näkyy jo lasten Aurinkokalliolle antamassa nimessä.

Perttunen kertoi, että luonnossa lapset ovat rauhallisempia, kun siellä on tilaa kaikille. Päiväkodin ”karsinassa” olevista pihakeinuista ja muista leikkivälineistä pitää kilpailla.

Puhuimme Aurinkokallion ja Halimaan metsän tulevaisuudesta. Lähiasukkaiden ohella suurin menetys alueen häviämisestä kohdistuisi lapsiin. Aikuiset toki kykenevät ulkoilemaan kauempana. Lapsille menetys olisi korvaamaton, sillä heiltä häviäisi helposti tavoitettava läpinäkymätön leikkimetsä, jonka kautta Aurinkokalliolle kuljetaan. Näin totesi joukkomme.

Aurinkokalliolla olevan siirtolohkareen juurella lapset syövät välipalaa nuotiolla, johon on saatu kaupungilta lupa. Siellä me retkeläisetkin evästelimme ja maistelimme kasvipohjaisia grillituotteita.  Niitä on tullut mukavastii markkinoille retkeläisten perinteisen ”perusvihanneksen” eli lihaa sisältävän grillimakkaran rinnalle. Vegekepakot maistuivat!

Kaija Helle