Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Espoon yhdistys

Espoo
Navigaatio päälle/pois

Jäsenetu: Jälki-näyttely Haltiassa -50%

Espoon ympäristöyhdistyksen jäsen!

Jäsenetunamme yksittäisliput 50 %:n alennuksella Nuuksiossa sijaitsevan Luontokeskus Haltian Jälki-erikoisnäyttelyyn.

Marraskuussa 2018 avattu Haltian historian ensimmäinen voimakkaasti kantaa ottava näyttely on nimeltään Jälki. Näyttely tuo esiin ihmisen luontoon jättämää jälkeä pohjoismaisten valokuvaajien kuvien ja henkilökohtaisten tarinoiden kautta. Noin sata kaunista ja vahvaa kuvaa koskettavat katsojaansa.

Ihmisen elämästä on aina jäänyt jälki ympäröivään luontoon. Me Haltiassa olemme huolissamme siitä, että juuri nyt jälki on ennennäkemättömän voimakas. Synkät uutiset esimerkiksi sukupuuttoon kuolevista lajeista, voimistuvasta ilmastonmuutoksesta sekä merien ja luonnon roskaantumisesta ahdistavat meitä!

Ihminen on osa luontoa ja luonnosta täysin riippuvainen, siksi luontoon liittyvä ahdistus ja huoli on luonnollista. Ympäristöahdistuksen on todettu aiheuttavan psykofyysisiä oireita kuten voimattomuutta, kipua ja masennusta. Apatia ja masennus eivät kuitenkaan ole ratkaisuja tässä pelottavassa tilanteessa.

“Nykyinen meno johtaa siihen, että meistä tulee koko Suomen luontomuseo. Haluamme Suomen luonnon lajiston pysyvän elinvoimaisena myös jatkossa”, kertoo luontokeskuksen johtaja Tom Selänniemi.

Jäljen tarkoituksena on herättää ajatuksia, tarjota toivoa ja auttaa selviämään ympäristöahdistuksesta. Parhaimmillaan ympäristöahdistuksen voi kääntää voimavaraksi. Jokainen voi vaikuttaa omaan jälkeensä tekemällä parempia valintoja mahdollisuuksiensa mukaan.

Hinnat Espyyn jäsenkorttia näyttämällä:

Aikuiset 13 € => alennettu 6,50 €
Alennuslippu 8 € (lapsi 7-17 v., eläkeläinen, opiskelija, varusmies, siviilipalvelusmies, työtön) => alennettu 4 €
Lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Haltia näyttelyihin.

Lue näyttelyn aukioloajoista

Jälki-näyttely on avoinna Suomen luontokeskus Haltiassa 3.11.2018 – 12.5.2019. Huomioithan, että 7.1.-21.1.2019 välillä koko Haltia on suljettu huoltotoimenpiteiden takia.

Tarjous on voimassa näyttelyn loppuun 12.5.2019 saakka esittämällä Espoon ympäristöyhdistyksen jäsenkortin.

Tutustu Jälki-näyttelyyn täältä.