Suomea vaivaa kaivosbuumi, joka tuntuu nojaavan totuudenjälkeisen ajan periaatteisiin. Jos oikein kovasti toistetaan, että Suomessa kaivosteollisuus on kestävää, niin ehkä se sellaiseksi myös muuttuu. Mieleen tulevat Eppu Normaalin kappaleen sanat ”millään muilla mailla kuin Suomella se ei oo riskiä vailla”.
Faktat puhuvat kuitenkin puolestaan. Suomessa on 44 kaivosta, joista suurin osa, kuten kaikki metallikaivokset, on riskialttiita. Vanhatkin kaivokset vuotavat edelleen. Uudet ovat sata tai tuhat kertaa vanhoja suurempia – myös riskeiltään.
Kaivokset tuottavat moninkertaisesti Suomen kokonaismäärän verran vaarallista jätettä, jota ei silti vaaralliseksi jätteeksi tilastoida tai sellaisena käsitellä. Lisäksi syntyy pölyä, melua ja jätevesiä vesistöihin. Oulun yliopisto on todennut vuoden 2016 raportissaan, että kaikki kaivosten jätealtaat vuotavat aikanaan. Kaikki.
Kaivosbuumin mittakaava on hurja. Jopa reilut 10 prosenttia Suomen pinta-alasta on varattu malminetsinnälle ja varauksille.
Suomen löyhä kaivoslainsäädäntö houkuttelee ympäristö- ja ihmisoikeusrikoksia tehneitä yhtiöitä. Otetaanpa esimerkki: kansallismaisemamme Koli on tämän ”kestävän” kaivostoiminnan armoilla.
Venäläisten Igor Vasilievin ja Alexander Mikhailovin johtama MEN eli Minerals Exploration Network Oy on tehnyt 552 neliökilometrin malminetsinnän varauksen Kolin maisemiin. Yhtiön tytäryhtiöllä on kontollaan muun muassa luvatonta koelouhintaa ja puutteellista kaivosjätteenkäsittelyä. Rikastussiivous kesti vuosia. Rinnakkaisyhtiöllä on velkatuomioitakin.
Malminetsintä uraaniesiintymillä edellyttää malminetsintälupaa, mutta Tukes on MEN-yhtiön varausilmoituksessa sallinut yhtiölle oikeuden ottaa jopa 7000 näytettä ilman lupaa. Maaperässä on runsaasti uraania, joten ”vähäinenkin” kivinäytteiden otto ja sedimentin kaivaminen sisältää riskejä muun muassa kaivannaisjätteiden sekä radioaktiivisten sedimentin haitta-aineiden leviämisen osalta.
Kolilla hääräävän yhtiön toiminta olisi Luonnonsuojeluliiton asiantuntijan näkemyksen mukaan lainvastaista, mutta rinnastuu Tukesin näkökulmasta lainsäädännössä jokamiehenoikeuksiin. Mikäpä siinä, toinen kerää sieniä, toinen ottaa kaivosnäytteitä.
Epäreilulta tuntuukin se, että tarkoin säännellyssä Suomessa tavallinen kansalainen on tiukempien ohjenuorien edessä paristojen, jäteöljyjen, akkujen ja maalien kanssa kuin kaivosyrittäjä. Voisi jopa karpomaisesti puhahtaa, että tuntuu siltä, että mummonmökkien vedenpuhdistuksestakin on tarkemmat normit kuin kaivoksilla.
Olen tyrmistynyt. Jos sinäkin tunnet vastaavaa raivoa, kanavoi tunnemyrskysi teoiksi ja levitä tietoa tunnisteella #kaivosjätteetkuriin.
