Luontotekoja työpaikalla

Joona Henttosen yritys ohjaa tuotantoaan ekologisempaan suuntaan Ekokompassin avulla.
Teksti ja kuva Jenni Hamara
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 2/2022
Paperikasseja valmistava perheyrityksemme Cabassi Oy on selvinnyt 1990-luvun lamasta ja maailman muutoksista jo vuodesta 1985, jolloin isäni perusti firman. Hän halusi alusta alkaen, että tuotanto on kotimaista ja että meillä on oma tehdas. Vastuullisuusasiat eivät vielä silloin olleet samalla tavalla valtavirtaa kuin nykyään.
Ajat muuttuivat ja meille alkoi tulla kysymyksiä tuotteidemme ekologisuudesta ja eettisyydestä. Tiesimme, että tuotantomme oli jo aika hyvissä kantimissa, mutta ekosertifikaatti puuttui. Moni sertifiointijärjestelmä on pienille firmoille liian raskas. Mietin, että olisi hyvä juttu, jos jostain löytyisi sellainen sertifiointitaho, joka pystyisi meitä ohjaamaan ja auttamaan.
Joitain vuosia sitten Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä tuli tutkalleni. Aloin törmätä siihen eri yhteyksissä. Mietin, että nyt voisi olla sopiva hetki hoitaa homma kuntoon. Otin yhteyttä Ekokompassi-porukkaan. Saimme heti neuvonantajan, jonka kanssa lähdimme arvioimaan toimintamme eri osa-alueita.
Ensimmäinen tekemämme muutos oli siirtyminen fossiilittomaan energiaan.
Ensimmäinen tekemämme muutos oli siirtyminen fossiilittomaan energiaan, kotimaiseen tuulivoimaan, mikä on viime aikojen valossa osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Haluan, että yritykseni toimii oikein ihmisiä ja luontoa kohtaan.
Ryhdyimme myös kierrättämään tuotannossa syntyvän hylyn, joka aiemmin meni polttoon energiaksi. Kuitupohjaiset sivuvirrat, kuten leikkuujäte ja pakkaukset kierrätetään nyt erilaisiksi kartonkituotteiksi. Valkeakosken tehtaallamme vaihdoimme valaistuksen ledeiksi. Se näkyy pienentyneinä energiamaksuina ja maksaa itsensä takaisin 2–3 vuodessa.
Kerromme Ekokompassista nettisivuilla ja uutiskirjeissä. Se näkyy myös lähettämissämme tarjouksissa ja tilausvahvistuksissa. Aloitimme juuri somessa pienen vastuullisuustekosarjan. Suosittelemme Ekokompassia myös muille pienyrityksille, jos niillä ei ole resursseja erikseen palkata henkilöä funtsimaan näitä asioita.”
Joona Henttonen
Cabassi Oy:n toimitusjohtaja
Ota Ekokompassi käyttöön
- Ole pitkäjänteinen. Ajat ovat muuttuneet. Enää vastuullisuus ei ole lisä tai bonus vaan elinehto. Pientenkin yritysten kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä Ekokompassiin.
- Kerro asiakkaille Ekokompassista. Se hyödyttää omaa brändiäsi ja samalla levität muille tietoa mahdollisuudesta.
- Tutustu Ekokompassiin: ekokompassi.fi
Muita luontotekoja yrityksille
- Tee Luonnonsuojeluliiton kanssa yhteistyötä luontokadon pysäyttämiseksi. Sivulta 24 voit lukea esimerkkejä kumppanuuksistamme. Voit myös liittyä kannatusyritykseksi tai tehdä kertalahjoituksen. Tutustu vaihtoehtoihin: sll.fi/yritysyhteistyo
- Katso vastuullisuustavoitteiden asettelussa kokonaisuutta. Olennaista on tunnistaa merkittävimmät vaikutukset ja puuttua niihin huomioiden, että ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteet tukevat toisiaan.
- Vaihda EKOenergia-merkittyyn sähköön. EKOenergia on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon ympäristömerkki uusiutuvalle energialle. Pyydä tarjous: ekoenergy.org/fi

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija
”Luonnonsuojelija lähestyy lohduttomilta tuntuvia teemoja tavalla, joka motivoi toimimaan ja rohkaisee lannistamisen sijaan!” (lukijapalaute 2019)
Jaa sosiaalisessa mediassa
Sinua saattaisi kiinnostaa

Luonnonsuojeluliiton lausunto EU:n biotalousstrategian päivitykseen
Luonnonvarojen ylikulutuksen lopettamisen ja kiertotalouden edistämisen tulee olla keskiössä biotaloutta kehitettäessä Suomessa ja koko…
Lue lisää
Mitä hallitusohjelma tarkoittaa ympäristön kannalta?
Hallitusohjelma on valmis ja Luonnonsuojeluliitto on käynyt sen ympäristökirjaukset läpi tiukalla kammalla.
Lue lisää