Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Suomen luonto on ajettu ahtaalle, mutta luontokato voidaan pysäyttää – ”Jos kehitys pystytään viemään johonkin suuntaan, se saadaan myös takaisin”

Laajat avohakkuut ovat köyhdyttäneet metsäluontoa Suomessa. Hiiripöllö hakkuuaukealla. Kuva: Heikki Ketola

Suomessa luonnon heikentäminen alkoi jo satoja vuosia sitten, mutta todelliseen vauhtiin se pääsi 1900-luvun nousuhuumassa. Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho uskoo, että luontokato pystytään kääntämään. Se vaatii suojelun lisäämistä, ennallistamista ja muutoksia lainsäädäntöön. ”Ihminen ja luonto mahtuvat hyvin Suomeen, kunhan resurssien hyödyntäminen tehdään järkevästi”, hän sanoo.

Teksti Hannu Toivonen, kuvat Heikki Ketola, Paul Stevens, Juha Jantunen, iStock, Shutterstock
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 1/2022

Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi. Näin alkaa Väinö Linnan Suomen historian vaiheita käsittelevä klassikkoteos Täällä Pohjantähden alla. Se voisi olla aloitus myös Suomen luontokadon tarinalle, jonka juuret johtavat satojen vuosien päähän.

Ihmisen toiminta alkoi vaikuttaa luontoon selkeämmin vasta 1700-luvun esiteollistumisen aikaan, kun suomalaiset ryhtyivät ojittamaan soita, perkaamaan ja patoamaan koskia, laskemaan järviä ja levittäytymään rannikolta maan sisäosiin. Toiminta aiheutti vielä tässä vaiheessa vain vähäistä haittaa luonnolle, mutta liikkeelle oli lähdetty.

1800-luvulla vauhti kiihtyi. Höyrykoneet alkoivat jyskyttää tehtaissa, rautatiet halkoa metsiä ja ensimmäisiä sellutehtaita alettiin rakentaa.

Todellinen luonnon riistäminen käynnistyi 1900-luvulla, kun Suomi halusi vaurastua muiden länsimaiden mukana. Metsiä hakattiin entistä kiivaammin sellukattiloihin ja sahatavaraksi. Vienti veti ja uusia tehtaita perustettiin.

Metsäkato paheni entisestään, kun toisen maailmansodan aikana Metsähallitus otti avohakkuut käyttöön valtion metsissä puuntarpeen kasvun takia. Muutoksen piti olla väliaikainen, mutta siitä tuli pysyvä käytäntö.

Metsien ahdinkoa lisäsi vuonna 1948 julkaistu harsintajulkilausuma, jonka perusteella metsien jatkuva kasvatus kiellettiin. Avohakkuiden aikakausi oli alkanut. Metsien luontoarvot unohtuivat

Luonnon riisto ei jäänyt ainoastaan metsiin. Teollistunut Suomi tarvitsi entistä enemmän energiaa. Sitä saatiin, kun vapaana virranneet kosket valjastettiin vesivoiman käyttöön. Kalateitä oli määrä rakentaa, mutta ne jäivät pääosin tekemättä. Jokiluonto ja vaelluskalat kärsivät, mutta turbiinit pyörivät.

Mustionjokeen rakennettu vesivoimala on kuivannut aikoinaan vapaasti virranneen kosken. Kuva: Minttu Lehtovaara.

Soiden ojituksessa vauhtiin päästiin 1900-luvun puolenvälin jälkeen. Suomalaiset näyttivät tunnollisen luonteensa ja iskivät lapionsa suon mättääseen lähes kaikkialla, missä soita vain pilkisti puiden lomasta. Lopputuloksena yli puolet Suomen soista ojitettiin, Etelä-Suomessa lähes 80 prosenttia.

Tarkoituksena oli kuivata suot pelloiksi ja metsätalouden käyttöön, mutta monessa paikassa puut kasvoivat niin huonosti, ettei niitä ollut taloudellisesti kannattavaa korjata.

Jälleen ihmisen virheet sai maksaa luonto: suoluonto köyhtyi ja ravinteita valui ojia pitkin jokiin ja järviin.

Luontoa ei tuhottu tarkoituksella. Tässä vaiheessa ei ollut vielä ymmärrystä ja tietoa, kuinka mittaamatonta vahinkoa toiminta aiheutti luonnolle ja lajeille.

Talouseetokselle ei ollut myöskään todellista vastavoimaa, kun järjestäytynyt luonnonsuojelu oli vielä pienimuotoista. Ensimmäinen luonnonsuojelulaki tuli voimaan Suomessa 1920-luvulla, mutta sen vaikutukset olivat vähäisiä. Edistyksellinen luonnonsuojeluvalvoja Rolf  Palmgren kirjoitti 1900-luvun alussa kaksi kirjaa luontokadosta, mutta niidenkin viesti jäi teollistuvalta Suomelta kuulematta.

Kaiken tämän seurauksena Suomen luonnon tila heikkeni vuosi vuodelta. Nykyään joka yhdeksäs Suomen lajeista ja joka toinen luontotyyppi on uhanalainen.

Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen rajalla oleva Kaitasuo on kuivattu turpeennostoa varten. Kuva: Raisa Kyllikki Ranta.

Ratkaisuja on olemassa

Suomen luontopaneelin puheenjohtajan ja ekologian professorin Janne Kotiahon mukaan Suomen luonnon monimuotoisuuden tila on heikko. Vaikka joitain korjaavia toimenpiteitä on jo tehty, monimuotoisuus heikkenee edelleen.

Toivoa paremmasta kuitenkin on.

”Jos yhteiskunta tunnustaa tosiasiat eli luonnon heikon tilan, silloin myös ratkaisuja on olemassa. Niitä ovat luonnon suojeleminen ja ennallistaminen”, Kotiaho sanoo.

Luonnon monimuotoisuus heikkenee Suomessa lähes kaikissa elinympäristöissä. Kotiaho kiinnittäisi erityisesti huomiota metsiin, koska noin puolet Suomen kaikista lajeista elää tai on jollain tavalla riippuvaisia metsistä.

”Uhanalaisuustilanne ei ole metsissämme kaikista huonoin, mutta niistä pitää olla eniten huolissaan, koska ne ovat niin monen lajin elinympäristö. Suomessa on elinympäristöjä, joissa menee metsiä huonommin, mutta ne ovat paljon pienempiä, jolloin ratkaisut ovat kevyempiä.”

Kuukkeli on yksi Suomen taantuneimmista metsälinnuista. Lapissa laji on yhä elinvoimainen ja jopa yleinen, mutta etelässä kuukkelit vähenevät ja lajin elinalue on supistunut voimakkaasti. Kuva: Irma Kortekallio.

Esimerkiksi vuonna 2019 julkaistun lajien uhanalaisuutta kartoittavan Punaisen kirjan mukaan tunturipaljakan lajeista vähän alle 40 prosenttia on uhanalaisia. Metsälajeista uhanalaisia on vähän alle kymmenen prosenttia.

Vaikeimmassa tilanteessa ovat Kotiahon mukaan koskematonta luontoa tarvitsevat lajit. Esimerkiksi lohikalojen määrät ovat romahtaneet vuosikymmenten varrella, kun jokia on padottu ja kalatiet jätetty rakentamatta. Myös vanhoja metsiä vaativat lajit ovat Suomessa erittäin ahtaalla. Vanhoissa metsissä monille lajeille tärkeitä piirteitä ovat runsas lahopuun määrä ja puiden vaihteleva ikärakenne.

Suomen luontokadon syy on yksinkertainen: se johtuu ihmisestä.

”Ihminen tarvitsee väistämättä resursseja ja hyödyntää luontoa, mutta tämä on tehty ajattelematta, kuinka paljon se aiheuttaa haittaa luonnolle. Ihminen ja luonto mahtuvat hyvin Suomeen, kunhan resurssien hyödyntäminen tehdään luonto huomioiden.”

Välttämättömiä muutoksia

Suomen luontokadon tarina on vielä kesken. Tilanne on tällä hetkellä huolestuttava, mutta vasta tulevat vuosikymmenet näyttävät, minkälaisia seuraavista luvuista muotoutuu. Parhaassa tapauksessa se kertoo Suomen soiden ennallistamisesta, hakkuiden vähenemisestä ja virtavesien vapautumisesta – luonnon elpymisestä.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa on jo nähty, että kun toimeen ryhdytään, tuloksia on mahdollista saada aikaan. Sama on mahdollista myös luonnon monimuotoisuuden kohdalla.

”Tämä asia on ratkaistava, jotta pysymme maapallon rajoissa ja säilymme elossa.”

Luontopaneelin puheenjohtaja Kotiaho uskoo, että luontokato pystytään pysäyttämään. Se vie tosin aikaa, koska se vaatii isoja muutoksia yhteiskunnassa ja sen toiminnassa sekä lainsäädännössä.

Muutos on kuitenkin välttämätön.

”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, koska maapallo on rajallinen ja käytämme luonnonvaroja enemmän kuin ne ehtivät uusiutua. Tämä asia on ratkaistava, jotta pysymme maapallon rajoissa ja säilymme elossa. Mitä nopeammin se tehdään, sen parempi.”

Ensimmäiseksi kaikkien pitää Kotiahon mielestä tunnistaa ja tunnustaa luonnon heikko tila. Yhteisen tilannekuvan vallitessa ratkaisuja voidaan alkaa etsiä. Ensimmäisiä tehtäviä on se, että Suomi asettaa EU:n biodiversiteettistrategian mukaisesti 30 prosenttia kaikista elinympäristöistä suojeluun.

”Jos tässä onnistutaan, lajeilla on pitkällä aikavälillä jo paljon parempi tilanne.”

Korvauksia luonnolle

Vanhoja virheitä pitää myös alkaa korjata. Sen voisi aloittaa soita ennallistamalla. Siinä pitäisi keskittyä Kotiahon mielestä erityisesti reheviin ja runsaslajisiin soihin.

”Paljon puhutaan puuntuotannollisesti kannattamattomien soiden ennallistamisesta, mutta eniten luonto kuitenkin hyötyisi rehevämpien soiden ennallistamisesta.”

Vesiluonnon tilannetta pystyttäisiin parantamaan poistamalla joista lukuisia pieniä voimaloita, joiden hyöty sähköntuotannossa on pieni.

Keurusseudun luonnonystävien ennallistustalkoissa tukittiin suohon kaivettuja ojia vuonna 2016. Ojat tukkimalla suon vesitalous pystytään palauttamaan lähes entiselleen. Kuva: Ville Kangas.

Metsän käytössä pitäisi siirtyä yhä enemmän avohakkuista jatkuvaan kasvatukseen.

”Myös jatkuva kasvatus haittaa luonnon monimuotoisuutta, mutta sen aiheuttama haitta on avohakkuita pienempi.”

Luontokadon pysäyttäminen vaatii muutoksia myös lainsäädäntöön, koska pelkästään vapaaehtoisilla toimilla sitä ei pystytä pysäyttämään.

”Ihmiskunta on vaan sellainen, että se tarvitsee sääntelyä. Onneksi suomalaiset kunnioittavat sääntelyä, kun se tehdään täällä oikeamääräisesti ja -mukaisesti.”

Kotiahon mielestä lainsäädäntöä pitäisi muuttaa ensinnäkin siten, että luontoa ei saisi haitata ilman sen korvaamista luonnolle.

”Se on outoa, että meistä maanomistajista oikeastaan jokainen saa heikentää luontoa omaksi hyödykseen ja että voimme vyöryttää luontohaitat yhteiskunnan hoidettavaksi. Näinhän nykyinen systeemi oikeastaan toimii. Esimerkiksi mittava soiden ojitus on tapahtunut yksityisen edun ajamana ja valtion tukemana, ja valtion rahoilla näitä ojituksen haittoja nyt korjataan ja ennallistetaan.”

Kotiahon mielestä esimerkiksi yritysten pitäisi tulevaisuudessa itse korvata luonnolle aiheuttamansa haitat. Käytännössä se tarkoittaisi, että yritysten pitäisi sisällyttää luontohaitasta aiheutuvat kulut tuotteiden hintoihin. Tämä ohjaisi yrityksiä ympäristöystävällisempään toimintaan.

”Muutos voi viedä aikaa ja ihan kaikkea ei saada ennalleen, mutta Suomen luonnosta saadaan paljon rikkaampi tuleville sukupolville.”

Tarinalle onnellinen loppu

Suomen luonnonsuojeluliiton va. toiminnanjohtaja Tapani Veistola muistuttaa, että luonto elpyy, jos sille annetaan mahdollisuus.

”Jos kehitys pystytään viemään johonkin suuntaan, se saadaan myös takaisin. Muutos voi viedä aikaa ja ihan kaikkea ei saada ennalleen, mutta Suomen luonnosta saadaan paljon rikkaampi tuleville sukupolville.”

Esimerkiksi 1970-luvulla merikotkien sukupuutto näytti Suomessa väistämättömältä, mutta laji saatiin pelastettu ympäristöjärjestöjen tehokkaalla suojelutyöllä ja ympäristömyrkkyjen käytön rajoittamisella. Samanlaisia menestystarinoita on saatu aikaan valkoselkätikan, joutsenen ja lohen suojelutoimissa.

”Nämä esimerkit kuvaavat, että muutos parempaan voi olla nopeaa, kunhan toimeen tartutaan.”

Lue lisää Luontokato vai luontoteko? -kampanjasta: sll.fi/luontokato.

Oikaisu 2.3.2022 kello 9.30. Jutussa oli virheellisesti kirjoitettu, että Täällä Pohjantähden alla -romaani alkaa lauseella Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Oikeasti teos alkaa lauseella Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi. Teoksen nimeen on korjattu Pohjantähti-sana alkamaan isolla kirjaimella.

Evon luonnontilaiset metsät tarjoavat suotuisan elinympäristön lukuisille kasvi- ja eläinlajeille. Kuva: Markku Karvonen.

Luonnonsuojeluliiton kärjet luontokadon pysäyttämisessä.

1. Lisää suojelua. Suomen kaikista elinympäristöistä suojellaan 30 prosenttia. Suojelualueverkoston pitää jakautua tasaisesti eri puolelle Suomea ja sen pitää olla riittävän yhtenäinen, jotta lajit pystyvät siirtymään alueelta toiselle. Ihmisten heikentämistä alueista, kuten ojitetuista soista ja metsistä, ennallistetaan 15 prosenttia.

2. Rahoitusta nostetaan. Luonnonsuojelun rahoitusta korotetaan merkittävästi nykyisestä 100 miljoonasta eurosta. Näillä varoilla lisätään alueiden suojelua, ennallistetaan heikentyneitä ympäristöjä ja varmistetaan, että lainsäädäntö sekä valvonta toimivat.

3. Loppu luonnon vahingoittamiselle. Luonnolle aiheutuvat haitat huomioidaan luontotilinpidossa. Tämä tarkoittaa sitä, että poliittisessa päätöksenteossa huomioidaan aina, minkälaista haittaa tai hyötyä päätökset aiheuttavat luonnolle. Haittoja ovat esimerkiksi elinympäristön tilan heikkeneminen  tai päästöt ilmaan tai vesistöihin.

4. Haitalliset tuet lakkautetaan. Ympäristölle haitalliset tuet lopetetaan ja niistä vapautuva rahoitus suunnataan luontokadon pysäyttämiseen. Suomessa tuetaan ympäristölle haitallista toimintaa vuosittain yli kolmella miljardilla eurolla. Tukimiljoonia saavat esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käyttö, turvetuotanto, lento- ja autoliikenne sekä paljon sähköä käyttävä teollisuus.

5. Luonnolle oma kokoava laki. Valmistellaan luontokadon pysäyttämiseen tähtäävä luontolaki, johon kirjataan ajalliset ja määrälliset tavoitteet luonnonsuojelulle ja ennallistamiselle. Lakipaketin esimerkkinä toimisi vuonna 2015 säädetty ilmastolaki.

Hömötiainen

Vielä 1950-luvulla hömötiainen oli Suomen neljänneksi yleisin lintu. Todellinen romahdus hömötiaisten määrissä on tapahtunut kymmenen viime vuoden aikana. Vuonna 2015 hömötiainen luokiteltiin lajien uhanalaisuutta kartoittavassa Punaisessa kirjassa vaarantuneeksi. Nyt laji on jo erittäin uhanalainen. Suurin syy hömötiaisen ahdinkoon on metsätalous. Talousmetsässä on vain vähän lahopuuta, joihin hömötiainen nakuttelee mielellään pesänsä. Se löytää myös paremmin ravintoa vanhoista metsistä, joissa se piilottelee hyönteisiä jäkälien ja naavaan joukkoon. Hömötiaista voidaan auttaa suojelemalla vanhoja metsiä ja ennallistamalla talousmetsiä.

Suokukko

Vimmainen soiden ojitus ja turpeennosto on ajanut lukuisat suolinnut ahtaalle. Pahiten niistä on kärsinyt suokukko, jonka määrät ovat vähentyneet yli 90 prosenttia 1980-luvun alun tasosta. Näyttävät soidintanssit ovat nykyään harvinainen näky, ja laji luokitellaan Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi. Suomessa suokukkoa voidaan auttaa suojelemalla soita ja ennallistamalla suokukolle voidaan luoda uusia pesimäpaikkoja. Suokukon ahdinkoon vaikuttavat myös sen talvehtimisalueilla tapahtuneet muutokset ja ilmaston kuumeneminen.

Taimen

Meriin vaeltava taimen on aikoinaan lisääntynyt lähes kaikissa Suomen noin 60:ssä Itämereen laskevassa joessa. Nykyään alkuperäinen kanta löytyy enää 12 joesta. Suomen kaikki luonnonvaraiset meritaimenkannat on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Merkittävin syy ahdinkoon on jokien patoaminen vesivoiman käyttöön. Myös jokien perkaaminen ”ränneiksi” on hävittänyt kosket eli taimenen kutu- ja suojapaikat. Meriin vaeltavan taimenen tilannetta vaikeuttaa myös merikalastus, metsätalouden ojitukset ja vesistöihin päätyvä kuormitus. Taimenen elinoloja voidaan parantaa purkamalla patoja, rakentamalla kalateitä, kunnostamalla perattuja jokia ja säätelemällä kalastusta.

Keltaverkkoperhonen

Erittäin uhanalainen keltaverkkoperhonen on kärsinyt perinneympäristöjen katoamisesta. Maatalouden rakennemuutoksen takia ketoja ja laidunniittyjä on harvassa. Nykyään perhonen voi löytää sopivat elinolosuhteen metsäniittyjen ja paahdeympäristöjen lisäksi teiden tai junaratojen varsilta. Uusissa ympäristöissä keltaverkkoperhosen selviytymistä vaikeuttaa haitallinen vieraslaji komealupiini. Se syrjäyttää teiden varsilla purtojuurta, joka on keltaverkkoperhosen toukan ainoa ravintokasvi Suomessa. Perhosta voidaan suojella ennallistamalla ja luomalla uusia perinneympäristöjen verkostoja sekä pitämällä komealupiinin leviäminen teiden varsilla kurissa.

Luontokato metsissä

  • 6 prosenttia Suomen metsistä on suojeltu. Etelä-Suomessa suojelussa on 2,6 prosenttia metsistä ja Pohjois-Suomessa 10.

  • Suomen metsämaan alasta 2,6 prosenttia on luonnontilaista tai sen kaltaista metsää.

  • 36 prosenttia Suomen uhanalaisista lajeista elää ensisijaisesti metsissä.

  • Joka neljäs Suomen jäkälistä on uhanalainen. Suurin syy jäkälien vaikeaan tilanteeseen on metsätalous.

  • Metsien talouskäyttö on 700 lajilla uhanalaisuuden ensisijainen syy.

  • 70 prosenttia metsien luontotyypeistä on uhanalaisia. Metsän luontotyyppejä ovat muun muassa lehdot ja kangasmetsät.

Luontokato perinneympäristöissä ja vieraslajit

  • Perinneympäristöjen määrä on vähentynyt 1900-luvun aikana yli 99 prosenttia.
  • Suurin syy perinnemaisemien lajien uhanalaisuuteen on avoimien alueiden umpeenkasvu. Se on ensisijainen syy 407 lajin uhanalaisuuteen. Se uhkaa lähes 80 prosenttia perinnemaisemien uhanalaisista perhosista.
  • Suomessa on yli 300 haitallista vieraslajia. Haitalliset vieraslajit ovat vakava uhka yli 200 kasvilajille.
  • Haitalliset vieraslajit ovat alueesta riippuen joko merkittävin tai toiseksi merkittävin syy luonnon monimuotoisuuden vähenemiselle.

Luontokato soilla

  • Ojitus ja turpeenotto on ylivoimaisesti merkittävin suolajien uhanalaisuuden syy.
  • Alun perin Suomen pinta-alasta kolmasosa on ollut soita. Yli puolet Suomen nykyisistä soista on ojitettuja.
  • Suomen suot on halkaistu 1,4 miljoonalla kilometrillä suo-ojia. Se vastaa lähes kahta edestakaista matkaa Maasta Kuuhun.
  • 3,7 prosenttia eteläisen Suomen soista on suojeltu.
  • Etelä-Suomen suoluontotyypeistä 77 prosenttia on uhanalaisia. 
  • Kaksi kolmasosaa Suomen hiilivarastoista on soissa.

Luontokato virtavesissä

  • Suomen jokien lohikalojen kannat ovat vähentyneet 90 prosenttia 50 vuoden aikana.
  • Suomessa on enää vain kolme jokea, joissa on sekä alkuperäinen, mereen vaeltava lohi- että taimenkanta.
  • Suomen arviolta 159 000 joki- ja purokilometristä noin 90 prosenttia on ihmisen muuttamia.
  • Suomen joissa on yli 200 vesivoimalaitosta. Vesivoimaksi luettavia rakenteita on 500. Ne voivat olla käytöstä poistuneita voimaloita tai minivoimaloita.
  • Suomessa on 90 000–95 000 tierumpua, joista jopa kolmannes on osittainen tai täydellinen este vaelluskaloille ja muille eliöille.

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija

”Luonnonsuojelija lähestyy lohduttomilta tuntuvia teemoja tavalla, joka motivoi toimimaan ja rohkaisee lannistamisen sijaan!” (lukijapalaute 2019)

Jaa sosiaalisessa mediassa