Suomen luonto on ajettu ahtaalle, mutta luontokato voidaan pysäyttää – ”Jos kehitys pystytään viemään johonkin suuntaan, se saadaan myös takaisin”

Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi. Näin alkaa Väinö Linnan Suomen historian vaiheita käsittelevä klassikkoteos Täällä Pohjantähden alla. Se voisi olla aloitus myös Suomen luontokadon tarinalle, jonka juuret johtavat satojen vuosien päähän.

Ihmisen toiminta alkoi vaikuttaa luontoon selkeämmin vasta 1700-luvun esiteollistumisen aikaan, kun suomalaiset ryhtyivät ojittamaan soita, perkaamaan ja patoamaan koskia, laskemaan järviä ja levittäytymään rannikolta maan sisäosiin. Toiminta aiheutti vielä tässä vaiheessa vain vähäistä haittaa luonnolle, mutta liikkeelle oli lähdetty.

1800-luvulla vauhti kiihtyi. Höyrykoneet alkoivat jyskyttää tehtaissa, rautatiet halkoa metsiä ja ensimmäisiä sellutehtaita alettiin rakentaa.

Todellinen luonnon riistäminen käynnistyi 1900-luvulla, kun Suomi halusi vaurastua muiden länsimaiden mukana. Metsiä hakattiin entistä kiivaammin sellukattiloihin ja sahatavaraksi. Vienti veti ja uusia tehtaita perustettiin.

Metsäkato paheni entisestään, kun toisen maailmansodan aikana Metsähallitus otti avohakkuut käyttöön valtion metsissä puuntarpeen kasvun takia. Muutoksen piti olla väliaikainen, mutta siitä tuli pysyvä käytäntö.

Metsien ahdinkoa lisäsi vuonna 1948 julkaistu harsintajulkilausuma, jonka perusteella metsien jatkuva kasvatus kiellettiin. Avohakkuiden aikakausi oli alkanut. Metsien luontoarvot unohtuivat

Luonnon riisto ei jäänyt ainoastaan metsiin. Teollistunut Suomi tarvitsi entistä enemmän energiaa. Sitä saatiin, kun vapaana virranneet kosket valjastettiin vesivoiman käyttöön. Kalateitä oli määrä rakentaa, mutta ne jäivät pääosin tekemättä. Jokiluonto ja vaelluskalat kärsivät, mutta turbiinit pyörivät.

Soiden ojituksessa vauhtiin päästiin 1900-luvun puolenvälin jälkeen. Suomalaiset näyttivät tunnollisen luonteensa ja iskivät lapionsa suon mättääseen lähes kaikkialla, missä soita vain pilkisti puiden lomasta. Lopputuloksena yli puolet Suomen soista ojitettiin, Etelä-Suomessa lähes 80 prosenttia.

Tarkoituksena oli kuivata suot pelloiksi ja metsätalouden käyttöön, mutta monessa paikassa puut kasvoivat niin huonosti, ettei niitä ollut taloudellisesti kannattavaa korjata.

Jälleen ihmisen virheet sai maksaa luonto: suoluonto köyhtyi ja ravinteita valui ojia pitkin jokiin ja järviin.

Luontoa ei tuhottu tarkoituksella. Tässä vaiheessa ei ollut vielä ymmärrystä ja tietoa, kuinka mittaamatonta vahinkoa toiminta aiheutti luonnolle ja lajeille.

Talouseetokselle ei ollut myöskään todellista vastavoimaa, kun järjestäytynyt luonnonsuojelu oli vielä pienimuotoista. Ensimmäinen luonnonsuojelulaki tuli voimaan Suomessa 1920-luvulla, mutta sen vaikutukset olivat vähäisiä. Edistyksellinen luonnonsuojeluvalvoja Rolf  Palmgren kirjoitti 1900-luvun alussa kaksi kirjaa luontokadosta, mutta niidenkin viesti jäi teollistuvalta Suomelta kuulematta.

Kaiken tämän seurauksena Suomen luonnon tila heikkeni vuosi vuodelta. Nykyään joka yhdeksäs Suomen lajeista ja joka toinen luontotyyppi on uhanalainen.

Ratkaisuja on olemassa

Suomen luontopaneelin puheenjohtajan ja ekologian professorin Janne Kotiahon mukaan Suomen luonnon monimuotoisuuden tila on heikko. Vaikka joitain korjaavia toimenpiteitä on jo tehty, monimuotoisuus heikkenee edelleen.

Toivoa paremmasta kuitenkin on.

”Jos yhteiskunta tunnustaa tosiasiat eli luonnon heikon tilan, silloin myös ratkaisuja on olemassa. Niitä ovat luonnon suojeleminen ja ennallistaminen”, Kotiaho sanoo.

Luonnon monimuotoisuus heikkenee Suomessa lähes kaikissa elinympäristöissä. Kotiaho kiinnittäisi erityisesti huomiota metsiin, koska noin puolet Suomen kaikista lajeista elää tai on jollain tavalla riippuvaisia metsistä.

”Uhanalaisuustilanne ei ole metsissämme kaikista huonoin, mutta niistä pitää olla eniten huolissaan, koska ne ovat niin monen lajin elinympäristö. Suomessa on elinympäristöjä, joissa menee metsiä huonommin, mutta ne ovat paljon pienempiä, jolloin ratkaisut ovat kevyempiä.”

Esimerkiksi vuonna 2019 julkaistun lajien uhanalaisuutta kartoittavan Punaisen kirjan mukaan tunturipaljakan lajeista vähän alle 40 prosenttia on uhanalaisia. Metsälajeista uhanalaisia on vähän alle kymmenen prosenttia.

Vaikeimmassa tilanteessa ovat Kotiahon mukaan koskematonta luontoa tarvitsevat lajit. Esimerkiksi lohikalojen määrät ovat romahtaneet vuosikymmenten varrella, kun jokia on padottu ja kalatiet jätetty rakentamatta. Myös vanhoja metsiä vaativat lajit ovat Suomessa erittäin ahtaalla. Vanhoissa metsissä monille lajeille tärkeitä piirteitä ovat runsas lahopuun määrä ja puiden vaihteleva ikärakenne.

Suomen luontokadon syy on yksinkertainen: se johtuu ihmisestä.

”Ihminen tarvitsee väistämättä resursseja ja hyödyntää luontoa, mutta tämä on tehty ajattelematta, kuinka paljon se aiheuttaa haittaa luonnolle. Ihminen ja luonto mahtuvat hyvin Suomeen, kunhan resurssien hyödyntäminen tehdään luonto huomioiden.”

Välttämättömiä muutoksia

Suomen luontokadon tarina on vielä kesken. Tilanne on tällä hetkellä huolestuttava, mutta vasta tulevat vuosikymmenet näyttävät, minkälaisia seuraavista luvuista muotoutuu. Parhaassa tapauksessa se kertoo Suomen soiden ennallistamisesta, hakkuiden vähenemisestä ja virtavesien vapautumisesta – luonnon elpymisestä.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa on jo nähty, että kun toimeen ryhdytään, tuloksia on mahdollista saada aikaan. Sama on mahdollista myös luonnon monimuotoisuuden kohdalla.

”Tämä asia on ratkaistava, jotta pysymme maapallon rajoissa ja säilymme elossa.”

Luontopaneelin puheenjohtaja Kotiaho uskoo, että luontokato pystytään pysäyttämään. Se vie tosin aikaa, koska se vaatii isoja muutoksia yhteiskunnassa ja sen toiminnassa sekä lainsäädännössä.

Muutos on kuitenkin välttämätön.

”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, koska maapallo on rajallinen ja käytämme luonnonvaroja enemmän kuin ne ehtivät uusiutua. Tämä asia on ratkaistava, jotta pysymme maapallon rajoissa ja säilymme elossa. Mitä nopeammin se tehdään, sen parempi.”

Ensimmäiseksi kaikkien pitää Kotiahon mielestä tunnistaa ja tunnustaa luonnon heikko tila. Yhteisen tilannekuvan vallitessa ratkaisuja voidaan alkaa etsiä. Ensimmäisiä tehtäviä on se, että Suomi asettaa EU:n biodiversiteettistrategian mukaisesti 30 prosenttia kaikista elinympäristöistä suojeluun.

”Jos tässä onnistutaan, lajeilla on pitkällä aikavälillä jo paljon parempi tilanne.”

Korvauksia luonnolle

Vanhoja virheitä pitää myös alkaa korjata. Sen voisi aloittaa soita ennallistamalla. Siinä pitäisi keskittyä Kotiahon mielestä erityisesti reheviin ja runsaslajisiin soihin.

”Paljon puhutaan puuntuotannollisesti kannattamattomien soiden ennallistamisesta, mutta eniten luonto kuitenkin hyötyisi rehevämpien soiden ennallistamisesta.”

Vesiluonnon tilannetta pystyttäisiin parantamaan poistamalla joista lukuisia pieniä voimaloita, joiden hyöty sähköntuotannossa on pieni.

Metsän käytössä pitäisi siirtyä yhä enemmän avohakkuista jatkuvaan kasvatukseen.

”Myös jatkuva kasvatus haittaa luonnon monimuotoisuutta, mutta sen aiheuttama haitta on avohakkuita pienempi.”

Luontokadon pysäyttäminen vaatii muutoksia myös lainsäädäntöön, koska pelkästään vapaaehtoisilla toimilla sitä ei pystytä pysäyttämään.

”Ihmiskunta on vaan sellainen, että se tarvitsee sääntelyä. Onneksi suomalaiset kunnioittavat sääntelyä, kun se tehdään täällä oikeamääräisesti ja -mukaisesti.”

Kotiahon mielestä lainsäädäntöä pitäisi muuttaa ensinnäkin siten, että luontoa ei saisi haitata ilman sen korvaamista luonnolle.

”Se on outoa, että meistä maanomistajista oikeastaan jokainen saa heikentää luontoa omaksi hyödykseen ja että voimme vyöryttää luontohaitat yhteiskunnan hoidettavaksi. Näinhän nykyinen systeemi oikeastaan toimii. Esimerkiksi mittava soiden ojitus on tapahtunut yksityisen edun ajamana ja valtion tukemana, ja valtion rahoilla näitä ojituksen haittoja nyt korjataan ja ennallistetaan.”

Kotiahon mielestä esimerkiksi yritysten pitäisi tulevaisuudessa itse korvata luonnolle aiheuttamansa haitat. Käytännössä se tarkoittaisi, että yritysten pitäisi sisällyttää luontohaitasta aiheutuvat kulut tuotteiden hintoihin. Tämä ohjaisi yrityksiä ympäristöystävällisempään toimintaan.

”Muutos voi viedä aikaa ja ihan kaikkea ei saada ennalleen, mutta Suomen luonnosta saadaan paljon rikkaampi tuleville sukupolville.”

Tarinalle onnellinen loppu

Suomen luonnonsuojeluliiton va. toiminnanjohtaja Tapani Veistola muistuttaa, että luonto elpyy, jos sille annetaan mahdollisuus.

”Jos kehitys pystytään viemään johonkin suuntaan, se saadaan myös takaisin. Muutos voi viedä aikaa ja ihan kaikkea ei saada ennalleen, mutta Suomen luonnosta saadaan paljon rikkaampi tuleville sukupolville.”

Esimerkiksi 1970-luvulla merikotkien sukupuutto näytti Suomessa väistämättömältä, mutta laji saatiin pelastettu ympäristöjärjestöjen tehokkaalla suojelutyöllä ja ympäristömyrkkyjen käytön rajoittamisella. Samanlaisia menestystarinoita on saatu aikaan valkoselkätikan, joutsenen ja lohen suojelutoimissa.

”Nämä esimerkit kuvaavat, että muutos parempaan voi olla nopeaa, kunhan toimeen tartutaan.”

Lue lisää Luontokato vai luontoteko? -kampanjasta: sll.fi/luontokato.

Oikaisu 2.3.2022 kello 9.30. Jutussa oli virheellisesti kirjoitettu, että Täällä Pohjantähden alla -romaani alkaa lauseella Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Oikeasti teos alkaa lauseella Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi. Teoksen nimeen on korjattu Pohjantähti-sana alkamaan isolla kirjaimella.