Kuohuva paratiisi – Luonto palasi Markus Penttisen punaiselle myllylle

Loppukesällä iltojen pimetessä sisälle vanhaan myllyyn kuuluu usein voimakas, läpitunkeva ääni. “Ahaa! Nyt ne tulevat”, tuumaa Markus Penttinen. Saukkoemo poikasineen kulkee myllyn ohi virtaavaa Olkkalankoskea pitkin. Emo kutsuu jälkikasvuaan kosken kuohujen yli. Silloin Penttinen laskeutuu alas myllystään nähdäkseen kulkijat.

“Saukko sietää ihmistä noin kymmenen metrin päähän. Jos menee sitä lähemmäs, se häipyy paikalta”, hän kertoo.

Olkkalankosken saukoilla ovat asiat nyt mallillaan. Niiden vaino on aikanaan lopetettu, ja kalakannat ovat kohenneet. Tilanne oli toinen kymmenen vuotta sitten, kun Markus Penttinen osti myllyn ja siihen kuuluvat vajaat kolme hehtaaria maata lähellä sijaitsevan kartanon omistajalta.

Koski oli kokonaan padottu pienimuotoisen vesivoimalan vuoksi ja sen rannat rehottivat vieraslaji jättipalsamia.

“Yhden pienvoimalan taloudellinen tuotto oli minimaalinen, mutta sen ympäristövaikutukset säteilivät kymmenien kilometrien päähän. Koski oli perattu peruskalliota myöten. Se muistutti kylpyammeen pohjaa”, muistelee Penttinen.

Pitkän linjan virtavesiaktiivi ei säikähtänyt lähtötilannetta vaan alkoi kehittää omaa myllykoskeaan.

Hyönteiset merkkinä onnistumisesta

Kymmenen vuotta myöhemmin kesäkuisena aamuna jättipalsameista ei näy vilaustakaan. Linnut visertävät kilpaa ja ilmassa surisee. Punainen mylly seisoo ylväänä sen juurella kohisevan kosken kyljessä.

Museoviraston suojeleman myllyn ja 1800-luvulla rakennetun padon kiertää luonnonmukainen ohitusuoma, käytännössä tekokoski. Vesi puikkelehtii uomaan tuotujen kivien välistä, ja nuoret pajut kurkottavat ylöspäin. Ne Penttinen on istuttanut varjoksi kaloille ja ravinnoksi hyönteisille.

“Kun kimalaiset keväällä heräävät, on kukinta niille katettu. Kalatkin kaipaavat varjoa. Vedenpinnan alla on rehevä puukattaus ylläpitämässä elämää. Täällä on lisäksi valtava hyönteishotelli – mylly. Sen halkeilleen pinnan sisuksiin pääsee hyönteisiä, jotka lähtevät etsimään ravintoa auringon alkaessa lämmittää.”

Hyönteisten lisääntyminen onkin kunnostetussa koskessa merkki onnistumisesta. Markus Penttisen mukaan kestää kunnostuksen jälkeen pari vuotta, että luonto palautuu.

“On hyvä merkki, kun sorsat alkavat nokkia kiviä ja vesisammalta. Puuaines on hyönteisille ruokaa, joten sitä tarvitaan niin veden alla kuin maallakin.”

Kun hyönteiskanta voimistuu, seuraavat muut lajit perässä. Kalat, linnut ja lepakot saavat ravintoa. Penttisen ohitusomaa pitkin kulkevat nyt lähes kaikki kalalajit, joita vesistössä on.

“Ahven, särki, ruutana, lahna, kuha, hauki, kiiski, salakka ja taimen…”, Penttinen luettelee.

Ennen juhannusta uoma täyttyy salakoista. Ne vetävät kalastavia lintuja puoleensa. Viime kesänä kaulushaikara viipyi kokonaisen kuukauden kaloja narraamassa. Syksy on Penttisellä jo mielessä; toiveissa olisi saada syyslohikalakannat palautettua jokeen. Koskeen on tehty muutama hyvä kutusoraikko.

“Myös ankerias kulkee tästä eestaas. Kun niiden kulkua kolme vuotta sitten tutkittiin, jäi vuorokauden aikana Veke-katiskaan 11 ankeriasta. Ne eivät kuitenkaan pääse merelle asti”, Penttinen kertoo.

Penttiselle ohitusuoman kunnostus on kokonaisvaltainen projekti, jossa koko ekosysteemi palautuu.

“Keskustelu lähtee yleensä lohikaloista. Salakat tai ruutanat eivät vedä samalla tavalla. Tosiasiassa tästä kulkee kuitenkin 20 eri kalalajia läpi.”

Penttinen kertoo, että vesistöön on kymmeniä vuosia sitten istutettu  eri lohikalalajeja. DNA-tutkimukset ovat osoittaneet, että parhaiten hengissä on säilynyt alkuperäinen taimenkanta.

“Kannattaa elvyttää alkuperäistä, eikä tuoda ulkopuolelta”, hän sanoo.

Krantut koskikarat

Hyönteisten ja kalojen perässä seuraavat linnut. Olkkalankosken ohitusuomalla pesii muun muassa koskikara, mikä on harvinaista Etelä-Suomessa. Penttinen on ripustanut sille koskikaratutkijoiden tekemiä pönttöjä. Koskikara ei kuitenkaan kelpuuttanut ammattilaisten pönttöjä vaan valitsi pesäpaikakseen padosta löytyneen kivenkolon.

Puukiipijälle Penttinen on valmistanut tekopökkelöitä, joihin tikat ovat alkaneet nakutella koloja. Tontin yläosassa havisee haavikko, jota tikat niin ikään ovat työstäneet. Alueella pesii ainakin käpytikka ja pikkutikka, mutta myös valkoselkätikka perheineen on pyörinyt haavikossa.

Tikkojen ohella kottaraiset ovat ottaneet alueen omakseen. Suosion salaisuus piilee lahopuun runsaudessa, jota riittää nokkimiseen ja toukkien etsimiseen.

Penttinen ei ole jättänyt sopivien pesäkolojen nakuttelua tikkojen hommaksi, vaan on ripustanut joenvarteen pesäpönttöjä telkälle.

“Kaikissa neljässä pöntössä on ollut asukit. Enempää ei 250 metrin pituiseen omistamaani joenvarteen voi laittaa tai syttyy sota telkkien välillä. Tein myös puukiipijälle pöntönpuolikkaan lahosta puunpökkelöstä, kun alkoi ottaa päähän, etteivät  laudasta tehdyt pöntöt kelvanneet.”

Penttisen tonttiin kuuluu vanha pelto, jonka kohtalosta oli päätettävä. Yksi vaihtoehto oli antaa sen metsittyä. Penttinen kallistui kuitenkin niityn kannalle. “Heittelin siihen Perhosniitty-siemenseosta kuin vanhanajan maanviljelijä.”

Isosorsimon kirous

Myös sillä, mitä rannalla tai rantavedessä kasvaa, on merkitystä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Penttinen on saanut hävitettyä tontiltaan lähes kokonaan haitallisen vieraslaji jättipalsamin.

“Kiskoin sitä koko ajan aina kun ohi kulkiessani näin.  Kuivatin niitä kivien päällä ja poltin uunissa. Uusia siemeniä kulkeutuu virran mukana, mutta nykyään esiintymät ovat satunnaisia.”

Sitten huonot vieraslajiuutiset: 15 vuotta sitten joen hidasvirtaisten osien ranta oli rehevä, kukoistava kokonaisuus. Kunnes isosorsimo alkoi levitä.

Tämä toinen haitallinen vieraslaji on vallannut hidasvirtaisen rantaveden ja järvenrantoja syrjäyttäen sieltä muut kasvit, kuten osmankäämin. Monotoninen tiheä kasvusto aiheuttaa sen, ettei hauki enää pysty kutemaan. Se on heijastunut alapuolisen järven Hiidenveden haukikantaan, joka on laskenut.

“Hauet pitävät rehevöitymistä kurissa syömällä pohjaa möyhiviä särkikaloja. Hidasvirtauksisissa paikoissa isosorsimo on täystuho. Sen siemenet leviävät virran mukana alas ja lintujen mukana ylös”, Penttinen kuvaa.

Syvässä vedessä isosorsimo ei pärjää, joten kaivinkone olisi tässä kohdin ainoa ratkaisu. Syvemmässäkin vedessä kasvavat ulpukat, rentukat ja osmankäämit voisivat taas palata, jos isosorsimo saataisiin häädettyä.

Meriyhteys ja raakku takaisin

Vaikka Penttisen joenpätkästä on kehkeytynyt pieni vapaa-ajan ekoparatiisi, on koskikunnostajan katse jo kauempana.

“Tavoitteena on palauttaa meriyhteys ja sitä kautta lohi.”

Olkkalanjoki laskee Hiidenveteen ja siitä Lohjanjärveen. Vesistö jatkuu Mustionjokeen, johon on jo saatu kalatiet kahteen patoon ja kahteen muuhun on ohitukset suunnitteilla.

“Koskia ei ole  Mustionjoessa enää jäljellä. Vesistössä on vain yläjuoksulla Karkkilan, Vihdin ja Lohjan kosket.”

Vihtijoen yläjuoksulla on harvinaisen jokihelmisimpukan koeistutusalue, jonne on palautettu ihmisen hoidossa olleita yksilöitä.

“Ne olivat selviytyneet hyvin talven pikku boksissaan siellä”, Penttinen iloitsee.

Vielä toisen maailmansodan aikoihin on Karjaanjoen vesistössä harjoitettu helmenpyyntiä. Nyt viimeiset yksilöt sinnittelevät odottaen lohien paluuta.

Koskikunnostus kiinnostaa naisia ja yrityksiä

Tilanne on ollut karu, mutta Penttinen näkee kehityksen menevän monilta osin oikeaan suuntaan. Kysyntää koskikunnostuksille olisi niin paljon, ettei tekijöitä riitä. Yksi trendi on talkoiden naisistuminen.

“Joukon vanha ydin on kalastusta harrastavat miehet, mutta nyt laajempi elonkirjoajattelu on tuonut mukaan naiset. Toinen trendi ovat urbaanit koskikunnostukset, jotka nähdään osana kestävää kehitystä ja taloutta.”

Koskien kunnostaminen on noussut valtakunnalliseksi ilmiöksi. Penttisen mukaan virtavedet olivat alunperin pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan miesten asia. Nyt mukaan on tullut kunnostusta eri lähtökohdista ja syistä tukevaa porukkaa koko Suomessa.

Yritykset ovat alkaneet innostua.

“Minäkin olen vetänyt vapaa-ajallani liikunnalllisia tyky-päiviä koski- ja purokunnostuksissa. Kannoksi kaskeen muuten kukoistavassa puutarhassa ovat jääneet valtio-omisteiset Kemijoki Oy ja Fortum, joiden ympäristön korjaustyöt virtavesissä ovat vähäisiä haittoihin nähden. Mutta muutos tulee joka tapauksessa!”

Penttisen mukaan täytyy kuitenkin olla realisti. Tuulivoiman lisääntyminen nostaa esiin vaatimuksia vesivoiman käytöstä säätövoimana.

“Se ei saa olla este kalojen hoidolle. Pienvesivoimaloilla  on olematon energiamerkitys. Pikkuvoimalat ja jotkut keskisuuretkin joutaisivat pois. Isoihin voimaloihin tarvitaan luonnonmukaiset ohitusuomat. Oma minivoimalani oli esimerkki siitä, kuinka koko vesistö kärsii yhdestä pienestä padosta.”

Kymmenen vuoden ennallistusprojekti on nyt takana. Penttisen visio seuraavien 10–20 vuodelle on kirkas: raakut takaisin, lohi takaisin, alueen laajennus ja monimuotoisuuden jatkuva lisääminen.