Pop-up-tapahtumat ovat kevyt väylä yhdistystoimintaan

Keravan yhdistys on onnistunut innostamaan uusia aktiiveja mukaan toimintaan iloisilla, pop-up-tapahtumilla. Kevyempi ote yhdistystoiminnassa voi myös auttaa jaksamaan raskaampien aiheiden parissa.
Teksti Miia Pietiläinen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 3/2019
Miten innostaa uusia vapaaehtoisia ja jäseniä mukaan toimintaan? Usein byrokraattiseksi koettu yhdistystoiminta ei välttämättä houkuttele varsinkaan nuorempaa ikäpolvea.
Keravan ympäristönsuojeluyhdistyksessä uusia aktiiveja on onnistuttu innostamaan mukaan pop-up-henkisellä toiminnalla. Haastattelimme Uudenmaan piirihallituksen jäsentä, Keravan yhdistyksen entistä puheenjohtajaa Liisa Hyttistä.
Miten Keravan yhdistyksen toiminta on muuttunut viime vuosina?
Olemme saaneet yhdistyksessä pitkään olleiden rinnalle uusia aktiiveja, jotka ovat tuoneet toimintaan nuoremman polven näkökulmaa.
Perinteisten retkien ja muiden tapahtumien lisäksi aloimme järjestää kevyempää toimintaa. Reaktiivisuus on olennaista: tehdään tapahtumia, joille tuntui olevan tilausta, ja ne ideoidaan ja toteutetaan nopeasti. Tällainen toiminta on vapaamuotoista ja soljuvaa, ja toteutetaan usein yhteistyössä erilaisten toimijoiden kanssa.
Miten olette löytäneet uusia vapaaehtoisia?
Kahdella tavalla. Väkeä on ensinnäkin haettu mukaan johonkin tiettyyn tapahtumaan, ei vain yleisesti yhdistyksen toimintaan. Osallistujille on sitten tarjottu seuraavaa lyhyttä pestiä – askel kerrallaan saatetaan saada ihmisiä innostumaan aktiivisesta osallistumisesta.
Toinen tapa on tarjota mahdollisimman nopeasti mielekästä konkreettista tekemistä heille, jotka ovat itse ilmoittautuneet vapaaehtoisrekisteriin tai kertoneet muuten olevansa kiinnostuneita osallistumaan.
Millainen toiminta kiinnostaa ihmisiä nykyään?
Minusta on vaikuttanut siltä, että kaikenlainen lähiympäristön suojeluun ja kierrätykseen liittyvä toiminta kiinnostaa ihmisiä. Esimerkiksi lajitteluopastus, roskajuoksutapahtumat ja miniroskistyöpajat ovat olleet suosittuja. Myös ihan perinteiset luontoretket keräävät edelleen osallistujia.
Jos yhdistys järjestää paljon kevyttä toimintaa, kuka sitten hoitaa raskaan sarjan suojeluvaikuttamisen?
Suojeluvaikuttaminen voi viedä paljon voimavaroja, ja siksi monessa yhdistyksessä tarvitaan siihen lisää tekijöitä. Pop-up-tyyppinen toiminta sekä aktiivinen viestintä ovatkin olennaisessa osassa vaikuttajaporukan kasvattamiseksi. Kun uusille toimijoille tarjotaan helppoja väyliä osallistua, saadaan aktiivien määrä nousuun.
Isommasta joukosta löytyy todennäköisemmin myös heitä, jotka ovat kiinnostuneita lausuntojen kirjoittamisesta ja mediavaikuttamisesta. Kaavoitusasioihin kannattaa myös hankkia osaamista: esimerkiksi Keravan yhdistyksessä järjestetään kaavoituskoulutus lokakuussa.
Anna muille yhdistyksille vinkkejä siitä, miten toimintaa kannattaa kehittää.
Tuodaan kepeyttä ja iloa vakavan toiminnan rinnalle! Vaikka luonnon huono kohtelu surettaa, niin voimme vaikuttaa moneen asiaan. Kannattaa keskittyä välillä uusien aktiivien hankintaan, jotta toiminta pysyy kestävällä pohjalla ja jatkuvuus on varmistettu.
Mennään mukaan kaikenlaisiin samantyyppisiä arvoja henkiviin tempauksiin – sieltä ne meidän yhdistyksiin sopivat ihmiset löytyvät. Muistetaan riemuita onnistumisista eikä unohdeta luonnosta nauttimista!
Mikä pop-up-tapahtuma?
- Kevyesti organisoitu, nopeasti toteutettu tapahtuma
- Usein yllättävä ja joskus ainutkertainenkin
- Toteutetaan usein yhteistyössä erilaisten toimijoiden kanssa ja muiden tapahtumien yhteydessä

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija
”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”
Jaa sosiaalisessa mediassa
Sinua saattaisi kiinnostaa

Mökkiyö luonnon puolesta
Nolla on luontomatkailukonsepti, joka kutsuu yöpymään luonnon keskelle kauniisiin, minimalistisiin retkeilymajoihin. Jokaisesta yöpymisestä…
Lue lisää
Seitsemän vinkkiä kevätretkille
Kevät on retkeilyn kulta-aikaa. Helsingissä asuva Mirja Reijonen, 79, on retkien järjestämisen konkari. Nyt Reijonen kertoo, miten…
Lue lisää