Luonnosta ammennetaan voimaa omaishoitajan arkeen

Kuu kiurusta kesään -hankkeessa omaishoitajat pääsevät yhdessä irtautumaan arjestaan opastetuilla luontoretkillä. Apuna on teknologiaa ja tarinallista otetta.
Teksti Miia Pietiläinen, kuvat Juha Pekkanen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 3/2019
”Parasta on se, kun joku osallistuja kertoo uskaltautuneensa pitkästä aikaa luontoon ryhmän tuella”, iloitsee Luonnonsuojeluliiton Lieksan luonnonystävien retkiohjaaja Miia Kokkonen. ”Luontosuhteen löytäminen uudelleen palkitsee oppaankin.”
Miina Sillanpään säätiön Kuu kiurusta kesään – elinvoimaa ikääntyneiden omaishoivaan -hanke edistää omaishoitajien hyvinvointia luontotoiminnan avulla. Hankkeeseen kuuluu luontoretkiä, työpajoja ja Luontosivusto-niminen verkkosivu.
Toimintaa on järjestetty ympäri Suomea, tänä vuonna Vetelissä, Lieksassa ja Jyväskylässä. Hankkeen työntekijät suunnittelevat retkien sisällöt, ja oppaina toimivat Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistysten vapaaehtoiset.
Vertaistukea hoitajille
Lieksassa retkille on osallistunut omaishoitaja Marja, joka on hoitanut pyörätuolissa olevaa miestään neljän vuoden ajan.
”Tämä työ on hyvin rankkaa. Retkillä olen saanut vertaistukea, olemme kaikki samassa tilanteessa. Tapaamisissa on syntynyt ryhmähenki, ja olemme tulleet tuttaviksi”, hän sanoo.
Aiemmin Marja retkeili miehensä kanssa paljon luonnossa, mutta nykyään mies ei enää pääse retkille. Marja käy itse usein lenkillä Lieksanjoen varrella koiran kanssa, lintuja katsellen.
”Luonnossa oleminen voimaannuttaa. Olemme käyneet ryhmän kanssa hienoissa paikoissa. Tekee hyvää päästää arjesta hetkeksi irti. Tavallisesti kun jonnekin lähtee, pitää kaikki suunnitella tarkkaan. Näillä retkillä eväät ja kaikki muu on jo mietitty valmiiksi. Silloin on helppo lähteä mukaan.”
Oppaillekin jotain uutta
Miia Kokkonen on kokenut luontoretkien ohjaaja, mutta ikääntyneille omaishoitajille suunnatut retket ovat hänelle uusi aluevaltaus.
”Näissä retkissä on sellaista henkeä, mitä ei sekaryhmissä tai vaikka lapsiryhmissä ole. Osallistujat ovat todella ystävällisiä ja haluavat osallistua eväiden tarjoiluun ja aina laittaa jotain nuotiolle”, hän kertoo
Omaishoitajat saavat käyttöönsä tablettitietokoneet, joiden avulla he voivat tutustua Luontosivustoon sekä yhdessä hoidettavan kanssa että omaishoitajien yhteisillä retkillä. Sivustolla on luontotietoa, tekemistä ja luontoelämyksiä, kuten videoita ja ääniä. Sivusto on helppokäyttöinen, ja kauniit luontokuvat täyttävät koko ruudun.
”Tablettien käyttäminen luonnossa on uusi kiva lisä, ja osallistujat ottavatkin niillä mielellään valokuvia”, Kokkonen sanoo.
Tarinallisuus on esimerkiksi sitä, että retkillä luetaan Luontosivustolta vuodenkiertoon liittyviä tarinoita ja tietoiskuja. Retkillä jaetaan myös omia luontokokemuksia ja tarinoita.

Matalan kynnyksen luontotoimintaa
”Olemme havainneet, että monesti luontotoiminnalle asetetaan suuria tavoitteita ja vaatimuksia. Luontotoimintaa voi kuitenkin toteuttaa pienelläkin budjetilla lähiluonnossa, kun huomioidaan ihmisten luontainen mieltymys luontoon ja siihen liittyvät muistot ja kokemukset”, kertoo hankkeen vetäjä Paula Noronen.
Norosen mukaan palaute on ollut positiivista.
”Eräskin ryhmäläinen kertoi viime vuonna ryhmän päättyessä, että ennen hän meni ulos lenkille, nyt hän lähtee luontoon nauttimaan siitä.”
Retkiohjaaja Kokkosen mielestä vastaavaa toimintaa voisi tarjota Suomessa laajemminkin.
”Kun puhutaan vanhusten hoidosta ja ikääntyvien ihmisten virkeydestä, tämä olisi matalan kynnyksen toimintamalli. Luontosivustoa voi hyödyntää, vaikka ei pääsisi sairaalasängystä ylös.”
Hankkeessa on menossa viimeinen vuosi. Ajatuksena on, että hankkeen päätyttyä paikallisen tason yhteistyö voisi luontevasti jatkua, kun eri tahot ovat tutumpia toisilleen.
”Lieksan kohdalla yhteistyö sekä Lieksan Omaishoitajien ja läheisten ry:n sekä Lieksan Luonnonystävät ry:n kanssa on ollut tosi toimivaa ja hienoa”, kiittelee Noronen.
Omaishoitaja Marjan nimi on hänen toiveestaan muutettu.
Lisätietoja:
- Vieraile Luontosivustolla: luontosivusto.fi
- Hankkeen sivut: miinasillanpaa.fi/hankkeet/kuu-kiurusta-kesaan

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija
”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”
Jaa sosiaalisessa mediassa
Sinua saattaisi kiinnostaa

Luontopalveluilta leikkaaminen iskee suomalaisten terveyteen ja on vastoin hallituksen tavoitteita
Hallitus leikkaa Metsähallituksen Luontopalvelujen rahoitusta 11 miljoonaa euroa ensi vuonna. Luontopalvelut on se taho, joka veronmaksajien…
Lue lisää
Mökkiyö luonnon puolesta
Nolla on luontomatkailukonsepti, joka kutsuu yöpymään luonnon keskelle kauniisiin, minimalistisiin retkeilymajoihin. Jokaisesta yöpymisestä…
Lue lisää