Jos joku on luullut, että turpeen kaivaminen on viimein tullut ilmasto- ja monimuotoisuusraporttien jälkeen tiensä päähän Suomessa, hän on täydellisesti väärässä. Uusia turvelupia, vanhojen turvetyömaiden laajennuksia ja hakemuksia turveluvissa olevien vesistöpäästöjen tai vesistötarkkailun lieventämiseksi on vireillä kymmenittäin.
Uusia, osin myös luonnontilaisten soiden kaivamiseen haettuja lupia myös myönnetään, monesti vanhentunein perustein.
Ehkä hieman yllättäen myös Metsähallitus on ollut tukemassa maanvuokrauspolitiikallaan turpeennostoa arvokkaistakin suokohteista. Näin on tapahtunut esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Pahakalansuo-Palokankaansuolla, jossa Metsähallitus vuokrasi vuonna 2011 tehdyllä sopimuksella 111 hehtaarin suoalueen Kuopion Energialle turvekäyttöön vuoteen 2040 asti.
Vuokraus on Metsähallitukselta käsittämätöntä toimintaa, sillä suokokonaisuuden luonnontilaiset alueet on määritelty MH:n Nurmeksen hoitoalueen omassa alue-ekologisessa suunnitelmassa jo vuonna 2001 arvokkaiksi luontokohteiksi ja tärkeäksi ekologiseksi yhteysalueeksi.
Pohjois-Karjalassa Kuopion Energian ympäristölupa Pahankalansuolle hylättiin ensimmäisellä lupakierroksella, palautettiin korkeimmasta hallinto-oikeudesta takaisin lähtöpisteeseensä ja lopulta myönnettiin lupa noin 55 hehtaarin turpeennostoon. Tämä ei voi olla vaikuttamatta ympäröivän alueen suoluonnon tilaan ja koko alueen luonnon arvoon. Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri ei saanut tuoreessa päätöksessä valituslupaa KHO:lta. Nyt piiri on vedonnut Metsähallitukseen vuokrauksen perumiseksi.
Tapaus ei ole valitettavasti ainoa laatuaan.
Soittokierros asiantuntijoille vahvistaa, että vanhoilla turveluvilla on todella pitkät jäljet. Osa nyt vielä valituskäsittelyssä olevista turvehankkeista on alkanut jo vuosikausia sitten, nykyistä 2014 säädettyä lakia heikomman lainsääsäädännön aikana. Turvehankkeiden hakemuksia käsitellään siis vieläkin soiden luontoarvot huonosti huomioon ottavassa ja hiilensidonnan lupaharkinnassa syrjäyttävässä menettelyssä. Uusikaan laki ei poistanut ojittamattomien soiden joutumista turvetuotantoon.
Ollaan tilanteessa, jossa avattavan tai laajennettavan turvesuon elinkaari ulottuu käytännössä jopa 30–35 vuoden päähän nykyhetkestä. Silloin tuskin turvetta enää poltetaan, mutta saatiinpa suot pilattua.
Asiantuntijoiden mukaan suuri osa nykyisin oikeusaseita kiertävistä lupahakemuksista koskee toimivien turvekenttien vesistöpäästöjen höllentämistä tai lupatarkkailun väljentämistä. Tämä kertoo hyvin turveteollisuuden koko olemuksen. Samalla, kun julkisuudessa kerrotaan juttuja turvekenttien vesiensuojelun erinomaisuudesta, haetaan toisella kädellä suurempia päästölupia, vaikka vanhoihinkaan lupaehtoihin ei päästä.
Ismo Tuormaa, 20.5.2019
Vapaa toimittaja
