Kaikki Itämeren puolesta

Itämeren suojelu vei tutkija Seppo Knuuttilan jopa venäläiseen putkaan.
Teksti ja kuva Hannu Tuominen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 4/2018
Itämeritutkija Seppo Knuuttila oli syksyllä 2011 ottamassa jo toista kertaa vesinäytteitä Laukaan-joella Pietarin lähistöllä. Häntä oli jäänyt vaivaamaan edelliskerralla havaitut veden korkeat fosforipitoisuudet.
Asia piti selvittää. Tällä kertaa syypää päästöihin selvisi: iso lannoitetehdas.
Tästä alkoi tapahtumasarja, jossa Venäjän tiedustelupalvelu FSB pidätti Knuuttilan, nootteja vaihdettiin, Knuuttilan tietokone takavarikoitiin ja selityksiä annettiin.
Kaikki päättyi lopulta hyvin. Tehdas korjasi toimintaansa, ja kertaheitolla Itämerta rehevöittävä fosfaattifosforikuormitus putosi viidenneksellä, vuositasolla 2 000 tonnia.
”Päästön suuruusluokka oli niin valtava, että se herätti epäuskoa ja jotkut olivat jopa valmiita kyseenalaistamaan ammattitaitoni”, Knuuttila muistelee.

Itämeren tila on edelleen hyvin kaukana ekologisesti hyvästä tilasta. Suurin ongelma on rehevöityminen, jota meren lämpeneminen voimistaa.
”Fosforikuormaa pitäisi vähentää vielä ainakin 25 prosenttia nykytasosta”, hän sanoo.
Myös positiivista kehitystä tapahtuu.
”Rannikolla isojen päästölähteiden lähellä vedenlaatu on parantunut dramaattisesti 1970-luvulta.”
Erityisen mielissään tutkija on siitä, että silakan haitta-ainepitoisuudet ovat pienentyneet huomattavasti.
”Silakan dioksiinipitoisuudet ovat vähentyneet ainakin 75 prosenttia 1970-luvun lopun tasosta.”
Tämä myönteinen kehityskulku on saatu aikaan päästöjä vähentämällä.
Kotimeremme paremman tulevaisuuden eteen Knuuttila työskentee Suomen ympäristökeskus SYKEssä. Tästä työstä hänet palkittiin tänä vuonna Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinnolla.
Entä miten tavallinen kansalainen voi vaikuttaa Itämeren tilaan? Tähän tutkijalla on selkeä mielipide.
”Vähentämällä lihan ja maitotuotteiden kulutusta ja korvaamalla niitä kasviksilla sekä kestävästi pyydetyllä Itämeren kalalla.”

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija
”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”
Jaa sosiaalisessa mediassa
Sinua saattaisi kiinnostaa

Luonnonsuojeluliiton vastaus komissiolle vuoden 2040 ilmastotavoitteesta
Vastauksessaan EU komission kannottopyyntöön unionin vuoden 2040 tavoitteesta Suomen luonnonsuojeluliitto korostaa tarvetta päivittää EU-tavoitteet…
Lue lisää
Luonnonsuojeluliiton lausunto keskipitkän aikavälin ilmastopoliittisesta suunnitelmasta ja ilmasto- ja energiastrategiasta
Lausunnossaan eduskunnan ympäristövaliokunnalle Luonnonsuojeluliitto korostaa, että lisätoimia hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi…
Lue lisää