Sitkeänherkkä suojelija

Olet pitkän linjan luonnonsuojelija. Miten päädyit aktiiviksi?

Kaiken pohjana oleva luonnon kunnioitus on kotiperuja. Mummoni opettivat, että kasvien on parasta antaa kasvaa ja että eläimiä ei saa rääkätä. Neuvoja vahvistivat biologian opinnot, jotka antoivat tietoa luonnosta. Kun omaksuu tietoa, pitää osata tehdä johtopäätöksiä. Siksi yhdistyksen toimintaan mukaan meno oli itsestään selvää. Tämä tapahtui runsas 30 vuotta sitten, kun Suomenselän Luonnonystävät perustettiin.

Pohjanmaan piirissä sinua on kehuttu sitkeydestä ja rohkeudesta. Pienellä paikkakunnalla ei ole aina helppoa puolustaa luontoa. Millaista vapaaehtoistyö on?

Kuortaneellakin on luonnonystäviä, mutta meitä on vielä aika vähän. Tässä tilanteessa meidän yhdistyksemme olemassaolo on erityisen tärkeä, että on edes joku taho, joka pitää luonnon puolta. Itselleni toiminta luonnonystävissä on antanut paljon: toivoa, kumppanuutta ja voimia toimia luonnon hyväksi. Olisi ollut tuskastuttavaa seurata luontokohteiden häviämistä yksin, tietämättä, miten asioihin voisi yrittää vaikuttaa.

Pennalanlahden suojelu on ollut pitkä taistelusi. Mitä paikalle kuuluu nyt?

Taistelu Pennalanlahden puolesta oli raskas, mutta se kannatti. Ranta on edelleen ehyt, linnut pesivät kesäisin ja viitasammakot pitävät tulvarannalla konserttejaan vapun tienoon öinä. Kunta on luopunut rakennussuunnitelmistaan.

Mikä on sitkeytesi salaisuus luonnonsuojelijana?

Paljastan salaisuuteni. Ensimmäinen on puolison vankkumaton tuki. Toinen on se, että jos yrittäisin olla välinpitämätön ilmastomuutosta ja lajien sukupuuttoa kohtaan, olisin syvästi ahdistunut. Tämä ahdistus olisi paljon suurempi kannettava kuin mitä on yhdistystoiminnasta syntyvä vaiva ja ajankulu.

Anna vinkki keltanokalle, joka haluaisi toimia luonnon hyväksi.

Liiku paljon luonnossa, jotta se tulisi sinulle tutuksi ja läheiseksi. Sillä tiellä voi oivaltaa elämän pyhyyden, ja tämä oivallus kantaa. Ei pidä masentua vaan tulla mukaan luontojärjestöjen toimintaan. Roska kerrallaan maasta, suo kerrallaan turvaan kaivinkoneen kauhalta. Sen voimme tehdä, ja se ei ole vähän.

Olet myös runoilija. Jakaisitko iloksemme luontorunon?

Runokirjani Sulkia ja sammalia runo:

Kun menee metsään
ja on nähnyt puut,
löytänyt sammaleet,
kun kerran on katsonut
töyhtötiaista silmiin,
mikään ei ole enää
niin kuin ennen.