Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Evo on mielentila

Evon majavajoki. Kuva: Markku Karvonen

”Kun Evoa oppii, siihen jää koukkuun. Aina ennen pitkää alkaa evotuttamaan. Se on metsän kaipuuta, hiljaisuuden ja rauhan sylinkipeyttä, vuodenaikojen värejä, tulilla oleilun täyttymätön kuppi.” Näin kirjoittaa Markku Karvonen Evosta Lempipaikka-palstalla.

Toimitus Jenni Hamara, kuvat Markku Karvonen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 2/2018

Evon retkeilyalue Hämeenlinnassa on hämyisiä kuusikoita, pieniä järviä ja lampia, niitä yhdistäviä solisevia puroja, polkuja ja jyrkkärinteisiä harjuja. Samalla se on metsäammattilaisten opinahjo ja hakkuiden historiaa. Evon rikkaus on sen vaihteleva moni-ilmeisyys, jääkauden rajuine kouraisuineen.

Kun Evoa oppii, siihen jää koukkuun. Aina ennen pitkää alkaa evotuttamaan. Se on metsän kaipuuta, hiljaisuuden ja rauhan sylinkipeyttä, vuodenaikojen värejä, tulilla oleilun täyttymätön kuppi. Eikä kopallinen suppiksiakaan harmita.

Itselleni Evon juttu ovat majavat. Voin loputtomasti seurata, miten ne valtaavat reviirinsä, tulvittavat ja ja muuttavat koko elinympäristön. Ja miten reviiri lopulta tyhjenee, vesi laskee ja alkaa uusi luonnon kiertokulku. Talven pakkasella samalla purolla saattaa seurailla saukon jälkiä. Ilves jättää sekin lumiset käyntikorttinsa. Karhua en ole päässyt sontaa lähemmäs.

Vanhan valtionmaan siunaus on sen tuhansien hehtaarien laajuus, aina odottaa jokin kulkematon polku. Toisaalta palaaminen rakkaisiin paikkoihin opettaa elämän ja kuoleman kierron vääjäämättömyyteen. Sekin polulle kaatunut koivu, jonka runko vaati nostelemaan koipia, on nyt vain valkolahoista putua.

Vanhan valtionmaan siunaus on sen tuhansien hehtaarien laajuus, aina odottaa jokin kulkematon polku. Toisaalta palaaminen rakkaisiin paikkoihin opettaa elämän ja kuoleman kierron vääjäämättömyyteen. Sekin polulle kaatunut koivu, jonka runko vaati nostelemaan koipia, on nyt vain valkolahoista putua.

Evolla on historiansa. Hiiltyneet tyvet kertovat metsäpaloista, vanhan uittouoman partaalta löytyivät kämpän jäänteet ja polun varresta ruosteinen pudonnut hevosenkenkä. Evolla hakataan edelleen, opetusmielessä ja varmasti pankkitilin täytettäkin. Harmi, ettei hämeenlinnalainen aloite kansallispuiston perustamisesta ottanut tulta. Kuten ruusussa on piikkinsä, Evon metsissäkin on puupinonsa ja harvesterin jälkensä. Kaatuuko lempikuusikko? Jatkuukohan laavujen ja tulipaikkojen ylläpito?

Markku Karvonen
Hämeenlinnan luonnonsuojeluyhdistys

Tutustu Evoon, joka on yksi sadasta luontohelmestä: 100luontohelmea.fi/helmi/evo

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity

”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”

Jaa sosiaalisessa mediassa