Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Juhlavuosi on juhlaa myös luonnolle

Juhlavuosi antaa arvoa luonnollemme. Suomen itsenäisyyden juhlavuodessa luonto on noussut jopa yhteen pääosaan. Elokuun päätteeksi Suomen luonnon päivänä 26.8. liput nousevat kaikkialla salkoon luontomme kunniaksi!” kirjoittaa päätoimittaja Matti Nieminen Luonnonsuojelija-lehden 2/2017 pääkirjoituksessa.

Teksti Matti Nieminen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 2/2017

Itsenäisyyden juhlavuotta on syytä juhlia. Katajainen kansa on sinnitellyt sata vuotta Venäjän karhun ja Ruotsin kultahanhen välissä. Paljon on vettä virrannut Kemijoessa, vaikkakin viimeiset 70 vuotta padon läpi – mutta siihenkin näyttäisi tulevan muutos.

Tänä vuonna Suomen luonnonsuojeluliitolla on erityisen paljon paikallista toimintaa. Pelkästään tässä Luonnonsuojelijan numerossa yhdistyksemme ja piirimme kutsuvat mukaan noin 340 retkelle ja tapahtumaan. Lehden loppuosassa on ennätykselliset 16 sivua tapahtumia. Olisiko hyvä aika lähteä mukaan?

Otetaan esimerkki.

Kuopion kuululla Puijolla voi lähteä sunnuntaina 17.6. retkelle Pilppaan. En ole koskaan käynyt Pilpassa – Puijolla kylläkin – mutta tämä kuulostaa täyteläiseltä ja kutsuvalta: ”Suomen luonnon ja Luonnonkukkien päivänä etsitään seitsemän kukan kimppua, kuunnellaan yölaulajia, tutkitaan lepakoiden lentoa, lumoudutaan nuotion loimusta, yövytään teltassa ja rakastutaan suomalaiseen valoisaan kesäyöhön.” Tuolla retkellä pääsee vielä halutessaan jopa uimapukusaunaan! Ja pakko ei ole jäädä yöksi telttaan, jos mielii kotiin lakanoiden lämpöön.

Juhlavuosi antaa arvoa luonnollemme. Suomen itsenäisyyden juhlavuodessa luonto on noussut jopa yhteen pääosaan. Valtioneuvoston kanslian johtamassa juhlinnassa virallisia hankkeita ovat muun muassa käynnistämämme Suomen 100 luontohelmeä sekä Luonnon päivät. Elokuun päätteeksi Suomen luonnon päivänä 26.8. liput nousevat kaikkialla salkoon luontomme kunniaksi!

Kaiken keskellä Suomen itsenäisyyden juhlavuosi on tuomassa esille sen, kuinka paljon luonto merkitsee suomalaisille. Suomi on luontomaa, ja suomalaiset ovat vielä luontokansaa. Tästä kannattaa pitää kiinni. Ja tämänkin takia kannattaa juhlia.

Juhlavuosi on samalla mitä sopivin ajankohta tehdä tekoja, joiden toivotaan jäävän mieleen sukupolvien ajaksi. Luontolahjani satavuotiaalle -kampanja ponnistaa tästä. Se kannustaa perustamaan juhlavuonna suojelualueen. Valtio tuplaa yksityiset, tänä vuonna perustettavat luonnonsuojelualueet. Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen Luonnonsuojelun Säätiö voivat olla ylpeitä ja iloisia siitä, että moni juhlavuonna perustettava suojelualue on edennyt toimintamme myötä. Luvassa on tästä vielä lisää hyviä uutisia.

Itsenäisyyden juhlavuosi tiivistyy yhteen sanaan. Moni sen jo muistaakin, mutta toistetaan se vielä, koska se on mitä sopivin myös Suomen luonnonsuojeluliitolle, yhdelle maan merkittävimmistä kansalaisjärjestöistä. Sanaan, johon voi turvautua niin urheilussa, työpaikoilla, kouluissa, kodeissa kuin luonnonsuojelussa. Sanaan, jota huutaen, laulaen tai ähkien on selvitty suurista suruista ja jopa ilonpidosta.

Yhdessä.

Matti Nieminen, 15.5.2017

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity

”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”

Jaa sosiaalisessa mediassa