Luontohelmet-hankkeen esite on ilmestynyt
–

Helmi-hanke on saanut oman esitteen
Jokainen hanke tarvitsee edustavan esitteen, joka toimii hankkeen käyntikorttina ja kertoo toiminnan tarkoituksen ja tavoitteet pähkinänkuoressa.
Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin koordinoima Länsi-Uudenmaan luontohelmet -hanke on työskennellyt yli 30 luontokohteessa jo vuodesta 2022 alkaen. Työn tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen paikallisella tasolla. Hankekohteet ovat perinnemaisemia – niittyjä, ketoja ja hakamaita – sekä arvokkaita ranta- ja metsäympäristöjä. Hanke haluaa kertoa työstään paikallisille asukkaille ja osallistaa heitä toimintaan ympäristön hyväksi.
Esitteitä tullaan levittämään esimerkiksi hankkeen järjestämissä luontoaiheisissa yleisötilaisuuksissa sekä niitty- ja vieraslajitalkoissa. Esite on tärkeä myös tulevana kesänä, kun esittelemme hanketta ja luonnonhoidon tuloksia yhteistyökumppaneillemme. Toivottavasti esite tavoittaa myös mahdolliset uudet yhteistyötahot!
Esitteestä on erikseen suomen- ja ruotsinkielinen versio. Sen on taittanut Amanda Ainesmaa.
Länsi-Uudenmaan luontohelmet saa pääasiallisen rahoituksensa ympäristöministeriön alaisesta Helmi-elinympäristöohjelmasta, Kunta- ja JärjestöHelmistä. Osarahoittajina toimivat yhteistyökumppanit: Hangon, Lohjan ja Raaseporin kaupungit sekä Uudenmaan virkistysalueyhdistys.


