Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri

Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Hiljainen haavanlehti -palkinto Nokia Oyj:lle etätyön edistämisestä

Etäkokoukseen osallistuminen ei välttämättä aina edellytä kirjoituspöydän ääressä istumista.

TIEDOTE 8.10.2021

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri on valinnut Hiljainen haavanlehti -palkinnon saajaksi Nokia Oyj:n, joka on toimillaan edistänyt etätyön lisääntymistä. Palkinto jaetaan vuosittain Hiljan päivänä organisaatiolle, hankkeelle tai ihmiselle, joka on edistänyt melun torjuntaa ja lisännyt hiljaisuutta.

Etätyö on ollut eniten hiljaisuutta luova ilmiö viimeisen vuoden aikana. Halusimme nostaa esiin toimijan, joka on tarttunut tilaisuuteen ja lähtenyt rohkeasti luomaan uusia hiljaisuudelle tilaa antavia toimintamalleja”, kertoo erityisasiantuntija Jiri Räsänen Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiristä.

Työmatkaliikenteen vähentyminen vähentää liikenteen melua. Vähemmän liikennettä tarkoittaa myös vähemmän hiilipäästöjä ja ihmiselle haitallisia ilmansaasteita. Samalla työntekijöille on jäänyt enemmän vapaa-aikaa, jota moni onkin hyödyntänyt nauttimalla hiljaisuudesta lähimetsässä. Myös ”yhden hengen kävelykokoukset” ovat nykyään tuttu näky lenkkipoluilla ja virkistysalueilla. Nokia painottaa kesäkuulle päivätyssä tiedotteessaan myös työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen tärkeyttä.

Haluamme antaa työntekijöillemme entistä enemmän valinnanvaraa ja joustavuutta. Jotkut haluavat työskennellä kotoa käsin, toiset taas pääasiassa toimistoissa, joissa on aiempaa enemmän tiloja tiimityöhön. Otamme uusia toimintamalleja käyttöön vaiheittain ja maakohtaisesti. Jatkamme lähestymistapamme kehittämistä, kun opimme uutta siitä, mikä toimii ja mikä ei”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Pekka Lundmark.

Vaikka etätyöhön on pandemian myötä siirrytty pakon edessä, monissa organisaatioissa on huomattu töiden luistavan näinkin. Kun useimmilla työpaikoilla pohditaan nyt paluuta normaaliin ja mietitään etätyön mahdollisuuksia, Nokia on jo linjannut uudet ohjeet, jotka koskevat kaikkia yhtiön noin 92 000 työntekijää 130 maassa. Etätyöt ovat jatkossa mahdollisia jopa kolmena päivänä viikossa.

Nokian saama palkinto on lajissaan ensimmäinen yritykselle myönnetty. ”Halutessaan tässä voi nähdä enemmänkin yhteyksiä hiljaisuuden ja teknologian välillä. Verkkolaitteet, jotka mahdollistavat etäyhteydet, voivat mahdollistaa myös rauhallisempaa ja monipuolisempaa elämänmallia kun tarpeeton matkanteko jää pois”, Jiri Räsänen summaa.

Lisätietoja:

• Jiri Räsänen, erityisasiantuntija, jiri.rasanen@sll.fi, p. 044 258 0598

HILJAINEN HAAVANLEHTI -palkinnon ovat aiemmin saaneet:

2020 Palkinto myönnettiin Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:lle, joka on edistänyt meluhaittojen torjuntaa viranomaisten välisellä yhteistyöllä.

2019 Palkinto myönnettiin Louhimoliikkeelle, joka kamppailee soranoton haittoja, mm. melua vastaan.

2018 Palkinto luovutettiin merimeluseminaarin yhteydessä SAMBAH-hankkeelle (Static acoustic monitoring of the Baltic Sea harbour porpoise) hiljaisen meriympäristön tutkimisesta ja edistämisestä.

2017 Luonto-Liiton metsäryhmä palkittiin hiljaisuuden ja luonnonsuojelun edistämisestä.

2016 Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin! -liike sai Hiljainen haavanlehti -palkinnon. Kansallisen kaupunkipuiston toteutuminen lisää mahdollisuuksia nauttia luonnosta, kulttuuriperinnöstä ja hiljaisuudesta.

2015 Hiljaisuuden Ystävät ry. Kristilliseen arvopohjaan perustuva yhdistys on jo 30 vuoden ajan nostanut esille hiljaisuuden merkitystä mm. järjestämällä retriittejä.

2014 SLL:n pitkäaikainen meluasiantuntija Pertti Sundqvist ja Hiljaisuus ja kuuntelu matkailuosaamisen resursseina Pohjois-Karjalassa -hanke palkittiin.

2013 Satakunnan hiljaisten alueiden pilottiselvityksen tekijät Satakuntaliiton ympäristöasiantuntija Anne Savola ja MMM Päivi A. Karvinen.

2012 SLL:n entinen järjestöpäällikkö KTM Tarja Ketola Kirkkonummelta palkittiin melutyön avauksesta Luonnonsuojeluliitossa.

2011 Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen retkivastaava Tiina Raivikko.

2010 Melun terveysvaikutuksia tutkinut LT Marja Heinonen-Guzejev palkittiin.

2009 Veikkolan kyläyhdistys taisteli pitkään saadakseen melusuojauksen moottoritielle kylän kohdalle.

2008 Tutkija Outi Ampuja, arvokkaasta työstä hiljaisuuden puolestapuhujana.

2007 palkintoa ei jaettu.

2006 Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri (silloiselta nimeltään vielä Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri) myönsi palkinnon ensimmäistä kertaa ja sen sai Hyvinkään kaupungin ympäristöpäällikkö Minna Sulander.

2005 Hiljan päivän teemana oli luonnonrauhan kokeminen sekä kaupungeissa ja taajamissa asuvien oikeus valita hiljainen ääniympäristö.

2004 Hiljan päivän päätapahtuma oli moottorikelkkailun ympäristövaikutuksia käsittelevä seminaari Tampereella.

2003 Suomen luonnonsuojeluliitossa Hiljan päivän erityisteemana oli, kuten kahtena edellisenäkin vuonna, oikeus hiljaisuuteen vapaa-aikana.