Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri

Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Suomen luontoa kelpaa puolustaa

Tänään juhlitaan Suomen luonnon päivää. Emme valitettavasti päässeet Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiristä koronan takia tilaisuuksiin, mutta tässä blogitervehdys kaikille luonnon ystäville ja puolustajille.

Koronakevät nosti lähiluontomme merkityksen aivan uuteen arvoon. Kansalaiset lähtivät ylös, ulos ja lähiluontoretkelle.

Moni huomasi vasta nyt lähiluontokohteiden arvon. Samalla syntyi myös uutta intoa puolustaa niitä rakentamista ja hakkuita vastaan.

Keväällä käytiin monia ympäristökamppailuja, joissa myös Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri yhdistyksineen ja aktiiveineen olivat tavalla tai toisella mukana.

Kansalaisten aktiivisuus palkittiin muun muassa Helsingin Lapinlahdessa, Keskuspuistossa sekä Tuusulan ja Vihdin kuntametsissä. Aikaisempia suunnitelmia peruttiin, muutettiin tai pysäytettiin.

Tämä kansalaisten lähiluonnon arvostus ja puolustus tulee muistaa myös koronan jälkeen. Tärkeää on ottaa luonto huomioon myös ensi kevään kunnallisvaaleissa sekä sen jälkeisissä päätöksissä alueiden ja lähimetsien käytöstä.

Tänään on oikein nostaa malja kaikille luonnon puolustajille. Nauttikaamme nyt Suomen luonnosta, jota puolustamme!

TAPANI VEISTOLA

Bloggaaja on Suomen luonnonsuojeluliiton ja Uudenmaan piirin erityisasiantuntija.

P.S. Tänään on hyvä päivä myös liittyä Luonnonsuojeluliittoon.