Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri

Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Onko kähmyhankkeita vireillä heinäkuussa?

Vantaan Energia suunnittelee uutta kyllästetyn puun polttolaitosta kuvassa olevan Martinlaakson voimalan naapuriin. Kuva Miikka Niemi.

Heinäkuussa Suomi on kiinni ja Uudenmaan piirinkin toimisto on lomalla. Mutta hallinnosta tulee päätöksiä silloinkin. Siksi piiri tarkastaa alueensa valtionhallinnon tilanteen parin-kolmen viikon välein. Näin tärkeitä lausunto- ja valitusaikoja ei pääse livahtamaan ohi.

Piiri saa eräät ELY-keskuksen, Metsähallituksen ja Suomen riistakeskuksen päätökset suoraan sähköpostiinsa, koska sillä on niistä valitusoikeus. Lisäksi piiri tarkistaa parin viikon välein verkosta Aluehallintoviraston Lupa-tietopalvelun, ELY-keskuksen, Tukesin ja Geenitekniikan lautakunnan kuulutukset sekä Virallisen lehden.

Piiri tekee vuodessa satakunta erilaista kirjoitusta. Lausuttavat ja valitettavat asiat seulotaan piirissä ennen muuta ympäristöriskien ja alueiden herkkyyden (esimerkiksi Natura 2000) mukaan.

Meneillä olevista asioista lähetetään listaus myös yhdistyksille, jotta ne voivat puuttua asioihin tarvittaessa tai pyytää apua piiriltä. Nyrkkisääntö on, että piiri seuraa maakunnallisen tason hankkeita, mutta yhden kunnan ja paikalliset asiat kuuluvat yhdistyksille.

Mitä maakunnassa oli vireillä heinäkuussa 2020?

Lausuntovalvonnan saalis aikavälillä 1. – 19.7.2020 oli seuraava:

METSO-ohjelma on edennyt Uudellamaalla 4 uudella suojelualuepäätöksellä yhteensä 33 hehtaaria.

ELY-keskus on myöntänyt 2 lajisuojelun poikkeuslupaa: toisen Mustionjoen jokihelmisimpukkojen tutkimiseen ja toisen Helsingin Raide-Jokerille 45 puun kaatamiseen liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikoilta Patterinmäessä. Tämä asia on Helsyssä nyt pohdinnassa ja piiri konsultoi siitä yhdistystä.

Metsähallitus on antanut luvan poistaa minkkejä, supikoiria ja kettuja Tammisaaaren kansallispuistosta.

Suomen riistakeskus on antanut 9 pesimäaikaista riistalajin poikkeuslupaa: kaneja, variksia ja harakoita sekä oravia rakennuksista ja kaupoista. Monia lupia ei kuitenkaan annettu hakemusten mukaisina vaan eri tavoilla rajoitettuna. Myöskään hirvelle ei annettu poikkeulupaa metsävahinkojen takia.

ELY-keskus antoi yva-yhteysviranomaisen lausunnon Hangon Advenin biokaasulaitoksen arviontiohjelmasta ja totesi ettei Porvoo-Askola -sähkölinjalle tarvita yvaa. Tästä päätöksestä piirissä tehtiin verkkouutinen ja muistutamme sen takia ympäristöministeriötä lomien jälkeen yva-lain korjaustarpeesta.

Aluehallintovirasto on antanut alueellemme 13 lupaa ympäristö- ja vesilain mukaan. Tässä kuussa ne olivat lähinnä vesiasioita: kaapeleita, ruoppauksia, siltoja, veneväylän siirtoja ja kelluvia asuntoja.

Lisäksi AVI kuulutti 5 hakemusta alueeltamme muistuksia ja mielipiteitä varten. Niistä piirin tarkkailulistalle poimittiin Mäntsälän lentokentän ympäristölupahakemuksen täydennys ja yksi Vantaan Kiilan loputtomista maa-aineshankkeista. Myös muut piirissä valmistelussa olevat kirjoitukset löytyvät tältä lausuntosivulta.

Ei ihmeellisyyksiä mutta tarkastus kannatti tehdä

Yhteenvetona voisi sanoa, että kesän lausuntotilanne oli varsin rauhallinen: silmiimme osui 36 asiaa.

On ymmärrettävää, että hallintokin tyhjentää työpöytiä ennen lomaa. Silloin lausunto- ja valitusaika osuu usein kesäloma-aikaan, koska niiden pituus on yleensä vain 30 päivää. Piirin edesmennyt varapuheenjohtaja Jussi Pesola esittikin aikoinaan osallisille kesä- ja joululomien rauhoitusaikaa eli pidennettyjä määräaikoja.

Mutta tänä koronakesänä ei ollut isompaa ruuhkaa: kaksi asiaa meni piirin omaan tarkistukseen (lentokenttä, maa-aineshanke), yhdestä konsultoidaan vielä paikallisyhdistyksen kanssa (liito-oravapoikkari) ja yhteen palataan asiaan YMn kanssa lainmuutosvaatimuksella (sähkölinja-yva). Tämä on toisaalta lähes 10 % asioista eli tämäkin keskikesän tilanteen tarkistus kannatti kyllä tehdä.

Lausuntokatsauksen tekee piirissä ympäristöjuristi Maria Westerman ja loma-aikaan erityisasiantuntija Tapani Veistola. Jos haluat päästä listalle, pistä viestiä Tapanille!

TAPANI VEISTOLA