Tuomalan metsälle löytyi ystäviä kuntarajan yli
Ympäri Suomen puut kaatuvat rytinällä, mutta Tuusulan Mansikkamäen ympäristössä ne saatiin pidettyä pystyssä yli tuhatpäisen joukon voimin. Samalla onnistuttiin luomaan uutta toivoa kuntarajan ylittävän metsän toisen laidan suojeluun, jossa Pihkaniityn alueen keskeneräinen kaavaprosessi uhkaa komeita kuusikoita. Kahliutua ei edes tarvinnut, sanojen voima riitti. Tarinassa on niin monta tekijää ja näkökulmaa, että sen käänteet näyttävät varmasti erilaisilta kertojasta riippuen. Tässä jutussa kerron, miltä tapahtumat näyttävät naapurikuntalaisen sivustatsemppaajan silmin.
18.11.2019 Tuusulan kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti hakkuusuunnitelman Tuomalan metsän Mansikkamäen alueella. Minulla, metsässä viikoittain liikkuvalla, ei ollut tässä vaiheessa vielä mitään tietoa hakkuusuunnitelmista.
Keväällä ihmettelin metsässä kaadettuja ja sekaisin pitkin metsänpohjaa ja polkuja lojumaan jätettyjä ohuita runkoja. Ajattelin, että tämä on jotain niitä viheliäisiä harvennushakkuita ja kirosin, kun entisellä juoksupolullani ei päässyt enää etenemään. En tajunnut, että kyse oli varsinaista hakkuuta edeltävästä toimenpiteestä. Olin myös surrut lauhaa talvea ja puolen vuoden marraskuuta, kun en tiennyt, mikä onnenpotku se olikaan juuri tänä vuonna.
9.4.2020 Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri antoi Tuusulan kunnalle lausunnon, joka on otsikoitu: Tuusulan Mansikkamäen hakkuusuunnitelmia tulisi harkita uudelleen. Lausunnossa kerrotaan näin: ”Mansikkamäki on arvokasta monimuotoista metsää, mistä kertovat myös alueen runsaat lahokaviosammallöydöt. Lisäksi alueen vieressä on jo olemassa oleva Tuomalansuon luonnonsuojelualue, mikä lisää metsäkokonaisuuden ekologista arvoa.” Itse en edelleenkään tiennyt asiasta mitään.
13.4. huomasin lausunnon piirin Facebook-sivuilla. Jaoin sen keravalaiseen Pihkaniityn puolesta -ryhmään, joka on perustettu vastustamaan saman metsän toisella laidalla, Keravan puolella olevan alueen kaavoittamista asuintonteiksi. Ryhmässä virisikin keskustelu siitä, miten voisimme Keravan puolelta yrittää vaikuttaa Tuusulan kunnan tekemään hakkuupäätökseen.
20.4. olin yhteydessä joihinkin Tuusulan päättäjiin ja vaikuttajiin ja pyysin heitä selvittämään hakkuupäätöksen taustoja. Minulta pyydettiin apuakin hakkuiden torppaamiseen, mutta toin esiin ensisijaisesti sitä, että tuusulalaisten metsänystävien olisi tärkeää itse aktivoitua asiassa, sillä naapurikunnasta ”huutelu” ei välttämättä ole toimivin tapa saada haluttua muutosta päätökseen.
26.4. Tuusulassa alkoikin tapahtua: neljä Metsäleideiksi ristittyä aktiivia perustivat Facebook-ryhmän nimeltä Tuomalan metsät. Sain kutsun ryhmään tutultani joitain päiviä myöhemmin. Ryhmä kasvoi viikossa-parissa lähemmäs tuhatjäseniseksi. Nyt kesäkuussa jäseniä on yli 1300.
Ryhmässä jaettiin aluksi lähinnä kauniita kuvia ja kokemuksia metsästä, mutta taustalla tapahtui muutakin: Metsäleidit kokosivat adressia. Lisäksi hakkuupäätöksestä jätettiin kaksi oikaisuvaatimusta. Tämä oli mahdollista näin myöhään päätöksen jälkeen, sillä päätös oli jäänyt julkaisematta marraskuussa. Se julkaistiin asian tultua ilmi vasta huhtikuussa, jolloin siis myös valitusaika alkoi – viisi kuukautta kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen.
Facebookin lisäksi paikallislehti Keski-Uusimaa kuhisi aiheen ympärillä. Mielipidekirjoitusta, kolumnia ja haastattelua metsän puolesta sateli mukavasti lehden palstoille.
9.5. kirjoitin yleisönosastolle kuntametsien käsittelystä otsikolla ”Ovatko kuntien hakkuutulot menetyksien arvoisia?”. Esitin jutussa, että Keski-Uudenmaan kuntien tulisi tehdä yhteistyötä alueellisten metsien vaalimiseksi.
13.5. Tuusulan pormestari Arto Lindberg ja Keravan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Samuli Isola tekivät ulostulon kirjoituksella ”Tuusulaan ja Keravalle yhteinen luontoalue”, jossa he esittävät, että Tuusula luopuu Mansikkamäen hakkuista ja Kerava Pihkaniityn kaavoittamisesta.
Myös metsä kuhisi. Sinne vietiin päättäjiä tutustumaan, haastateltiin metsän puolustajia ja järjestettiin toukokuun lopulla myös yleisöretkiä.
18.5. Metsäleidit luovuttivat pitkälti toista tuhatta nimeä keränneen adressin Tuusulan pormestarille ja apulaispormestareille ennen kunnanhallituksen kokousta. Kokouksessa käsiteltiin hakkuupäätöksestä tehdyt oikaisuvaatimukset. Hakkuut Mansikkamäellä päätettiin keskeyttää.
Tämä oli valtava helpotus Tuomalan metsän ystäville, Pihkaniityn puolustajille ja itselleni henkilökohtaisesti. Tämä oli myös osoitus siitä, että joukkovoima puree ja aina kannattaa yrittää. Ehkäpä joku saattoi meinata lannistua alussa, kun Tuusulan kunnasta kerrottiin, että puut on jo myyty ja hakkuut sovittu niitä tekevän yrityksen kanssa. Onneksi monet päättäväiset asukkaat kuitenkin uskalsivat yrittää.
Ratkaisevia onnenkantamoisia taistossa oli kaksi: Lauha talvi, joka esti hakkuiden tekemisen heti ja asia ehti nousta esiin hyvissä ajoin ennen seuraavaa talvea, jolle hakkuiden toteutus oli siirretty sekä Tuusulan kunnan unohdus julkaista päätös heti, joka niin ikään toi mahdollisuuden oikaisuvaatimuksiin siinä vaiheessa, kun asian vaikuttajat olivat liikkeellä. Luulen, että oma vaikutuksensa näin suuren mittaluokan asukasliikkeen syntyyn on ollut myös korona-ajan lähiluontoinnostuksella.
Harmillista on se, että alustavaa hakkuuta oli jo ehditty tehdä. Polkujen avaaminen kyllä hoituu ja on osin jo hoitunutkin vapaaehtoisvoimin. Puut toivottavasti jätetään metsään lahoamaan.
Toinen harmillinen seikka on, että Tuusulan kunnanhallituksen päätöksessä ei vähennetty hakkuumäärää. Sama määrä puuta kaadetaan siis jostain muualta kunnan alueelta. Tämän seikan Tuusulan päättäjät toivottavasti pitävät mielessä ja jatkossa tähtäävät hakkuiden vähentämiseen.
Keravan puolella metsää Pihkaniityn yleiskaava edelleen ohjaa rakentamaan alueelle eikä vuonna 2016 aloitettua asemakaavaprosessia ole vielä keskeytetty.
Pihkaniityn adressiin ovat myös uudet allekirjoittajat tervetulleita!
Liisa Hyttinen
Kirjoittaja on keravalainen luontoaktiivi
Kirjoitus on tehty kirjoitussarjaan Uudenmaan metsistä.