Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri

Uusimaa
Navigaatio päälle/pois

Kiitokset luon­non­suo­je­lu­työs­tä!

Uudenmaan piiri kiitti pitkästä työstä ympäristöministeriön lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelaista ja tarkastaja Esa Niinivirtaa, jotka mm. työstivät EU-ajan suurinta luonnonsuojeluoperaatiota Suomessa, Natura 2000 -verkostoa, jo 90-luvulla.

Linlo, Porkkala, tulevaa kansallispuistoa, kuva Laura Räsänen

Yhteisessä kahvihetkessä Korpelainen kertoi, että hänet hälyytettiin muista tehtävistä kirjoittamaan Natura-lausuntoja Naturan ensimmäisen kierroksen aikana. Sivuja kertyi yli 7000! Niinivirta on ollut mukana lähes yhtä kauan ja teki mm. Natura-alueiden karttoja.

Korpelainen on tehnyt pitkän uran luonnonsuojeluhallinnossa, ensin Uudenmaan ympäristökeskuksessa ja sen jälkeen ympäristöministeriössä. Luonnonsuojelulakien tekeminen ei ole ollut aina helppoa tämän maan hallitusten kanssa, joiden ministerien kanssa iltakouluja pidettiin kuin Jukolan veljeksille ikään. Ja kuten aina, taustalla tarvitaan tekijöitä kuten Niinivirta, joiden avulla kokonaisuus syntyy ja hommat saadaan ns. pakettiin.

Uudenmaan piiri haluaa kiittää sitkeästä työstä molempia virkamiehiä. Ilman heidän työpanostaan Suomen luonto olisi monta luonnonsuojeluauetta ja kansallispuistoa köyhempi!

 

Ursula Immonen, toiminnanjohtaja