Jäsenkirje 2/2026
Mukavaa alkanutta kevättä!
Jäsenkirje 2/26
Viime kirjeessä kerroimme että toimintamme on uudistumassa uusien aktiivien ideoiden myötä. Kevät on tullut Rovaniemelle jo aikaisin, ja lumet sekä jäät ovat saaneet väistyä vauhdilla. Tätä myötä talkookausi on jo alkamaisillaan. Ensimmäisiä roskatalkoita suunnitellaan parhaillaan sekä oman yhdistyksemme voimin että yhdessä muiden yhdistysten ja toimijoiden kanssa. Talkoisiin osallistumalla pääseekin konkreettisesti tekemään hyvää ympäröivälle luonnolle!
Suunnittelemme lumettomalle ajalle nopean toiminnan roskatalkoiden lisäksi myös matalan kynnyksen vieraskasvitalkoita, joista kerromme myöhemmin lisää. Jos haluat olla mukana ideoimassa ja sopimassa talkoista, tai haluat saada tietää mitä, missä ja milloin tapahtuu, voit liittyä SLL Rovaniemi aktiivit WhatsApp-ryhmään. Meillä on myös uusi sähköpostilista nopean toiminnan talkoista ilmoittamista varten. Jos haluat tiedon talkoista mieluummin sähköpostilistan kautta, ilmoitathan siitä osoitteeseen rovaniemi@sll.fi.
Haluamme myös olla aiempaa enemmän vaikuttamassa Rovaniemen (ja Ranuan) luontoon liittyviin kaavoitushankkeisiin. Tätä varten järjestimme ensimmäiset Kaavoituskahvit, joissa oli mukana pieni joukko asukasyhdistysaktiiveja meidän lisäksemme. Keskustelimme siitä, miten tärkeänä asukkaat pitävät lähiluontoa ja lähiluonnon suojelua, ja miten voisimme vaikuttaa paremmin ympäröivän luonnon tilaan. Olimmekin yhtä mieltä siitä, että joukossa on voimaa, ja pyrimme jatkossa yhdistämään voimamme ja edistämään lähimetsien ja muun luonnon säilymistä.
Olemme myös kehittämässä nettisivujamme ja sinne on julkaistu uusi yhdistys -sivu. Sivulta löydät jatkossa mm. kaikki jäsenkirjeet. Syksylle suunnittelemme myös nettisivutyöpajaa, jossa pääsemme porukalla ideoimaan ja kehittämään sivuja – tästä lisää myöhemmin.
Jos haluat pysyä ajan tasalla nopean toiminnan talkoista, kaavoituskahveista tai tulla mukaan kehittämään nettisivuja, ole meihin yhteydessä sähköpostilla (roveniemi@sll.fi) tai liity aktiivien WA-ryhmään helposti tästä linkistä: WhatsApp
Lisäksi Lähiretkihaasteen innostamana on Lähiretkihaasteryhmä aloittanut toimintansa. Jos kaipaat retki-ideoita tai retkiseuraa, tule mukaan lähiretkihaasteen wa-ryhmään! Lähiretkihaaste
Tervetuloa kevään tapahtumiin:
Linturetki Vaattunkikönkäälle 18.4.2026 klo 7. Tervetuloa mukaan keväiselle linturetkelle Napapiirin retkeilyalueelle lauantaina 18.4.2026 kello 7! Oppaana toimii valokuvaaja Marko Junttila. Retki alkaa Vaattungin parkkipaikalta. Keliolosuhteiden mukaan kierrämme mahdollisesti koko suolenkin, jolloin kävelyä tulee noin 9 kilometriä. Varustaudu ainakin kumpparein, ja ota mahdollisesti mukaan omat kiikarit ja pientä evästä, juotavaa unohtamatta. Tapahtumalla on säävaraus. Retki on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenille ilmainen, muilta maksu 5 €. Retkelle mahtuu 7 ensimmäistä ilmoittautunutta, ilmoittautumiset 17.4. mennessä: mari.m.riikonen@gmail.com. Ilmoittautuessasi voit myös kertoa, haluatko osallistua kimppakyytiin tai kertoa, jos sinulla mahdollisuus tarjota kimppakyytiä.
Rovaniemen Oma Luontoilta Ti 21.4. Arktikumissa Aurora-salissa (Pohjoisranta 4) yhteistyössä Uusi Rovaniemi -lehden kanssa. Asiantuntijat vastaavat jälleen yleisön luontoa koskeviin kysymyksiin. Voit lähettää luontokysymyksiä myös ennakkoon su 19.4. mennessä sähköpostilla ur.toimitus@uusirovaniemi.fi tai WhatsAppilla p. 050 511 1872.
Pajakylän Roskatalkoot 6.5. klo 17. Talkoot järjestetään yhteistyössä Pidä Lappi siistinä -ry:n ja Pajakylän yritysten kanssa. Tervetuloa auttamaan tonttuja siivoamaan matkailun jälkiä luonnosta! Pidä Lappi Siistinä ry tarjoaa siivousvälineet, roskapussit ja hanskat ym. Pajakylän yritykset tarjoavat kahvia, pullaa, mehua, makkaraa ja tietenkin myös vegemakkaraa kaikille talkoolaisille! Talkoolaisille järjestetään myös arvonta, jossa on palkintona Pajakylän yritysten tuotteita.
Linturetki Harjulammelle su 24.5. klo 8-10 Harjulammen lintutornilla. Tule mukaan tunnistamaan Rovaniemen oman lintukeitaan lajeja. Ei haittaa, jos aikaisempaa lintutuntemusta ei ole – opetellaan yhdessä! Paikalla on yhdistyksen kaukoputki ja luonnonsuojeluliiton aktiiveja. Jos mahdollista, ota oma kiikari mukaan!
Luonnonkukkien päivän retki su 14.6. klo 12-14 Rovaniemen Kotiseutumuseolla, Pöykköläntie 4. Retki on kaikille ilmainen, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Kotiseutumuseolla on kahvila, ja sen pihapiirissä voi nauttia myös omia eväitä retken päätteeksi. Mukana SLL Rovaniemen yhdistyksen aktiiveja ja asiantuntevat oppaat.
“Pölyttäjäkasviopas ja muuta toimintaa pölyttäjien puolesta” Piirikahvit SLL:n piireille ja yhdistyksille 23.4. klo 14–15. Liittymislinkki: Piirikahvit
Linkki pölyttäjäkasvioppaaseen: https://www.sll.fi/opi-lisaa/polyttajat/polyttajakasviopas/?plant-archive_q=
Syken webinaari kimalais- ja päiväperhosseurannoista 28.4. klo 18–19. Ilmoittautumislinkki: Syken webinaari
Luonnonsuojeluliiton sääntöihin on lisätty uusi alennettu jäsenmaksuluokka vähävaraisille. Jos haluat siirtyä alennettuun jäsenmaksuun, ilmoitathan asiasta keskusjärjestölle (jasenasiat@sll.fi).
Voit tilata itsellesi myös Suomen luonnonsuojeluliiton uutiskirjeen. Linkki uutiskirjeen tilaamiseen: Uutiskirje
Tässä vielä linkki tuoreimpaan Norppapostiin: Norppaposti
Ihanaa kevään seurantaa toivotellen,
Malla ja Pia hallituksesta
Ota yhteyttä: rovaniemi@sll.fi

Kuva: Malla Kuusi