Mitä voidaan tehdä raakun pelastamiseksi
Erittäin uhanalaisen raakun eli jokihelmisimpukan suojelemiseksi löytyy keinoja. Luonnonsuojeluliitto on viime vuosina ollut suunnittelemassa toimia, joilla voimme pelastaa tämän erittäin uhanalaisen nilviäisen.
Raakku ja sen isäntäkalat tarvitsevat toisiaan. Niinpä suojelemalla raakkua hyötyvät myös uhanalaiset vaelluskalat, ja vastaavasti lohen ja taimenen auttaminen parantaa raakun selviytymismahdollisuuksia. Raakkua auttavat sen omien sekä raakun isäntäkalojen elinympäristöjen parantaminen ja vesistökuormitusten vähentäminen, niin jokiuomissa kuin valuma-alueilla. Poistamalla vaellusesteitä kuten patoja sekä rakentamalla toimivia kalateitä ja ohitusuomia helpotetaan raakun isäntäkalojen lisääntymistä.
Raakun elämään vaikuttavat muutkin kuin suoraan niiden kotivesiin kohdistuvat haitat. Raakku on tärkeää pitää mielessä kaavoituksessa ja muissa suunnitelmissa, jotka vaikuttavat raakkuvesiin suoraan tai välillisesti. Tutkimus, viestintä ja neuvonta lisäävät tietoisuutta raakun tilanteesta ja helpottavat viranomaisten yhteistyötä raakun huomioimiseksi.
Raakkujen elvytys ja kasvatus laitoksissa on viimeinen keino, jolla voidaan saada lisäaikaa muiden tarvittavien suojelutoimien toteuttamiselle
Näin voit auttaa raakkua
Auta meitä pitämään vedet puhtaina ja virtaavina, jotta raakku ja sille elintärkeät vaelluskalat viihtyvät niissä jatkossakin