Vastaselitys Itä-Suomen hallinto-oikeudelle Kolin Rintasenvaaran ranta-asemakaavasta
–

Pidämme voimassa valituksessa esittämämme huomiot ja vaatimukset sekä kommentoimme Lieksan kaupungin selitystä seuraavasti:
Johdanto ja vaatimus
Kiistämme Lieksan kaupungin esittämät väitteet kaavahankkeen vaikutuksista sekä väitteen, ettei hanke olisi maakunnallisesti merkittävä. Väite ei ole totta. Kaava-alue sijoittuu Kolin kansallispuiston keskeisiin näkymiin, ja erityisesti Rintasenvaaran huipun suunniteltu rakentaminen vaikuttaisi suoraan puistosta avautuviin valtakunnallisesti tunnettuihin maisemiin. Vaikutusten mittakaava ja kohde tekevät hankkeesta valtakunnallisesti merkittävän.
Pyydämme edelleen hallinto-oikeutta kumoamaan ranta-asemakaavan.
Kaavahankkeen merkittävyydestä
Kaupungin väite, ettei kaavahanke olisi maakunnallisestikaan merkittävä, on virheellinen. Kolin kansallispuiston maisemat ovat Suomen tunnetuimpia, ja niiden eheys on sekä suojeluarvo että alueen matkailun ja identiteetin perusta. Kun suunniteltu rakentaminen sijoittuu suoraan kansallispuistosta näkyvälle vaaran laelle, vaikutukset eivät rajoitu paikalliselle tasolle, vaan ulottuvat maakunnan vetovoimaan ja kulttuurimaiseman säilymiseen. Alue sijaitsee myös selkeästi valtakunnallisesti merkittävän “Kolin maisemat” maisema-alueen sisällä (VAMA 2021). Se, että rakentaminen olisi selvästi nähtävissä Kolin keskeisiltä näköalapaikoilta, tekee hankkeesta vähintään maakunnallisesti merkittävän riippumatta siitä, miten kaupunki pyrkii rajaamaan vaikutusaluetta.
Rintasenvaaran huipun rakentamisen näkyvyys Kolin kansallispuistoon
Kaavan keskeinen ongelma on Rintasenvaaran huipulle osoitettu rakentaminen, joka olisi kiistatta näkyvissä Kolin kansallispuiston keskeisissä näkymissä. Tämä heikentäisi Kolin maisemallista kokonaisuutta, joka perustuu luonnontilaisen vaaramaiseman jatkuvuuteen ja rakentamattomuuteen. Samalla rakentaminen kaava-alueelle vaikuttaisi näkymään joka avautuu Kolin kansallismaisemaan lähestyttäessä sitä Pieliseltä.
Valtakunnallisesti merkittävien maisema-alueiden inventoinnin mukaan: “Kolin maisemanähtävyys on yksi Suomen kuuluisimmista maisemista. Laajat suurjärvinäkymät saaristoineen, poikkeuksellisen suuret korkeuserot, kvartsiittiset vaarojen huiput ja vaarojen väliset laaksot sekä perinteisen elinkeinomaiseman ja rakennetun kulttuuriympäristön yksityiskohdat muodostavat ainutlaatuisen maisemallisen kokonaisuuden. Toisaalta maisemaa kuormittavat matkailurakentaminen, laskettelurinteet, metsänhakkuut sekä teleliikennemastot Verkkovaaralla ja Ukko-Kolilla. Myös Purnuniemen matkailualueen kylpylärakennus ja alueelle suunnitellut hotelli- ja lomakeskuskokonaisuudet vaarantavat Ukko-Kolilta avautuvan näkymän eheyttä.” (VAMA 2021).
“Kolin maisemat” maisema-aluetta laajennettiin osana valtakunnallisesti merkittävien maisema-alueiden inventointia valtioneuvoston päätöksellä 2021. Suunniteltu ranta-asemakaava sijoittuu tämän maisema-alueen sisälle. (VAMA 2021) Osana inventointia ympäristöministeriö teetätti vuonna 2016 ProAgrialla ja Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ry:llä oppaan arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnitteluun. Oppaan mukaan: “Kulttuurimaiseman merkityksellisyys ja arvo kasvavat, kun maisema-alueen eheys, yhtenäisyys ja ajallinen luonne säilytetään. Näistä elementeistä on tärkeää pitää hyvää huolta.” Samassa oppaassa ohjataan myös rakentamisen keskittämiseen rinnealueiden keski- ja alarinteille kauaksi näkyvien huippujen sijaan. (ProAgria & Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset 2016)
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) edellyttävät, että valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvojen turvaamisesta huolehditaan. Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 24 §:n mukaan otettava huomioon valtion viranomaisten toiminnassa, maakunnan suunnittelussa ja muussa alueidenkäytön suunnittelussa.
Ristiriitainen suhde maakuntakaavaan
Lieksan kaupunki on vastineessaaan katsonut, että valtakunnalliset alueidenkäyttötavoiteet täyttyvät kaavoituksessa, koska kaupungin mukaan ne ovat yleispiirteisiä ja riittää, että ne ohjaavat maakuntakaavoitusta ja sitä kautta ne siirtyvät alemmille kaavatasoille. Maakuntakaavoitus on kuitenkin hyvin strategista ja suurpiirteistä. Kuten myöhemmin tullaan tarkentamaan, on alueen kehittämismerkintä luonteeltaan hyvin yleispiirteinen. Alue sijaitsee myös kahden erilaisen maakuntakaavamerkinnän rajalla.
Kaupungin lausunnoissa ranta-asemakaavan suhde maakuntakaavaan on myös hyvin ristiriitainen. Lieksan kaupunki on vastineissaan viitannut joissain tilanteissa hankkeen olevan maakuntakaavan mukainen ja joissain sen vastainen. Esimerkiksi “Vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin” (Lieksan kaupunki 2025) liitteessä todetaan seuraavaa: “Eri yhteyksissä on tuotu esiin, että tämän ranta-asemakaavan tavoite on maakuntakaavan vastainen. Tämä pitää toisaalta paikkansa, mutta toisaalta maakuntakaava on ollut ohjaamassa Koli-Ahmovaaran osayleiskaavan 2040+ laadintaa, joten osayleiskaavaa voidaan pitää ranta-asemakaavan tavoitteita ohjaavana kaavana ylemmän asteen kaavana. Maakuntakaava ja osayleiskaava ovat tällä alueella osittain ristiriitaiset.” Tämän ristiriitaisuuden vuoksi ei voida todeta, että valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet olisivat tulleet huomioiduksi maakuntakaavan ohjausvaikutuksen alempiin kaavatasoihin kautta.
Maakuntakaavassa “Kolin kehittämisalueen” kaavamerkinnän selostuksen mukaan: “Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa matkailu, palvelut, monimuotoinen asuminen ja muut työpaikat tulee suunnitella alueen erityiset kulttuuri- ja luontoarvot huomioiden.” (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2021a). Vastineessaan Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piirin lausuntoon maakuntaliitton vastannut seuraavasti: “Merkintä on kehittämisperiaatemerkinnän luonteestakin johtuen yleispiirteinen osoittaen lähinnä tarkempaan kaavoitukseen tulevan alueen. Kolin luonto- ja maisema-arvot on huomioitava huolellisesti aluetta kehitettäessä.” (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2021b). Piiri katsookin, ettei hanketta voida perustella pelkällä kehittämisluonteisella merkinnällä, eikä sen voida katsoa ohjaavan riittävästi alueen rakentamista.
Asiantuntemuksen valikointi ja viranomaislausuntojen painoarvo
Kaupungilla ei ole oikeutta valikoida asiantuntemusta siten, että lakisääteisiä viranomaislausuntoja vähätellään. Maakuntaliiton yleispiirteinen kehittämisnäkemys ei voi syrjäyttää Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ja alueellisen vastuumuseon asiantuntijaroolia ympäristö- ja maisema-arvojen arvioinnissa. Maakuntaliitolla ei ole erityisosaamista maisemavaikutusten yksityiskohtaiseen arviointiin, eikä sen kannanotto voi olla peruste sivuuttaa ELY-keskuksen tai museoviranomaisen huomioita ja vaatimuksia.
Museolain perusteella vastuu kulttuuriympäristöjen ja kulttuurimaisemien vaalimisesta on annettu alueellisten vastuumuseoiden tehtäväksi (314/2019, 7 §). Lain valmistelutekstin mukaan “Asiantuntijaviranomaisena museo edistäisi kulttuuriympäristön huomioimista alueellisessa suunnittelussa ja kehittämisessä sekä maankäytön ja rakentamisen ohjauksessa.” (HE 194/2018). Vastineessaan Lieksan kaupunki on valikoinut maakuntaliiton lausunnon ja sivuuttanut kriittiset ELY-keskuksen ja alueellisen vastuumuseon lausunnot. Vaikkei alueellinen vastuumuseo lausunnoissaan esitäkään kaavan hylkäämistä, on se lausunnoissaan suhtautunut huolestuneesti ja kriittisesti erityisesti Rintasenvaaran huipun rakentamiseen. Alueellisen vastuumuseon lausunto on tältä osin yksiselitteinen “Tämä tarkoittaa, että suunnittelun ja alueella tapahtuvan toiminnan lähtökohtana tulee olla maisema-arvojen turvaaminen.” (Lieksan kaupunki 2025)
On huomattavaa, että Pohjois-Karjalan ELY-keskus on nimenomaisesti edellyttänyt Rintasenvaaran huipun rakentamismahdollisuuksien poistamista kaavasta, koska suunniteltu rakentaminen olisi selvästi nähtävissä Kolin kansallispuistosta ja aiheuttaisi merkittävää maisemahaittaa. Näiden viranomaislausuntojen ohittaminen rikkoo hyvän kaavoituksen periaatteita ja heikentää kaavan lainmukaisuutta.
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri katsoo, että toteuessaan kaavan mahdollistama rakentaminen vaikuttaa huomattavasti Kolin kansallismaisemaan, eikä Lieksan kaupunki ole riittävällä tavalla huomioinut maisemavaikutuksia kaavoitustyössä. Ylläolevaan perustuen piiri katsoo, että ranta-asemakaava on lainvastainen ja se tulee kumota.
Joensuussa 12.1.2026
Lähteet:
HE194/2018. Hallituksen esitys eduskunnalle museolaiksi ja laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta. https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2018/194 Ladattu 5.1.2026.
Lieksan kaupunki (2025a): Rintasenvaaran ranta-asemakaavan muutos ja laajennus. Vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Liite 11. 5.5.2025. https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net/lieksa/kokous/2025722-7-56992.PDF Ladattu 5.1.2026.
Museolaki 314/2019, 7 §. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2019/314#OT2 Ladattu 5.1.2026.
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto (2021ab): Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040. Merkinnät ja määräykset. Julkaisu 201. https://pohjois-karjala.fi/wp-content/uploads/2022/03/Maakuntakaava2040-Merkinna%CC%88t-ja-ma%CC%88a%CC%88ra%CC%88ykset.pdf Ladattu 5.1.2026.
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto (2021b): Liite 2. Yhteenveto lausunnoista ja mielipiteistä. Julkaisu 201. https://pohjois-karjala.fi/wp-content/uploads/2022/03/Maakuntakaava2040-Liiteosio2.pdf Ladattu 5.1.2026.
ProAgria, Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset & Ympäristöministeriö (2016). Maisema. Opas arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnitteluun. https://www.maajakotitalousnaiset.fi/uploads/archive/attachment/maisemaopas_korjattu_2018_pieni.pdf Ladattu 5.1.2026
Valtioneuvosto (2021). Valtakunnallisesti merkittävät maisema-alueet (VAMA 2021). https://www.ymparisto.fi/sites/default/files/documents/VAMA%202021_11%20Pohjois-Karjala.pdf Ladattu 5.1.2026

