Satamaradan kallioleikkaus

Lohjan Satamarata

Satamarata oli noin viiden kilometrin pituinen, vuosina 1927–28 rakennettu valtionrautateiden tavaraliikenteen rataosuus. Se erkani Lohjan asemalla Hanko–Hyvinkää-radasta ja kulki Pitkäniemen paperitehtaalle Lohjanjärven rantaan. Radalta kulki sivuraide Tytyrin kalkkitehtaalle tuotteiden kuljettamista varten.

Satamarata korvasi kamariherra Hjalmar Linderin vuosina 1906–1907 Pitkäniemen selluloosatehtaan käyttöön rakennuttaman, 750 mm:n levyisen, kapearaiteisen sähkörautatien, jolla oli myös henkilöliikennettä vuodesta 1912 lähtien. Vuonna 1930 sähkörautatie purettiin, ja sen liikenne siirtyi satamaradalle.¹ Tälle Suomen ensimmäiselle sähköradalle pystytettiin vuonna 1987 muistomerkki jäljelle jääneelle ratapenkereelle Suurlohjankadun ja Petsamonrinteen kulmaan.

Satamaradan tavarajunaliikenne päättyi vuonna 2010. Syksyllä 2020 rata purettiin. Sen paikalle rakennettiin kevyenliikenteen väylä, jonka ensimmäinen osuus Pitkäniemestä Lohjan museolle avattiin kesällä 2021 ja toinen osuus museolta Ventelään kesällä 2022.²

Litorinameri

Itämeren vedenpinnan ylintä asemaa jääkauden lopulla sanotaan korkeimmaksi rannaksi. Tällä tarkoitetaan Itämeren vanhimpien vaiheiden ylintä vedenpintaa, joka vallitsi heti mannerjään peräännyttyä. Vielä nykyisinkin on mahdollista havaita ylimmät veden kuluttamat jäljet korkeimman rannan tasolla. Korkein ranta erottaa vedenkoskettaman eli subakvaattisen ja vedenkoskemattoman eli supra-akvaattisen alueen toisistaan.³

Itämeren korkeimman rannan taso on määriteltävissä morfologisesti jään reunan eteen kerrostuneiden Salpausselkien reunadeltojen, harjujen yhteyteen syntyneiden glasifluviaalisten deltojen ja muiden samoihin aikoihin muodostuneiden rantamerkkien avulla⁴. Korkeimman rannan piirtäminen diagrammiin yhtenäiseksi rantapinnaksi on teknisesti hyvin vaikeaa. Rannan taso on muuttunut vaiheittain jään perääntyessä alueen poikki. Lisäksi korkeimman rannan sijainti vaihtelee eri alueiden maan kohoamisen nopeuden mukaan⁵. Lohjalla on näkyvissä Baltian jääjärven, Yoldiameren, Ancylusjärven ja Litorinameren muinaisrannat.

Jääkauden jälkeen vedenpinta laski nopeasti koko tuolloisen Ancylusjärven piirissä. Samanaikaisesti valtameren pinta nousi noin 9 000 vuotta sitten. Tanskan salmien auetessa syntyi suora yhteys valtamerestä Itämereen, jossa alkoi heikkosuolainen Litorinameren Mastogloiamerivaihe.⁶ Nykyistä Itämerta paljon suolaisempi Litorinameren vaihe päättyi noin 4 000–2 000 vuotta sitten⁷.

Lohjanjärvi oli tuhatkunta vuotta Litorinameren lahti, kunnes se kuroutui järveksi noin 6 500 vuotta sitten⁸. Litorinameren aikana suurin osa Lohjan maa-alasta oli meren pinnan yläpuolella: ainoastaan Lohjanjärven rantavyöhyke oli veden alla. Litorinameren ranta on nähtävissä Lohjalla + 40 metrin korkeuskäyrän mukaisena, eli tässä kohtaa (kuva 1).

Kallioperän geologiaa

Kallioleikkaus satamaradan varrella koostuu metasedimenteistä sekä näistä ja vastaavista kivilajeista osittaissulamalla syntyneestä graniitista. Tässä paljastumassa metasedimentit ovat hienorakeisempia ja tummempia, kun taas graniitit ovat pääsääntöisesti vaaleanpunaisia (kuva 2).

Graniitti on osin karkearakeista pegmatiittia (kuva 3). Kivilajin tekstuurista tulee mielikuva, että osittain kiteytynyt magma on vielä liikkunut. Kivilajista voidaan erottaa vaaleampaa plagioklaasia, rasvakiillon omaavaa kvartsia ja tässä kohtaa runsaimpana esiintyvää alkalimaasälpää.

Kalliopaljastuma on melko rikkonainen, ja siinä voidaan erottaa ruhje, jossa muinaiset kivilohkojen liikkeet kallioperässä ovat murentaneet kivet hienommiksi (kuva 4). Ruhjeita ja rakoja pitkin sadevesi suotautuu kallioperään.

Kivilohkot ovat liikkuneet muuallakin kuin ruhjeessa, ja rakopinnoillakin voidaan erottaa liikkeen suuntaa (kuva 5). Rakopinnoille muodostuu melko usein viivoitusta, jonka perusteella voidaan päätellä muinaisten liikkeiden suuntia. Niille muodostuu usein myös ohut kerros kloriittia tai talkkia, jotka tuntuvat liukkaan saippuamaisina erityisesti pinnan ollessa kostea.

Teksti: Karitta Laitinen, Annika Nyström & Marja-Leena Nikander

Viitteet

1. Salonen 2001.
2. Wikipedia 2023.
3. Glückert 1977, s. 2.
4. Glückert 1977, s. 3–4.
5. Glückert 1977, s. 6.
6. GTK 2005.
7. Wikipedia 2020.
8. Forsius-Nummela 1994, s. 18.

Lähdeluettelo

• Forsius-Nummela, Johanna (1994). Vihdin maisemahistoriallinen selvitys. Vihdin kunta.
• Glückert, Gunnar (1977). Itämeren korkeimman rannan kehityksestä Salpausselkävyöhykkeessä Lohjan-Karkkilan-Lopen seudulla. Turun yliopiston Maaperägeologian osaston julkaisuja 32. Turun yliopiston Maaperägeologian osasto.
• GTK (2005). Itämeren ja järvien kehitys. Maaperäkartan käyttöopas. Geologian tutkimuskeskus. Verkkojulkaisu
• Salonen, Torsti (2001). Lohjan satamaradan historiaa. Lohjan historiaseura ry. Verkkojulkaisu
• Wikipedia (2020). Litorinameri. Wikimedia Foundation. Verkkojulkaisu
• Wikipedia (2023). Lohjan satamarata. Wikimedia Foundation. Verkkojulkaisu