Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Keski-Suomen piiri

Keski-Suomi
Navigaatio päälle/pois

Metsien ja niiden hiilivarastojen suojelu myös yhteisöjen vastuulla

Kuvituskuva Juhani Paavola.

Laukaan Kuusaan alueen asukkaiden vastuunotto kiistametsän säilyttämiseksi on esimerkillinen luonnon- ja ilmastonsuojelullinen ponnistus. Onhan luonnonsuojelua ja ilmastonmuuttamista koskevien käytännön tekojen puute huutava myös maakunnassame. Seurakunnat eivät voi testamentata kaikkia metsiään suojeluun, mutta merkittäviä hiilivarastoja ei tule hävittää.

Suomen ja maakunnan luonnonhiilivelasta on metsien käyttö aiheuttanut merkittävän rästin parin viimeisimmän vuosisadan aikana. Tällä vuosituhannella maakunnan metsien ja maaperän hiilinielua on tuhottu muiden muassa turpeenpoltolla ja sellunkeiton kasvattamisella. Jopa metsätalouspuolen kestäväksi määrittelemä hakkuumäärä on maakunnassa viime vuosina ylitetty, luonnon uhanalaistumisesta puhumattakaan.

Metsänhävitys vie maakunnassa vuosittain metsiä neliökilometreittäin, joka hiilivarasto vastaa noin 0,5 tonnia ilmastopäästöä jokaista keskisuomalaista kohti laskettuna. Esimerkiksi metsäluontotyypeistä on jo noin kolme neljäsosaa uhanalaisia Suomessa, maakunnassa ehkä vielä enemmän.

Metsien suojelun lisääminen on ollut kitukasvuista. Suojelualan lisääminen nykyisestä muun muassa tavoitteistaan pahasti jälkeen jääneellä Metso-ohjelmalla auttaisi paitsi metsien uhanalaisia eliölajeja, myös metsien hiilivarastojen säilyttämistä.

Hiilivarastojen säilyttäminen on kaikkien vastuulla. Sen suhteen yhteisöjen toiminta poikkeaa usein toisistaan. Laukaan Kuusaassa syntynyt kiista virkistysalueenakin käytetyn seurakunnan metsäalueen hakkuista tai vaihtoehtoisesti Metso-suojelusta avaa yleistä ongelmaa. Vastakkain ovat lopulta talousarvio ja elämän suojelu. Juuri taloudellisen hyödyn maksimointi on syrjäyttänyt luonnonarvot ja aiheuttanut merkittävän osan ilmastonmuuttamisesta Suomen, maakunnan ja muiden yhteisöjen osalta.

Suomen evankelisliluterilainen kirkko tavoittelee vastavalmistuneessa energia- ja ilmastostrategiassaan hiilineutraaliutta, mihin pääsemisessä metsien säilyttäminen hiilivarastoina on erittäin tärkeää. Merkittävää hiilivarastoa ei tule hävittää ainakaan nyt, kun kirkolla on tekeillä valtakunnallinen selvitys hiilivarastojen säilyttämiseksi.

Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri ry

Sari Jussila, puheenjohtaja

Juhani Paavola, toiminnanjohtaja

Lisätietoa alueesta http://www.kolumbus.fi/sy-k/