Ratasuunnitelmaan kuuluu useiden radan läheisyydessä kulkevien ojien perkaaminen. Ojia tulee perata vain välttämättömiltä osin ja minimoida alavirtaan syntyvät haitat. Väylävirasto voisi osoittaa toimintansa vastuullisuuden tekemällä alueen virtavesiin toimia, jotka kompensoivat perkaamisesta aiheutuvat haitat ja parantavat taimenen edellytyksiä nousta Myllypuroon kutemaan.
Suunnitelmaan kuuluu useiden radan läheisyydessä kulkevien ojien perkaaminen. Ojien reunoilla kasvaa komealupiinia ja jättipalsamia, joten perkauksesta syntyvät maa-ainekset sisältävät haitallisten vieraslajien siemeniä ja kasvinosia. Alueella esiintyy myös espanjansiruetanoita. Tämä tulee ottaa huomioon maa-ainesten käsittelyssä.
Alueen ojat laskevat Myllypuroon ja edelleen Keravanjokeen, ja osa niistä on kirkasvetisiä. Myllypuro on luonnontilainen Koivulantiestä Keravanjoelle saakka. Myllypuro on Keravan potentiaalisin taimenpuro, mutta puron ongelmana on veden sameus ja kuivuminen kesäaikaan. Tämän takia perkaamisesta syntyvä kiintoaineskuormitus tulee pitää mahdollisimman pienenä, jotta Myllypuro ei pääse liettymään ja samentumaan entisestään. Samoin on tärkeää huolehtia siitä, että ojien perkaaminen ei lisää veden virtausta alajuoksulla ja tätä kautta kuivata Myllypuroa. Ojia tulee perata vain välttämättömiltä osin ja minimoida alavirtaan syntyvät haitat. Väylävirasto voisi osoittaa toimintansa vastuullisuuden tekemällä alueen virtavesiin toimia, jotka kompensoivat perkaamisesta aiheutuvat haitat ja parantavat taimenen edellytyksiä nousta Myllypuroon kutemaan.
Arkkitehti Kari Martikainen hahmotteli Keravan asemanseudun tulevaisuutta mielipidekirjoituksessaan (K-U 9.3.). Martikaisen havainnekuvasta paljastunee syy siihen, miksi pysäköintitaloa suunnitellaan nyt Keravan asemapuiston tilalle eikä nykyisten parkkialueiden paikalle. Taustalla näyttäisi olevan se, että kaupunki ja valtio myyvät pysäköintialueet mieluummin kerrostalotonteiksi.
Arviointiselostuksessa on päädytty suosittelemaan Nikkilän eteläpuolista linjausta jatkokäsittelyyn. Keravan ympäristönsuojeluyhdistys on myös eteläisen vaihtoehdon kannalla. Sen etuna ovat vähäisemmät vaikutukset asumiseen ja ympäristöön, vaikka nämä vaikutukset ovatkin kielteisiä. Valittiinpa Itäradan toteuttamiseen mikä linjaus hyvänsä, rataa ei voi perustella ilmastohyödyillä.
Jokitie kauniine kesäisine kukkaniittyineen on Keravan pisin yhtenäinen kulttuuri- ja jokimaisema-alue, ja sen säilyttämisen täytyy olla kaiken suunnittelun lähtökohta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei käy selkeästi ilmi, miksi hankkeeseen on ryhdytty. Onko perimmäinen tarkoitus datakeskuksen liikenteen sujuvoittaminen?