Mielipide: Nuojua-Järvikylän osayleiskaavan ja Oulujokivarren rantaosayleiskaavan muutos

Artikkelit

–

Pohjois-Pohjanmaan voimassa olevissa maankuntakaavoissa tälle osayleiskaavan suunnittelualueelle ei ole osoitettu aluevarausmerkintöjä. Alue on osa matkailun kehittämisen vetovoima-aluetta (Rokua-Oulujärvi), joten datakeskusten rakentaminen on ristiriidassa muun muassa luontomatkailun kehittämisen kanssa. Hanke tulisi pirstomaan luonnonympäristöjä: metsä- ja suoalueita. Vaikutukset alueen ja alapuolisiin vesiin ja vesistöihin nousevat merkittäväksi. Teollisuutta tuovan hankkeen toteutuminen muuttaisi maakunnallisesti arvokasta Oulujokivarren maisema-aluetta, ja etenkin Lamminahon talo (RKY) jäisi teollisuuden saartamaksi. Seudun äänimaisema tulisi muuttamaan suuresti, melu tulisi pysyväksi.

Mielipide

30.9.2026

Vaalan kunnalle

Mielipiteen antajat

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry & Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri ry

Tausta

Suunnittelualue sijaitsee Vaalan keskustan luoteispuolella, Oulujoen pohjoispuolella, Ouluntien (vt22) molemmin puolin. Kaavan tavoitteena on tarkastella Nuojuankankaan sähköaseman lähialueen maankäyttöä ja määrittää, onko sähköintensiiviselle tuotantotoiminnalle, kuten datakeskuksille ja niihin liittyville toiminnoille mahdollisuuksia sijoittua voimalinjojen halkomalle alueelle. Osayleiskaava on laadittu siten, että se mahdollistaa useiden erityyppisten, toisiaan tukevien ja toisistaan hyötyvien toimintojen sijoittamisen alueelle. Kaavan tavoitteena on myös huomioida alueen maiseman, kulttuuriperinnön ja luonnon arvot. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on 890 hehtaaria. Osayleiskaava muuttaa voimassa olevaa Oulujokivarren rantaosayleiskaavaa 89 hehtaarin alueella. Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena ja se ohjaa alueelle laadittavaa asemakaavaa.

Mielipide

Pohjois-Pohjanmaan voimassa olevissa maankuntakaavoissa tälle osayleiskaavan suunnittelualueelle ei ole osoitettu aluevarausmerkintöjä. Alue on osa matkailun kehittämisen vetovoima-aluetta (Rokua-Oulujärvi), joten datakeskusten rakentaminen on ristiriidassa muun muassa luontomatkailun kehittämisen kanssa.

Tämä Nuojua-Järvikylän osayleiskaavahanke tulisi pirstomaan luonnonympäristöjä: metsä- ja suoalueita. Vaikutukset alueen ja alapuolisiin vesiin ja vesistöihin nousevat merkittäväksi. Teollisuutta tuovan hankkeen toteutuminen muuttaisi maakunnallisesti arvokasta Oulujokivarren maisema-aluetta, ja etenkin Lamminahon talo (RKY) jäisi teollisuuden saartamaksi. Seudun äänimaisema tulisi muuttamaan suuresti, melu tulisi pysyväksi.

Maankäytön muutos on hyvin laaja-alainen (890 ha) ja vaikutukset alueen metsiin ja muuhun luonnon ympäristöihin ovat merkittäviä, joten tälle osayleiskaavalle tarvitaan ehdottomasti YVA-menettely, koska mm. hakkuu uhkaa yli 200 hehtaarin metsäaluetta.

Yleisesti kaavaluonnoksesta voimme todeta, että kaavaselostuksen luonnos ei ole ajan tasalla. Nyt siellä kerrotaan muun muassa pienvesiselvityksen olevan tekeillä, vaikka on jo syksy 2026 ja raportit pitäisi olla valmiit. On vaikea arvioida ympäristö- ja lajistovaikutuksia, kun luontoselvitykset eivät ole saatavilla ja arvioitavissa. Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksistä puuttuvat viitasammakko-, liito-orava-, pesimälinnusto-, päiväpetolintu-, metsäkanalintu-, sudenkorento-, lepakko-, saukko-, raakku-, suurpeto-, riistaeläin-, nisäkkäiden lumijälkilaskenta 2026-selvitys sekä vesikasvillisuuteen ja lajistoon liittyvät selvitykset, joten todella keskeneräinen ja vajaa aineisto on jätetty lausuttavaksi.

Lisäksi lajiston kohdalla on tukeuduttu tuulivoimahankkeisiin liittyvien voimajohtolinjojen ja tuulivoimahankkeiden luontoselvityksiin.

Maaperäselvityksiä tulee tarkentaa ja jatkoselvittää. Kaava-alueen sulfaattimaat ja mustaliuske-esiintymät on vaillinaisesti selvitetty. Tällaisten herkästi liukenevien vesistöille haitallisten maiden myllääminen rakennusvaiheessa on riski ympäröiville vesistöille, pinta- ja pohjavedelle.

Kaava-alueella sijaitsee Oulujokeen laskevia herkkiä puroja esim Oterman-, Kustun- ja Karjalanoja. Nämä pienvedet ovat voimakkaasti pohjavesivaikutteisia ja vesilain suojaamia luonnontilaisen kaltaisia puroja. Lisäksi ne tarvitsevat myös riittävät suojavyöhykkeet valuma-alueiden osalta.

Pohjavesialueet (Syrjävaara ja Järvenvaara) on ehdottomasti rajattava pois kaava-alueesta ja säästettävä teolliselta rakentamiselta.

Alueen nisäkäslajisto kuvastaa laajoja ja rauhallisia elinympäristöä vaativaa lajistoa, mm. metsäpeura ja suurpedot. Jo pelkän lumijälkiaineiston perusteella alueella elää monimuotoinen nisäkäs- ja lintulajisto.

Suunnittelualue sijaitsee Pahkavaaran susireviirillä, jossa on todettu perhelauma vuoden 2025 kanta-arviossa (Luonnonvarakeskus). Pahkavaaran lauma tiettävästi tapettiin viime talven kiintiömetsästyksessä, mutta alue on edelleen susille potentiaalista elinympäristöä ja laji on lisääntymisaikana edelleen suojeltukin.

Useimmat lajistokartoitukset ovat olleet hyvin lyhyaikaisia ja pikaisesti rustattuja, eikä tässä vaiheessa ole osallisille mahdollisuutta tarkastella vaikutuksia lajistoon, kun aineistoja ei ole julkaistu.

Suunnittelualue kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maakunnan ekologiseen verkostoon ja alueen eteläosa (nykyisen sähköaseman alue) kuuluu ekologisen verkoston ydinalueeseen. Hankealue ja etenkin sähköasema on alun alkaen sijoitettu monimuotoisuuden turvaaminen kannalta väärin. Ekologisen verkoston ydinalueelle ei ole perusteltua sijoittaa teollista toimintaa.

Kaava-alue sijaitsee Suomenselän metsäpeurojen selkeällä vaellusreitillä. Alueen kautta kulkee metsäpeuroja ja ne käyttävät alueen soita myös kesälaitumena. Kaavaluonnosselostuksen selvitys on riittämätön. Kaavaselostuksessa sanotaan: Metsäpeuran liikkumista alueella ei voida täysin sulkea pois, sillä peuraeläimen jälkiä havaittiin alueen pohjoisosassa, mutta toistaiseksi ei voida varmuudella sanoa, ovatko jäljet metsäpeuran vai poron. Asia varmistetaan DNA-menetelmin mahdollisia jätöksiä keräämällä. Oulujoen pohjoispuolella sijaitsee useampi iso suoalue, jotka ympäröivine metsineen soveltuvat hyvin metsäpeuran vasanhoitoalueiksi ja kuuluvatkin jo osittain metsäpeurojen elinalueeseen (Riistakeskus). Pantapeuradataa tulee myös tarkastella tässä yhteydessä, mitä nyt ei ole tarkasteltu lainkaan.

Kaava-alueen pöllöselvitys on hyvin vaatimaton: Kartoitettava reitti kuljettiin autolla ja jalan kolmena erillisenä maaliskuisena iltana/yönä sopivan säätilan vallitessa kahden ja yhden kartoittajan voimin. Ensimmäinen kierros tehtiin 3.3.2025 klo 21–00, toinen kierros 14.3.2025 klo 20–23 ja kolmas kierros 26.3.2025 klo 20–23. Tuolloin alueelta ei havaittu pöllöjä, joiden osalta vuosi 2025 oli laajalti huono, koska ravintoa eli myyriä oli vähän. Sen sijaan vuonna 2026 (pöllötietoja ei ole lausunnoilla nähtävillä) on myyräkannat olleet nousussa. Todennäköisesti keväällä 2027 pesintöjä tulee vielä runsaammin, koska myyräkannat ovat edelleen elpymässä. Myyräkannat muutokset vaikuttavat myös muihin petolintukantoihin. Lintu- ja muut lajistoselvitykset olisi muutoinkin syytä tehdä useampana vuonna, koska kannanvaihtelut vuosien välillä ovat suuria.

Vaikka esim suurten nisäkkäiden osalta lajien elinympäristöjen kompensointi on hyvin hankalaa, koska korvaavia elinympäristöjä ei ole tai löydy, on esille nostettava kompensaatio. Hiilinielua ja -varastoa sekä luontoarvoja pysyvästi hävittävien hankkeiden on toteutuessaan syytä kompensoida aiheuttamansa luontohaitta, vaikkei laki siihen velvoitakaan. Datakeskuksen kyseessä ollessa vaikutukset ovat luonnollisesti huomattavasti laajemmat kuin itse kaavoitusalue. Keskus aiheuttaa välillisesti moninkertaisesti itse hanketta suurempaa luontokatoa käyttämänsä sähkön muodossa, kun sitä varten rakennetaan uusia uusiutuvan energian tuotantoalueita, etenkin tuulivoimaa.

Tällaiset teollisuushankkeet näyttäytyvät maankäytössään hyvin ahneilta, koska luontoa menetetään pysyvästi satoja hehtaareja kerralla ja vielä yhä kiihtyvässä määrin ympäri Suomea. Hankkeiden yhteisvaikutukset (alueiden- ja energiakäyttö) tulisi arvioida kokonaisuudessaan. Luontoa katoaa näiden hankkeiden myötä pala palalta ja jäljet näkyvät luonnossa vuosikymmeniä ja jopa vuosisatoja. Lajistoa ja elinympäristöjä katoaa lyhytaikaisten voittojen nimissä eikä lopulta edes tiedetä mihin tätä kaikkea teollista rakentamista edes tarvitaan. Tekniikka kehittyy kaiken aikaa ja lopulta saattaa jäljellä olla vain luonnossa lojuvat jätteet ja saastuneet autiot jätealueet. Tämän Nuojua – Järvikylän osayleiskaavan ja Oulujokivarren osayleiskaavamuutoksen vaikutusten arviointi luontoon ja lajistoon jää väkisinkin vajaaksi, siitä syystä, että kaikkea aineistoa ei ole saatu ajoissa nähtäville.

Ajankohtaista