Heidän ja meidän olkoon Härkövuoren metsä – metsänkartoittamisesta ja arvosta

Kiipeämme luontokartoittaja Aatos Lassilan kanssa ylös vanhaa metsäautotietä Muuramen Härkövuoressa, kun tuttu tyy-tyy-tyy tervehtii meitä kallion kupeesta. Laulaja ei tällä kertaa näyttäydy, mutta tiedämme, kenelle ääni kuuluu: tervehtijä on jompikumpi hömötiaispariskunnasta. Se on tänäkin keväänä löytänyt kodin Härkövuoren jyrkänteen alusmetsästä, jota uhkasi joulukuussa uudistushakkuu.

Talven metsäiset kalliot, lohkareet ja puut lepäsivät lumen alla, natisivat pakkasissa ja tuulissa, odottivat epätietoisuuden vallassa, tuleeko kevät vielä: Vihertyvätkö varvut, kukkivatko rinteillä käenkaali, oravanmarja ja kevätlinnunherne? Viheltääkö suuressa kuusessa pyy, kujertaako toisessa sepelkyyhky ja asuttavatko lähteen ja noron seutua vuoren pohjoisrinteen juurella pohjantikka ja puukiipijä?

Kyllä, ainakin vielä metsä on saanut herätä uuteen kevääseen, sillä Muuramen kunta on halukas myymään 16,2 hehtaarin metsäpalasensa suojelu- ja virkistyskäyttöön Paremman Luonnon Puolesta -säätiölle.

Kun pääsemme kallioille saakka, kukkuu käki ja metsäkirvisen sävelten kaiku kiirii pitkin rinteitä. Kun kallioilta katsoo alas, näkee yli kymmenmetrisen jyrkänteen, jonka viranomainen kirjasi joulukuussa, hakkuiden keskellä, metsälain kymppipykälän mukaiseksi erityisen tärkeäksi elinympäristökuvioksi.

Tällä kartoitusretkellä tutkimme muun muassa palokoroja, sillä Härkövuoren metsä on joskus kauan sitten palanut. Koroja löytyy eri puolilta vuorta, joten palo lienee ollut laaja.

Palon vaikutusta ei enää maastossa erota, mutta koroilla viihtyvät monenlaiset jäkälät – myös sellaiset, jotka tarvitsevat kasvualustakseen kelottunutta ja hiiltynyttä pintaa ja jotka näiden elinympäristöjen kadotessa taantuvat ja uhanalaistuvat. Luontokartoittajan kanssa löytää luupin läpi jäkälienkin upean pienoismaailman.

Metsän kartoittaminen on paitsi lajien ja luontotyyppien selvittelyä, myös rakennepiirteiden tutkimista ja lahopuun määrän sekä laadun arviointia. Nämä kaikki ovat tärkeitä seikkoja määritettäessä metsän suojeluarvoa. Kokonaiskuvan saamiseksi etenemme rinnettä pitkin pohjoispuolen varjoisalle, kostealle ja paikoin soistuneellekin kalliolouhikolle.

– Täällä on paikoin jopa erämaisen näköistä, kartoittaja toteaa ja kirjaa muistiin, että vuoren pohjoisrinteillä syntyy hyvä kontrasti paikoin paahteisiinkin, mänty- ja jäkälävaltaisiin eteläjyrkänteisiin. Täällä muodostuu myös tasaisen kosteita pienilmastoja, hän toteaa. Ne ovat monelle lajille elinehto.

– Pääosin tämä näyttää tuoreelta kangasmetsältä, mutta välillä tulee vastaan rehevämpiä, lehtomaisempia kohtia. Kuusivaltaisuudesta huolimatta puusto todetaan erirakenteiseksi ja -lajiseksi. Erityisen ilahduttavaa on, että rinteillä kasvaa varsin paljon haapaa.

Rinteiden ylös ja alas kulkeminen ammattilaisen kanssa on valaisevaa. Oma ymmärrys lisääntyy ja käsitys siitä, mitä itse on havainnut retkillään, saa vahvistusta.
– Vuorella on runsaasti eri lahoasteista maapuuta ja pystykeloja riittää. Myös lahovikaisia puita on paljon, joten lahopuujatkumoa on tulevaisuudessakin, kartoittaja toteaa.

Keskustelemme siitä, miten lahopuu on metsän monimuotoisuuden tärkeimpiä ilmentäjiä, koska se tarjoaa elinympäristöjä lukemattomille lajeille, monille myös tietyssä lahovaiheessa ja jonkin tietyn lajin seuralaisena. Mitä enemmän lajien välisiä suhteita ja elinympäristövaatimuksia ymmärtää, sitä paremmin osaa arvioida yksityiskohtia ja kokonaisuutta.

Paluumatkalla alaspäin katselemme vuoren kylkeä pitkin aikoinaan valuneita lohkareita. Niistä on muodostunut myös luolamainen rakennelma, jonka sisään voi kömpiä vaikka suojaan sateelta. Kauempaa katsottuna nämä lohkareet näyttävät jykevältä ja tarkkaavaiselta vuoren vahdilta.

Kun päivän päätteeksi laskeudumme polkua pitkin alas vuoresta, saattelevat meitä taas linnut: vuoroin hippiäisen hiljakseen keinuva laulu, vuoroin peukaloisen lujana ja monipolvisena soliseva säe. Sitten palokärjen lentoääni kry-kry-kry etenee läpi metsän ja vähän päästä kuuluu rummutus.

Toisena päivänä tutkimme lähdettä ja noroa Härkövuoren kupeessa. Kuljemme ensin metsäautotieltä suurten kuusten keskelle, louhikkoisen rinteen alapuolella sijaitsevalle lähteelle. Sieltä kartoittaja kirjaa muistiin tyypillisiä sammalia ja kasveja. Tiedän kertoa, että yläpuolisessa rinteessä olivat talvella ulosteista päätellen viihtyneet sekä metso että pyy. Jälkimmäisen vihellykset kuulemme tälläkin retkellä.

Vaikka osa vuoren alarinteestä kasvaa tasaikäistä, harvennettua talousmetsää, on vanha osa lähteen luona säästynyt luonnontilaisen kaltaisena.

Muutama järeä kuusi on kaatunut viime vuosina myrskyissä. Harmaaleppiä makaa pitkälle lahonneina sammalilla ja pystylahoista on lukuisten kolojen myötä tullut lintujen kerrostaloja. Sopivia olosuhteita on monenlaiselle elämälle.

Vanhan metsäautotien ojat pursuavat rahkasammalia, ojan varret sanikkaisia. Jos tien saisi oikealta kohdalta poikki, palaisivat vedet luultavasti kokonaan alkuperäiseen uomaansa ja myös kasvillisuus levittäytyisi uudestaan yli ihmisen kauan sitten tekemän tienpohjan.

Kun siirrymme tutkimaan metsätien toista puolta, aloittaa mustapääkerttu laulun, jota hernekerttu silloin tällöin säestää. Maapohja on paikoin hyvin märkä ja kasvillisuus siksi rehevää.

Kartoittaja pysähtyy tekemään kirjauksia:
– Uoman alkupäässä ruohokorven piirteitä ja kasvillisuutta. Edempänä uoman varrella lehtoa ja lehtomaista kangasta. Uoman itäpuolella myös kaistale tasaikäistä, harvennettua kasvatuskuusikkoa. Uomassa on paikoin runsaasti lahopuuta, kallioisissa kohdissa myös järeää lahopuuta. Kauempana uomasta kasvaa järeitä havupuita, erityisesti paljonnähneitä mäntyjä.

Vähän alempana uoman virtaus vahvistuu kartoittajan mukaan norosta puroksi. Vaikka ihmistoiminnan jäljet näkyvät alueen laitamilla, on silti kyse luonnontilaisen kaltaisesta elinympäristöstä, jota jo vesi- ja metsälain tulisi suojata.

Näyttää siis luontoarvojen näkökulmasta hyvältä. Keskustelemme siitä, miten alueen puusto on täälläkin pääosin erirakenteista ja -lajista: tervaleppää, harmaaleppää, hieskoivua, tuomea ja pihlajaa. Myös lajisto on puronvarsilehdolle tyypillisesti rikasta: on soreahiirenporrasta, mesiangervoa, rentukkaa, korpi-imarretta, karhunsammalia, rahkasammalia ja lehväsammalia. Ja paljon muuta.

Kartoittaja näyttää, miten saroja on vielä alkukesällä vaikea erottaa toisistaan, joten toinen käynti on ehkä tarpeen. Maisema herättää myös pohtimaan, onko alueella laidunnushistoriaa, sillä vanhojen ilmakuvien perusteella lähempänä Päijännettä on uoman varrella joskus sijainnut peltomaita. Paluumatkalla saattelee meitä taas uusi ääni: Taiturimaisesti matkivan laulurastaan rinnalla kuusen latvassa laulaa nyt harvemmin kuultu kulorastas Härkövuoreen kesän.

Metsä joka muuttaa arvottajaansa

Metsätalouden näkökulmasta Härkövuoren puusto on arvatenkin monin paikoin ”yli-ikäistä”, ”heikkokuntoista”, ”kasvunsa lopettanutta” ja ”kehityskelvotonta”, kuten uudistuskypsiä puita ja metsikköjä kunnallisessa metsäsuunnitelmassa määritellään. Juuri tällaista metsää me hakkuiden keskeyttämisellä kuitenkin halusimme säästää. Miten saman metsän ja sen puut voi nähdä niin eri tavoin?

Jos asiaa kysyttäisiin ympäristöfilosofilta, hän luultavasti vastaisi, että kyse on erilaisista moraalipäätelmiemme perustana olevista arvoista, joiden pohjalta metsää katsotaan. Aina arvojen ei
kuitenkaan tarvitsisi olla ristiriidassa, sillä ihmiskeskeinenkin näkökulma voi avautua useampaan suuntaan.

Metsä voidaan filosofi Bryan G. Nortonin mukaan nähdä välinearvoisesti tuoton näkökulmasta ja puhua sen kysyntäarvosta, jolloin metsä tyydyttää ihmisyksilöiden haluja ja tarpeita tietyin ehdoin ja tavoittein. Kuntametsien hoidossa pyrkimys on varmasti tuottaa mahdollisimman paljon taloudellista hyvää mahdollisimman monelle.

Kasvunsa lopettaneelta, hitaasti tai lahovikaista puuta kasvavalta metsältä kyky tyydyttää ihmisen arvoja ja tarpeita kuitenkin jossain määrin puuttuu. Sitä ei ehkä nähdä säilyttämisen arvoiseksi, joten se valitaan hakattavaksi, koska vanha joutaa pois, jotta uutta saadaan tilalle. Mutta metsissä, joissa kysyntäarvo on selvästi heikentynyt, onkin ehkä jo vahvistunut toinen arvo, uudenlainen tulevaisuuden potentiaali. Tätä arvoa voidaan filosofi Nortonia mukaillen nimittää transformatiiviseksi arvoksi. Kun metsää lähestytään tämän arvon kautta, sillä tunnustetaan olevan kyky muuttaa arvottajaansa ja tämän kokemusmaailmaa. Samalla voi lisääntyä ymmärrys ihmisen ja luonnon keskinäisestä riippuvuudesta, joka vaatii yksilöiltä toimia ja uudenlaista vastuunottoa.

Jäljelle jäänyt metsä saattaa siis olla hukattua rahaa, mutta yhtä hyvin se voi olla mahdollisuus suurempaan hyvään, kuin mihin se taloudellisella tuotollaan voi pitkälläkään aikavälillä yltää.

Tuulia Toivanen
Kirjoittaja on filosofian tohtori sekä varhaiskasvatustieteen sekä bio- ja ympäristötieteiden opiskelija.


Tervetuloa retkelle ja runopolulle Härkövuoreen la 8.8.2026.
Opastetut kierrokset klo 11 ja 15.

Lapsille rinnemetsässä kuvasuunnistusrata klo 11 alkaen. Voit retkipäivänä kulkea polun myös omatoimisesti tai käydä tutustumassa alueen helppokulkuisiin osiin. Reitti vuoressa on paikoinvaativa, pituus n. 2 km.

Retkipäivän järjestää Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys.
Lisätiedot: mailihost@gmail.com


Kuvat: Tuulia Toivanen