Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Iisalmen yhdistys

Iisalmi
Navigaatio päälle/pois

Harmaapäätikka – varsinainen lymyilijä

Harmaapäätikka esiintyy Suomessa levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Meillä sitä tavataan enemmän Etelä-ja Lounas-Suomessa. Tikka on kuitenkin alkanut selvästi levittäytymään Keski-Suomeen ja pohjoisemmaksikin. Talvisin lintu onkin helppo havaita kun se käy mielellään ruokinnalla. Ylä-Savossakin lintua tavataan entistä useammin.

Pakkasilla lintu ei ole erityisen piilotteleva vaan on helposti havaittavissa syödessään esim. ihraa ruokintapaikoilla.

Linnun käytös muuttuu pesimäkautena piilottelevaksi. Se ei kauheasti toitota olemassaoloaan. Varsinkin sitten kun munat ovat pesässä lintu elelee hiljaiseloa. Edes tuolloin jos ihminen törmää harmaapäätikan pesäkololle, niin lintu saattaa vain kerran ärähtää ja lentää lähipuihin tarkkailemaan äänettömästi tilannetta.

Tikkametsä, kuva: Jarmo Yliluoma

Juuri näin kävi, kun olimme kartoittelemassa Kiuruveden kaakkoisosassa liito-oravien reviireitä 3.5.2021. Ympärillä oli runsaasti haapoja ja yhden haavan juuressa oli tuoreita lastuja. Samalla kun katse etsi puusta koloa, lintu äännähti ja lähti lentoon. Sen jälkeen se olikin aivan hiljaa. Vasta sitten kun olimme noin 500 m päässä, tikka toitotti muutaman kerran reviiriään. Käpytikka olisi vastaavassa tilanteessa varoitellut kovasti ja epäselväksi ei olisi jäänyt mitä se ajattelee tunkeilijoista.

Kolo ja rengastaja, kuva: Jarmo Yliluoma

Kävimme rengastajan kanssa paikalla 12.6. Saimme rengastettua yhteensä kaksi poikasta. Kolme jäi rengastamatta. Tikkojen pesäonkaloista on aika haastava saada poikasia mitattavaksi ja punnittavaksi.

Poikanen, kuva: Kari Bovellan

Harmaapäätikka viihtyy pesimäaikana lehtomaisissa seka- ja lehtimetsissä. Tikka pesii myös havumetsäalueiden lehtipuulaikuissa, useimmiten haavikoissa. Pohjois-Savossa on viimeisen 10 vuoden aikana pesintöjä löytynyt vuosittain 1-2 kappaletta. Tätä ennen vain harvakseltaan. Lintu on selvästi kasvattanut kantaansa meillä.