Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Iisalmen yhdistys

Iisalmi
Navigaatio päälle/pois

Liito-oravan esiintyminen Iisalmessa 2019-2020

Liito-orava, kuva: Kai Jäderholm

Vuosina 2019-2020 Kai Jäderholm ja Jarmo Yliluoma tekivät liito-oravasta kartoituksen Iisalmessa kaupungin alueella.

Kartoitus tehtiin tasaisesti koko kaupungin alueella. Papanahavaintoja löytyi paljon ja niitä oli helppo löytää. Kartoituksen ansiosta selvisi että lajilla on vahva kanta Iisalmessa. Sen lisäksi selvisi että alueen pohjois- ja itäosissa liito-oravia on selvästi runsaammin kuin etelä- ja lounaisosissa. Aika usein havainnot keskittyvät vesistöjen ympärille. Listasimme 25 liito-oravan lisääntymisaluetta. 

Näiden edellisten lisäksi tarkistimme liito-oravan pönttöjä. Näiden ripustamisessa ja tekemisestä on suurelta osin vastannut Jukka Väisänen. Vuonna 2020 tarkistettuja pönttöpesintöjä oli yhdeksän. Poikasten kokonaismäärä oli 25 ja keskimäärin oli 2,7 poikasta pesintää kohti.

Tarkemmin kartoituksen voi lukea täältä! 

Tätä kartoitusta saa vapaasti lainata mikäli lähde mainitaan.