Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Iisalmen yhdistys

Iisalmi
Navigaatio päälle/pois

Tornien taesto

Metsähanhi, kuva: Jarmo Yliluoma

Osallistuimme lintuyhdistys Kuikan Tornien taestoon 8.5. Joukkueeseen jäsenet olivat Kari, Kyösti ja Jarmo. Olimme miehittäneet Kiuruveden Yläjärven katselulavan. Yhteensä joukkueita Pohjois-Savossa oli 11. Sijoituksemme oli viides. Näimme yhteensä 66 lajia. Lajimäärä oli itseasiassa oikein hyvä sillä hyönteissyöjät puuttuivat lähes kokonaan.

Kuva: Jarmo Yliluoma

Kisa-aamu valkeni kylmänä. Parhaimmillaan pakkasta oli -6 astetta. Katselulavalle tultaessa näimme huuhkajan keskellä peltoa. Sitä tosin ei kelpuutettu kisalajiksi. Aivan aluksi lajeja tuli aivan solkenaan. Kahdessakymmenessä minuutissa saimme jo 30 lajia. Näihin kuului mm. kuikka, jota pääsimme ihastelemaan kun se lensi ohitsemme. Koko aamun keskellä Yläjärveä istui nuori merikotka. Naurulokit, joita oli järvellä varmaan 500 – 700, jättivät jätin suosiolla rauhaan. Ei siitä tosin ollut vaaraa lokeille kun se istui mättäällä. Aikuinen merikotka viivähti alueella hiukan myöhemmin. Arvioimme että ainakin 3 harmaalokkia pesii järvellä. Näiden lisäksi pesiviin lajeihin kuuluu myös kalalokki.

Kello 6:35 lajimäärä oli noussut jo 40. Uusiin havaintoihin lukeutui kapustarinta jonka haikea vihellys kantautui järveltä korviimme, pohjantikan pitkähkö rummutus puolestaan metsänreunasta.  Sitten alkoi hiljalleen vyörymään hanhilaumat kohti koillista. Näimme yhteensä 22 parvea. Yhteensä muuttavia hanhia oli 1200. Pääasiassa parvet olivat metsähanhia mutta joukossa oli myös muutama kymmenen tundrahanhea. Sääksi piipahti hetkiseksi järven yläpuolelle ja jatkoi siitä myös koilliseen. Jarmon vuoden ensimmäiset suokukot ilmestyivät klo 10 tietämissä järvelle kahtena pienenä’ parvena. 

Tundrahanhi, kuva: Jarmo Yliluoma

Alueella näyttää pesivän ruskosuohaukka sillä näimme useita kertoja niin koiraan kuin naaraankin kiertelevän järven rantoja. Kaulushaikara pesinee viereisellä Välijärvellä, sillä linnun puhaltelu “pulloon” kuului siitä suunnasta melko säännöllisesti lähes koko aamupäivän.

Yläjärven katselulava rakennettiin lintuyhdistys Kuikan ja Koppeloharjun Erän kanssa joulukuussa 2020. Paikka osoittautui erinomaiseksi sillä lavalta näkee järven hyvin. Näköala pellolle on esteetön ja metsälajeja voi havaita viereisestä kuusikosta. Auton voi jättää 30 metrin päähän lavasta. Alueen maanomistaja kertoi aamulla että hän aikoo rakentaa nuotiopaikan jota saa käyttää siellä olevien puiden lisäksi. Samalla hän antoi mahdollisuuden jatkossa savusaunan löylyihin. Muuten hyvä idea mutta silloin taitaisi jäädä lintujen tarkkailu vähäiseksi.