Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Iisalmen yhdistys

Iisalmi
Navigaatio päälle/pois

Poimintoja vuosikokouksesta

ILYY:n syysvuosikokouksessa  28.11. luontomuseolla päätettiin ensivuoden suunnitelmista.  Puheenjohtajanamme jatkaa Jarmo Yliluoma ja hallitukseen uusina jäseninä valittiin Erkko Huttunen, Petteri Kettunen ja Aaro Väänänen, muina jäseninä jatkavat Jukka Väre ,Anssi Rauha,  Sirkka Immonen, Kai Jäderholm ja Sanna Huttunen.

Varsinaista luontomuseonhoitajaa ei valittu. Luontomuseonjohtokunta ,johon  kuuluvat  Jarmo Yliluoma, Sanna Huttunen , Kai Jäderholm sekä kaupungin edustajana Tiina Karhu,  vastaavat museon asioiden hoidosta.

Jäseneksemme pääsee maksamalla Luonnonsuojeluliiton jäsenmaksun (38€) tai paikallisjäsenmaksun (10€). Myös perhe ja opiskelijajäseneksi liittyminen on mahdollista.

Tärkeimpiä toimintojamme on luontomuseon ylläpito. Pyrimme pitämään museon auki entiseen tapaan näyttelyvalvojien avulla.  Mikäli saamme avustusta museovirastolta tulemme kohentamaan vitriinien valaistusta. Lastenmuseo-hanketta jatketaan.  Yhtenä isona tehtävänä on kokoelmatietojen siirtäminen valtakunnalliseen Kotka-tietokantaan.

Tutkimustoiminnassa liito-orava tutkimusta jatketaan aktiivisesti ja lisäksi lintupuolella osallistutaan lintuyhdistys Kuikan toimintaan ja kerätään havaintoja Tiiraan.

Pörsänmäen valkovuokkoalueen kunnostuksen aloittaminen ja Keskimmäisen luontoaseman ja lintutornin kunnostaminen ovat  myös ohjelmassa.

Mielenkiintoinen oli myös Helena Karhun  kuvaesitelmä Päivä Saukon elämästä.