Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjanmaan piiri Etelä-Pohjanmaan yhdistys

Etelä-Pohjanmaa
Navigaatio päälle/pois

Yhdistyksen toimintaa viime vuodelta ja suunnitelmia tälle vuodelle

Erilaisille retkille tuntuu olevan kiinnostusta ja niitä on suunnitteilla tällekin vuodelle. Lisäksi yhdistys otti v. 2018 kantaa mm. ajankohtaisiin kaavoitushankkeisiin ja osalllistui Suomen Luonnonsuojeluliiton valtakunnallisiin kampanjoihin ja tapahtumiin.

Kannonpääparlamentin osallistujia 13.6.2018

Suunniteltuja tapahtumia vuodelle 2019:

  • Luontoilta Seinäjoen pääkirjasto Apilassa 8.5. yhdessä kirjaston, Suomenselän Lintutieteellisen yhdistyksen ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin kanssa. Tapahtuman kutsu pdf:nä: Luontoilta Seinäjoen pääkirjastolla 8.5.2019
  • Mahdollisesti yölaulaja-linturetki kevät-kesällä
  • Retki Merenkurkun saaristoon kesäkuun alkupuolella, seuraa tiedotusta nettisivuilla ja yhdistyksen Facebook-sivuilla
  • Syysretkiä suunnitellaan myöhemmin mm. yhdistyksen jäseniltä saadun palautteen perusteella

Poimintoja vuoden 2018 toiminnasta:

  • Koskikararetki yhdessä Suomenselän Lintutieteellisen yhdistyksen kanssa helmikuussa
  • Huhtikuussa yhdistyksen kevätkokous Green care-aiheen parissa
  • Metsäretki Kurikan Riomäkeen yhteistyössä Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin kanssa 6.6.
  • Osallistuttiin Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin ja Metsäkeskuksen järjestämään Kannonpääparlamenttiin 13.6. Seinäjoen Rupulivuoren maisemissa. Tapahtumassa puhuttiin erilaisista metsänkäsittelytavoista ja nähtiin esimerkkejä niistä.
  • Luonnonkukanpäivän retki 17.6. yhdessä Lapuan paikallisyhdistyksen kanssa Lapuan Virpimäellä
  • 19.6. yhdistyksen varapuheenjohtaja Hannu Tuomisto edusti yhdistystä Seinäjoen uusimman suojelualueen Raatonevan avajaisissa
  • Retki Ylistaron Korkoistenvuorelle 24.11.
Retki Ylistaron Korkoistenvuorelle 24.11.
  • Yhdistys antoi lausunnon Etelä-Pohjanmaan liitolle vaihemaakuntakaavasta ja Ely:lle Caruna Oy:n Seinäjoki-Jurva -voimalinjan ympäristövaikutusten arviointi -raportista
  • Avi:lle jätettiin mielipide Vapo Oy:n turvelupahakemuksesta Seinäjoen-Ilmajoen Kylkisalonnevalle
  • Yhdistys osallistui Vapaudentien jatkeen suunnittelun sidosryhmätyöskentelyyn ja Seinäjoen ja Lapuan retkeilyreitistön suunnitteluun