Etelä-Karjalan luonto

Saimaannorppa

Etelä-Karjalassa elää Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs, sainmaannorppa (Pusa saimensis). Saimaannorppa on yleensä meressä elävistä hylkeistä poiketen makeanveden hylje, joka elää suuressa Saimaa-järvessä Itä- ja Kaakkois-Suomessa.

Vaikka saimaannorpat liikkuvat kaikkialla Saimaalla, niiden näkeminen on todennäköisintä vakiintuneilla lisääntymisalueilla, joita ovat Lappeenrannan keskustan vesien sijaan esimerkiksi Taipalsaarella ja Ruokolahdella sijaitsevat vesialueet.

Lisätietoa saimaannorpasta on koottu Suomen luonnonsuojeluliiton sivuille.

Uhanalaiset lohikalat

Tiesitkö, että Saimaassa elää kaloja, jotka ovat vielä saimaannorppaakin uhanalaisempia?

Kuva: Kutuasuinen nieriä, Wikimedia commons, Public domain

Saimaan järvilohi (Salmo salar m. sebago) on Saimaassa elävä lohi, joka ei tee merivaelluksia, vaan elää koko elämänsä makeassa vedessä. Se on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon, sillä se ei lisäänny luontaisesti ihmisen tuhottua virtavesien lisääntymispaikat. Suojelutoimilla ihminen voisi myös pelastaa lajin.

Saimaannieriä (Salvelinus alpinus) on koko elämänsä järvessä elävä lohikala. Sen tilanne muistuttaa järvilohen tilannetta, mutta saimaannieriän tiedetään vielä paikoin lisääntyvän luontaisesti. Saimaannieriöitä on kuitenkin erittäin vähän, ja sen on äärimmäisen uhanalainen.

Järvitaimen (Salmo trutta m. lacustris) on samassa jamassa Saimaalla kuin järvilohi. Virtavesissä sijaitsevat lisääntymispaikat on usein pilattu, kun ihminen on niitä muokannut. Järvitaimen lisääntyy jonkin verran luobtaisesti, mutta liian moni taimen päätyy kalastetuksi. Järvitaimen on luokitukseltaan erittäin ihanalainen eli luokitus on sama kuin saimaannorpalla.

Myös Harjus (Thymallus thymallus) luokitellaan uhanalaisuudeltaan vaarantuneeksi ja siika
(Coregonus lavaretus) silmälläpidettäväksi. Muikku
(Coregonus albula) sen sijaan on elinvoimainen.

Yksittäisen ihmisen tehokkain keino suojella lohikaloja on ottaa selvää kalasturajoituksista ja noudattaa niitä.

Metsät

Etelä-Karjalan metsäluonnossa näkyy seudun vahvan metsäteollisuuden vaikutus, ja luonnontilaista muistuttavaa ja vanhaa metsää on hyvin vähän. Maakunnan metsistä on pysyvästi suojeltu valtakunnallisestikin hyvin vähän, vain prosentti, ja suojellut metsät ovat siellä täällä pieniä laikkuina. Alueen luontoarvoiltaan vahvinta metsäaluetta edustaa Haarikko, josta on toivottu pitkään kansallispuistoa. Se olisikin tervetullutta, sillä Etelä-Karjalassa ei ole ainuttakaan kansallispuistoa.

Haarikko sijaitsee Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon rajamailla Parikkalan suunnalla. Se on pinnanmuodoiltaan vaihtelevaa metsää, jotka värittävät erämaiset järvet ja lammet. Haarikossa on monipuolinen lajisto, ja siellä elää muun muassa Etelä-Suomen viimeinen kuukkelipopulaatio muistuttamassa ajoista, jolloin kuukkeli asutti koko Suomea. Haarikko on tullut suurelle yleisölle tutuksi parikkalalaisen luontokuvaaja Hannu Siitosen työn kautta ja muun maussa Metsän tarina -elokuvan miljöönä.

Viimeksi talvella 2026 Luonnonmetsä-työryhmä esitti Haarikon suojelua kansallispuistoksi perustamalla Haarikon-Lohikosken kansallispuisto Parikkalan, Ruokolahden, Puumalan, Sulkavan ja Savonlinnan alueille.

Suot

Etelä-Karjalassa sijaitsee yksi eteläisen Suomen suurimmista soita, Konnunsuo. Konnunsuo oli aikanaan noin 40 neliökilometrin suoallas. Konnunsuon tarina on sikäli tyypillinen, että se on menettänyt luontoarvojaan viime vuosisadan alkupuolelta alkaen vuosikymmenestä toiseen. Sitä ovat heikensivät ja pirstoivat niin voimakas ojittaminen, maa- ja metsätalous, turpeenotto kuin rakentaminenkin. Niiden seurauksena suon vesitasapaino järkkyi ja luonto on muuttui. Alueeseen on kohdistunut vuosien mittaan monenlaisia maankäyttöintressejä, ja maiden käytöstä on kiistelty oikeusasteita myöten. Enimmillään turvetuotannossa oli noin 700 hehtaarin alue.

Konnunsuo toimii nykyään myös myönteisenä esimerkkinä. Alue on kokenut selvän käänteen parempaan, sillä tällä vuosituhannella ja etenkin viime vuosina sen suojelu ja hoitaminen ovat saanut toivoa tuovaa puhtia. Haitallisimmat maankäytön muodot ovat hellittäneet ja tilalle on tullut suoluonnon ennallistaminen. Nykyään Konnunsuolla on eteläkarjalaisittain erittäin merkittävä suojelualue, joka koostuu kolmesta erillisestä suosta ja yhteensä noin 550 hehtaarista. Ojitettuja alueita on ennallistettu ojia tukkimalla ja puustoa poistamalla. Vedenpintaa pyritään nostamaan suoluonnon ja turpeen palauttamiseksi. Ennallistamistyöt jatkuvat yhä.

Konnunsuon Kotasaareen on entiselle turvetuotantoalueelle on perustettu lintukosteikko, joka on noussut nopeasti Etelä-Suomen edustavimpien lintukohteiden joukkoon. Konnunsuolla on kansainvälisen IBA-alueen status eli se kuuluu kansainvälisesti tärkeisiin lintualueisiin.

Perinnemaisemat

Lappeenrannan lentokenttä

Lentokenttä ei äkkiseltään kuulosta ylivoimaiselta luontokohteelta, mutta Lappeenrannassa näin on. Vähällä käytöllä oleva lentokenttä on alueen suurin keto, jossa paahdeympäristöjä tarvitsevat lajit menestyvät. Alue on valtakunnallisestikin kärkikaartia uhanalaisten hyönteisten elinympäristönä ja siellä on havaittu poikkeuksellisen korkea määrä uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja.

Aluetta uhkaavat tällä hetkellä toistuvaa niittoa edellyttävät lupiinikasvustot ja pitkällä tähtäimellä paine maankäytön muutokseen, sillä keskeisellä paikalla sijaitsevaa maa-aluetta havittelevat muutkin kuin harvinaiset hyönteiset.

Riihilahden ja Anolan hoitokohteet

Lappeenrannassa on kaksi perinnemaisemakohdetta, joita luonnonsuojeluväki hoitaa säännöllisillä talkoilla. Joutsenossa sijaitsee ketokohde nimeltä Anola ja keto Joutsenossa ja Riihilahden niityt Lappeenrannassa Saimaan rannalla. Pitkään jatkunut niitto- ja haravointitalkoilu on taannut harvinaisiksi käyneiden perinnebiotooppien säilymisen ja niille sopeutuneen kasvi- ja hyönteislajiston elinolot.

Lue lisää Lappeenrannan seudun yhdistyksen omilta sivuilta.