Asumisen trendit muuttuvat nykyään nopeasti. Viime vuosikymmeninä on nähty niin Nurmijärvi-ilmiö, käänteinen Nurmijärvi-ilmiö, pandemia kuin energiakriisi. On maailmantilanteita ja elämäntilanteita, jotka ohjaavat ihmisiä kaupunkikeskustoihin ja sitten taas pienempiin taajamiin tai maaseudulle. On vaikea arvioida, millaisille rakennuksille on tarve 30 tai 100 vuoden päästä.
Rakennukset ovat myös elävää kulttuurihistoriaa. Kreikkalaiset amfiteatterit ovat olleet olemassa pari tuhatta vuotta. Aukiot, raatihuoneet ja kirkot hallitsevat kaupunkien keskustoja pitkin Eurooppaa. Samaan aikaan meillä Suomessa ollaan tilanteessa, jossa kirkkoja poistuu käytöstä ja taajamissa on tiloja tyhjillään.
Rakentaminen kuluttaa valtavasti resursseja, ja sillä on iso ilmasto- ja ympäristövaikutus. Rakentaminen, rakennusten lämmittäminen ja sähkön käyttö aiheuttavat yli 30 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Rakennuksissa käytetään lähes 40 prosenttia kokonaisenergian kulutuksesta. Globaalisti puolet maailman käytettävissä olevista raaka-aineista kuluu rakentamiseen.
Rakentamisen ilmasto- ja ympäristövaikutuksia vähentää kaikkein eniten se, että ei rakenneta.
On tärkeää ottaa rakentaminen mukaan ilmastosäätelyn piirin, mutta rakentamisen ilmasto- ja ympäristövaikutuksia vähentää kaikkein eniten se, että ei rakenneta. Ensisijaista olisi hyödyntää tyhjiä tiloja ja ylläpitää ja huoltaa olemassa olevia rakennuksia. Rakentaa tulisi vain aitoon tarpeeseen. Tyhjillään oleva rakennuskanta on ongelma, koska se on käytännössä resurssien hukkaa.
Nopeassa yhteiskunnallisessa muutoksessa pitäisi rakennuskannan taipua moneen. Rakennusten pitäisi kestää aikaa, mutta kuitenkin muuntua nopeasti vaihtuvien tarpeiden mukaan. Onko mahdollista rakentaa niin, että rakennuksen korjaaminen, osien kierrättäminen ja mahdollinen purkaminen olisi helppoa? Että rakennuksen voisi tarvittaessa siirtää toiseen paikkaan tai rakennusta olisi helppo laajentaa tai pienentää? Olisiko tosielämässä mahdollista rakentaa kuin legoilla?
Suomessa on perinteisesti rakennettu hirsitaloja, joita on voitu myös siirtää. Helsingissä on ollut kiitettyjä väliaikaistiloja, kuten Hakaniemen hallin väistörakennus tai Pikku-Finlandia, joka tuuraa Finlandiataloa sen ollessa remontissa.
Jos olisi mahdollista rakentaa kuin legoilla, olisi myös pohdittava, mitkä rakennukset olisivat monumentteja, aikamme amfiteattereita, jotka jäisivät tuleville sukupolville. Totuus kuitenkin on, että se ei lopulta ole omissa käsissämme. Rakennukset ja niiden rakennusperintö säilyvät vain niin, että ne pysyvät käytössä ja niistä pidetään huolta. Vaikka Hakaniemen hallin väistötila oli kaikin puolin kiva ja kätevä, niin ei se kyllä vedä vertoja nyt peruskorjatun kauppahallin tunnelmalle, jossa kauppa käy toivottavasti vielä kolmenkymmenen vuoden päästäkin.
