1. Kaivosten jätteet tuhoavat ympäristöä tuhansia vuosia
Suomessa on 44 kaivosta. Lisää on tulossa, sillä malminetsintälupia on myönnetty viime vuosina yhä enemmän, keskimäärin noin 150 lupaa vuodessa. Kaivosteollisuuden lupien ja varausten alaisuudessa on jo yli 10 prosenttia koko maan maa-alasta. Osassa maakunnista varauksia ja malminetsintälupia on jopa 20 prosenttia pinta-alasta ja Keski-Lapissa on tietyillä alueilla lähes jokainen neliökilometri varausten alla.
Suurin osa Suomen kaivoksista on riskialttiita. Esimerkiksi Terrafamen, Kevitsan ja Siilinjärven Yaran suunnitellut satojen miljoonien tonnien jätteet pilaisivat toteutuessaan vesistöjä tuhansia vuosia. Jo tässä vaiheessa voidaan arvioida, että korjaavat toimet uhkaavat tulla liian myöhään ja toisaalta heikentävät niiden kannattavuutta.
Suomessa ongelmaksi on muodostunut erityisesti se, että kaivosjätteiden pitkäaikaisia vaikutuksia ei oteta huomioon. Oulun yliopisto on todennut jo 2016 raportissaan, että kaikkien kaivosten jätealtaat vuotavat aikanaan, mutta tästä huolimatta mitään ei olla tehty tilanteen muuttamiseksi.
Kaivannaisteollisuus on uhanalaisuutta arvioivan Punaisen kirjan mukaan neljänneksi merkittävin luontokadon aiheuttaja Suomessa. Kaivoksista johdetaan vuosittain miljoonia kuutioita haitallisia nesteitä luonnonvesiin. Sulfaattipitoiset vedet aiheuttavat kalojen elohopean nousua, rehevöitymistä, happikatoa ja kalakantojen huventumista. Kaivosten pöly voi levitä jopa 60 kilometrin päähän avolouhoksilta. Tämä näkyy muun muassa raskasmetallien vähittäisenä kertymisenä ympäristöön, kuten sammaliin.
Kaivokset tuottavat yli 95 prosenttia Suomen vaarallisesta jätteestä ja 75 prosenttia kaikesta kotimaan jätteestä. Kaivosten vaarallista jätettä ei kuitenkaan käsitellä eikä tilastoida Suomessa vaarallisena jätteenä. Kaivosten tuottaman jätteen määrä on myös jyrkässä kasvussa uusien hankkeiden myötä. Hannukaisen kaivoksen tuottama sivukivijätteen määrä voi nousta kaivoksen elinkaaren aikana jopa 500 miljoonaan tonniin (Mt), jos kaivos toteutuu. Terrafame puolestaan on ajautumassa laajennuksellaan ennätykselliseen 3 000 Mt vaarallisen jätteen tuotantoon noin 60 vuoden aikana. Näitä lukuja voi verrata Suomen kokonaisjätemäärään, joka on noin 128 Mt vuodessa.
Suomessa on kymmenittäin hylättyjä kaivoksia, joiden ympäristö on jo tuhottu. Suurin osa aiemmista ja nykyisistä kaivoksista on tuhonnut pysyvästi ympäristöä. Hylättyjen kaivosten kokoluokka oli noin sadas tai tuhannesosa nykyaikaisista kaivoksista. Pienet kaivokset aiheuttavat vahinkoja paikallisesti pienemmillä järvillä, puroilla ja joilla. Nykyaikaisten kaivosten jälkivaikutukset ilman massiivisia korjaavia toimia tulevat vaikuttamaan suurempiin järviin ja vesistöjen osiin tuhansia vuosia.
2. Suomi on köyhien malmien ja avolouhosten maa
Toisin kuin usein väitetään, Suomi ei ole ihanteellinen maa kaivosteollisuudelle. Suomen malmi- ja mineraaliesiintymät ovat pitoisuuksiltaan köyhiä. Niiden louhiminen merkitsee tulevaisuudessa yhä laajempia avolouhoksia, yhä suurempaa prosessijäte- ja sivukivijätemäärää sekä ympäristölle yhä raskaampia rikastusprosesseja. Suomen kaltaisessa sateisessa maassa näissä prosesseissa syntyvät jätteet voivat levitä hallitsemattomasti ympäristöön.
Useimmat kotimaan nykyisistä ja suunnitelluista kaivoksista ovat avolouhoskaivoksia. Monet köyhemmät valtiot ovat jo kieltäneet avolouhokset kestämättömänä kaivosteollisuuden muotona.
Pitoisuuksiltaan pienelle esiintymälle perustetun kaivoksen on erityisen vaikea pärjätä kansainvälisessä kilpailussa etenkin, jos se joutuisi vastaamaan jätteiden jälkivaikutuksista. On tärkeää estää konkurssiherkkien kaivosten perustaminen. Kaivosyhtiöiden tekemiä ympäristötuhoja on vaikeaa korjata, ja niistä huolehtiminen on jätetty muun muassa Hiturassa ja Talvivaarassa veronmaksajien harteille.
3. Malminetsintäpolitiikka tukee etsintäyhtiöiden keinottelua
Kansainväliseen kaivosteollisuuteen kytkeytyvät tiiviisti raaka-ainesyklit, pörssihypet ja markkinaspekulaatio. Ne ovat johtaneet Suomessa pinta-alaltaan ennätyslaajoihin varauksiin ja malminetsintälupiin sekä kannattamattomiin ja ympäristöä tuhoaviin kaivoshankkeisiin.
Markkinakeinotteluun ja löysiin lupakäytöntöihin toimintansa perustavat malminetsintäyhtiöt ovat hyvin yleinen ilmiö. Osalla yhtiöistä ei ole oikeasti edes tarkoituksena malminetsintä, vaan keinottelu ja rahan nostaminen pörsseistä. Suomen kaivossääntely tukee tätä kulttuuria myöntämällä varauksia ja malminetsintälupia etsintä- ja kaivosyhtiöiden väliseksi kauppatavaraksi. Varausta tai lupahakemusta ei tosiasiassa voi lain mukaan siirtää toiselle yhtiölle, mutta Tukes ei sovella viranomaistoiminnassaan tätä lainkohtaa.
Suomi on asiakaspalveluhenkinen kaivosmaa, johon myös ihmisoikeus- ja ympäristörikoksista tunnetut kaivosyhtiöt ovat tervetulleita. Suomessa myönnetään kaikille lupia hakeville malminetsintäluvat, ja nämä luvat voivat venyä jatkolupineen jopa yli 15 vuoden pituisiksi. Käytännössä ainoastaan kilpailevilla etsintäyhtiöillä on mahdollisuus haastaa Tukesin myöntämät malminetsintäluvan varaukset. Kuntia, maanomistajia ja kaivostoiminnasta kärsiviä elinkeinoja ei katsota asianosaisiksi.
4. Malminetsinnän ympäristövaikutuksia ei huomioida
Kaivosteollisuus ja useat johtavat kaivosviranomaiset luonnehtivat malminetsintää neutraaliksi toiminnaksi, jolla ei ole negatiivisia sivuvaikutuksia. Malminetsintä ja kaivossuunnitelmat kuitenkin ohjaavat maankäyttöä ja kaivavat maata muiden elinkeinojen ja maankäyttösuunnitelmien, kuten luonnonsuojelun, alta. Ilmiön suuruusluokasta huolimatta valtionhallinto ei ole koskaan tuottanut arviota siitä, millaisia aluetaloudellisia ja ympäristövaikutuksia varauksilla ja malminetsinnällä Suomessa on.
Malminetsinnällä on haitallisten mineraalien suhteen kaivosjätteisiin verrattavia vaikutuksia pienemmässä mittakaavassa. Tyypillisestä malmientsintähankeesta voi tulla kymmeniä tai satoja tonneja kairausjätettä. Jäte voi olla vaarallista jätettä, mutta Tukes ei vaadi toiminnanharjoittajilta lain edellyttämää kaivannaisjätesuunnitelmaa. Jäte päätyykin usein maakuoppaan.
Kairauksissa käytetään ympäristöön sopimattomia luvittamattomia kemikaaleja, joita pumpataan vaikutuksia selvittämättä pohjaveteen. Ylijäänyt jätevesi, joka voi sisältää liuenneita raskasmetalleja ja apuaine-kemikaaleja, lasketaan luontoon tai kairareikään.
5. Suomen akkuteollisuus nojaa löysään sääntelyyn
Toistaiseksi Suomen kaivospolitiikassa on tehty perusteeton oletus siitä, että akkumineraalien kaivaminen olisi itsestään selvästi kestävää teollisuustoimintaa. Kaivoslainsäädäntöä ei olla juurikaan kiristämässä käynnissä olevalla hallituskaudella. Valtion sadoilla miljoonilla rahoittama akkuklusteriprojekti onkin jäämässä ympäristötuhoja synnyttävälle ja luontokatoa kiihdyttävälle vaihteelle.
Nykyisen akkustrategian laatimisessa ei kuultu ympäristöjärjestöjä. Strategian teknologis-kaupalliset perustelut ovat heikot, ja ne perustuvat markkinaspekulaation maksimointiin. Nykyisillä suunnitelmilla kaivokset, joissa louhittaisiin muun muassa kobolttia, grafiittia, nikkelia tai litiumia, aloittavat aikaisintaan 10–15 vuoden päästä. Ne olisivat myöhässä käynnissä olevasta akkuhypestä. Kaikkien edellä mainittujen mineraalien ennustetaan todennäköisesti vaihtuvan suurilta osin edullisempiin ja kestävämpiin vaihtoehtoihin 5–10 vuoden kuluessa.
Kaivosteollisuudessa ympäristö nähdään pelkkänä hyödykkeenä. Kaivoslakiuudistuksen vesittäminen onkin jälleen uusi osoitus siitä, ettei Suomen mineraalipolitiikassa ole olemassa todellista pyrkimystä ilmaston tai monimuotoisuuden suojeluun.
Artikkelia on korjattu 19.8.2022. Kaivannaisteollisuus on neljänneksi merkittävin luontokadon aiheuttaja Suomessa, ei kuudenneksi kuten artikkelissa alun perin kirjoitettiin.
