Ainutlaatuinen kartoitus paljasti Suomen metsien ahdingon – ”Tällä hallituskaudella on saatava valtionmaiden luonnonmetsät suojeluun”

llalla ajetaan inventointipaikalle ja pystytetään teltta. Aamun valjetessa noustaan liikkeelle ja jatketaan niin kauan kuin päivää riittää, eli viitisentoista tuntia. Yhdessä paikassa vietetään mahdollisimman vähän aikaa, jotta ehditään inventoida monta paikkaa. Täplät, kuten Risto Sulkava viimeisiä luonnonmetsien rippeitä kutsuu, kävellään nopeasti läpi, etsitään muutama laji, hahmotetaan rakennepiirteet ja otetaan kuvat. Yksi kartoitusreissu kestää 5–6 päivää.

Tällaisia reissuja Sulkava on luonnonmetsiä kartoittavan ryhmänsä kanssa tehnyt kymmeniä viimeisten kahden vuoden aikana. Kymmenhenkinen ryhmä on maastokartoittanut kaikki keskeiset Lapin eteläpuoliset valtion arvokkaat, mutta suojelemattomat metsät. Nyt työn tulokset ovat valmiit julkaistaviksi.

Rippeet jäljellä

”Valtion luonnonmetsien kartoituksen keskeisin löydös on se, että valtion metsät on niin rajusti hakattu, että luontoarvometsiä on todella vähän jäljellä. Tästä eteenpäin jokainen hävitetty täplä on tietoinen monimuotoisuuden hävitys Suomessa. Jos näitä metsiä hakataan, on valittu linja, että monimuotoisuuskatoa ei tarvitse pysäyttää. Jäljellä olevat täplät on kaikki saatava suojeluun ja sillä siisti. Ei ole varaa menettää enää yhtäkään”, sanoo Sulkava.

Tällä hallituskaudella on saatava valtionmaiden luonnonmetsät  suojeluun.

Luonnonmetsäryhmän kartoitus on ainutlaatuinen lajissaan. Sulkavan mukaan se on ensimmäinen näin laaja maastokartoitus, jossa kaikki on tehty systemaattisesti. Ensin on hyödynnetty etäaineistoa, ilmakuvia, ikätietoja, zonation-malleja, vanhoja kartoitustietoja ja lähiaikojen hakkuutietoja. Ne kaikki on aseteltu kartalle. Sen jälkeen on verrattu ilmakuvaa taustatietoihin ja voitu arvioida voisiko tietyissä kohteissa olla luonnonmetsää jäljellä. Tältä pohjalta on lähdetty maastoon tarkistamaan metsän tilanne. Luonnonmetsäryhmän työllä on kiire, sillä luonnonmetsiä on jäljellä vähän.

”Tiukat kriteerit täyttäviä luonnonmetsiä on Etelä-Suomessa yhteensä vain noin 20 000 hehtaaria. Rajauksia hieman järkevämmän muotoisiksi pyöristäen noin 30 000 hehtaaria. Se on todella vähän. Tällä hallituskaudella on saatava valtionmaiden luonnonmetsät suojeluun. Nyt on riittävä data ja aineisto. Ei ole mitään syytä siirtää päätöstä, sillä tänäkin talvena katoaa 2000 hehtaaria vanhaa metsää valtion mailta”, Sulkava summaa.

Elämme globaalia murrosaikaa

Hänen mukaansa puunkäytön lisääminen Suomessa ei ole mahdollista. Käytettävissä olevan puun määrä on jo nyt yliarvioitu. Tutkimukset osoittavat, että puunkasvu on heikentynyt Suomessa. Puusta tulee olemaan pulaa.

”On huijausta, kun valtakunnallisissa kasvuluvuissa ja puuston määrätiedoissa lasketaan suojelualueet ja talousmetsät yhteen. Syntyy harha, että teollisuuskäyttöön olisi tarjolla enemmän puuta kuin todellisuudessa on. Selluntuotanto ei ole keskeinen ja järkevä tulevaisuuden toimintatapa. EU:ssa on vitsi, että aina kun sanoo sanan metsä, Suomesta huudetaan ‘Ei! Ei! Ei!’. Ei ole mitään järkeä, että Suomi asemoituu vanhakantaisen teollisuuden äänitorveksi.”

Nyt eletään globaalia murrosaikaa, jossa yhä enemmän rahaa käytetään kriisien ja uhkien torjuntaan. Myös metsätalouden tulisi pystyä vastaamaan globaaleihin haasteisiin ja katsomaan tulevaisuuteen.

”On täyttä soopaa, että hyvä metsänhoito olisi ratkaisu kaikkeen. Hiilen varastoinnin tuleminen on tosiasia, jolle ei mahdeta Suomessa tai teollisuudessa mitään. Eikä pidäkään. Se on hyvä asia”, Sulkava sanoo.

Hän ei usko, että metsäteollisuus häviää Suomesta. ”Puu on hirveän hyvä käyttötuote, kun hakkuumäärät sopeutetaan siihen, mikä on mahdollista ja järkevää.”

Biodiversiteetistä bisnestä

Yksi Suomen metsien kohtaloon vaikuttava tekijä on EU:n biodiversiteettisopimus, jonka pitäisi johtaa siihen, että luonnonmetsät suojellaan. Silti vääntöä on siitäkin, suojellaanko edes tärkeimmät ja selkeimmät kohteet.

”Pitäisi pitää äärimmäisen tiukasti kiinni siitä, että suojellaan. Hurskaita toiveita ilman toimenpiteitä ja rahoitusta on ollut Rion sopimuksesta lähtien. Pentti Linkolalla oli sanonta, että tekeminen menee aina ohi puhumisesta. Olen samaa mieltä. Puheitten aika on ohi.”

Se, että valtio hakkaa viimeisiä luonnonmetsiään, tuntuu Sulkavasta absurdilta. Absurdeinta on hänen mukaansa se, että valtionlaitoksista saa vapaasti valehdella ja kertoa asioita, jotka eivät ole totta.

”Esimerkiksi eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Juha Sipilä toisti TV:n ajankohtaisohjelmassa, että Suomen metsät kasvavat entistä enemmän, vaikka puuston kasvun vähenemisen todistavat tiedot oli jo julkistettu. Samaa on toistuvasti hokenut maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.”

Luonnonmetsäryhmä vastaa tähän haasteeseen pitämällä omatuntonsa ja faktansa puhtaina ja kirkkaina.

”Luonnonmetsätwitterissä on dokumentit auki. Tervetuloa katsomaan! Jos siitä huolimatta poliitikot ja Metsähallitus tekevät huonoja päätöksiä, niin olemme tehneet minkä voimme. Tyhmyydelle ei voi sitten mitään.”

”Luonnonmetsätwitterissä on dokumentit auki. Tervetuloa katsomaan!”

Luonnontieteelliset faktat ovat siis selvät, mutta entäs talous. Miten biodiversiteetille saadaan taloudellinen arvo? Voiko suojelu olla tulevaisuudessa tuottoisampaa kuin hakkuut?

”Totta hitossa! Sehän on osittain jo tällä hetkellä hiilipolitiikan kautta. Hiilen hinta on ohittanut puun hinnan. Hiilivaraston, kuten metsän tai suon myyminen hiilen sitomiseen ja säilyttämiseen tuottaa paremmin kuin sen myyminen teolliseksi raaka-aineeksi.”

Biodiversiteetille on kovaa vauhtia tulossa hinta. Näköpiirissä on, että luontoarvojen hinta alkaa olla puun kanssa samassa luokassa. Sulkava uskoo, että Suomen taloudessa luonnonsuojelun myynti voisi voittaa puunmyynnin.

Voisiko siis suomalainen metsätalous saada tulevaisuudessa uudenlaisen merkityksen ja sisällön? Suomi voisi jatkossakin olla metsävaltio, mutta sellainen, joka ymmärtää myös luonnonmetsän arvon. Luonnonmetsäryhmän kartoitusraportti osoittaa, että tietoinen valinta on tehtävä. Enää ei voi piiloutua puun taa.