Vesivoima-alan oikeudellinen tilanne on sekava. Suomen reilut 200 sähköä verkkoon tuottavaa voimalaa pyörivät luvilla, jotka on myönnetty kulloisenkin lain mukaan. On tsaarinaikaisia ja sota-ajan poikkeuslakien nojalla annettuja lupia. On 50 alle viiden megawatin tehoista voimalaa, joiden lupa ei vaadi mitään kalojen hyväksi ja voimaloita, joilta vaaditaan vain istutuksia. On liuta voimaloita, joilta kalatie puuttuu, vaikka sitä vaaditaan luvassa.
Riittämättömät velvoitteet on päivitettävä ja kalatiet toteutettava. Lisäksi vesilaki on päivitettävä Euroopan vesipuitedirektiivin mukaiseksi. Nyt ikuisiksi muodostuneita lupia on kyettävä tarkistamaan vesienhoidon tavoitteiden mukaisiksi, ja kalatalousvelvoite on voitava lisätä lupaehtoihin, jos sitä ei ole.
Kalatiestrategia on tuottanut Suomeen liudan teknisiä kalateitä pääosin verovaroin. Esisuunnitelmien talousarviot on useimmiten ylitetty. Ratkaisut eivät ole palauttaneet takaisin patoaltaisiin hukkuneita vaelluskalojen kutupaikkoja ja virtavesiekosysteemejä.
Iloksemme valtio rahoittaa nyt myös turhien pienvoimaloiden purkua. Turhin voimala on voimantuotoltaan pienin, säätöteholtaan olemattomin, uhanalaisinta luontoa heikentävin, eniten jokikilometrejä vaellukselta sulkevin ja alivirtaamalla eniten vettä nielevin.
On helppo iloita Hiitolanjoen voimaloiden purusta yhteiskunnan tuella. Laatokan järvilohi voi taas nousta jokilatvoille. Myös vaikkapa Paimionjoki voitaisiin vapauttaa pienvoimaloista, jotka nyt heikentävät äärimmäisen uhanalaista luontotyyppiä, eteläsuomalaista savimaiden jokea. Sinne nousisi Nevan lohi.
Seuraavaksi odotamme valtion ottavan käyttöön keinot, joilla saadaan ohitusuomiin jatkuva ja riittävä virtaama isojen sähköä tuottavien voimaloiden ohi. Tehdään Suomesta vapautettujen virtojen maa!
