Vapautetaan vesivoiman patoamat virrat

Vielä 1900-luvun alussa Suomen joet virtasivat vapaina ja kosket kuohuivat. Lohi nousi Itämerestä kymmeniä ja jopa satoja kilometriä kutemaan koko Suomen rannikon jokien soraikkoihin. Lohia ja taimenia vastaanotti miljoonien raakkujen joukko.

Sotien jälkeen alkoi vimmainen jokien valjastaminen sähköntuotantoon. Sähköä tarvittiin teollistuvan yhteiskunnan tarpeisiin. Patoja rakennettiin lähes kaikkiin puroa suurempiin jokiin. Lohen nousu loppui, ihmisten koteja jäi altaiden alle ja koko jokiluonto ja sen elämä muuttui. Jokien valjastaminen on ollut suurjokien asukkaille traumaattinen kokemus. Jokiluonnolle sillä oli dramaattisia seurauksia.

Nyt 2020-luvulla vesivoima onkin padonnut miltei kaikki Suomen suuret joet. Suurista joista vapaina ovat vain rajajoet Tornionjoki-Muonionjoki ja Teno sekä Simojoki Lapissa.

Laajalti siis jopa sata prosenttia joessa virtaavasta vesimäärästä on valjastettu pyörittämään voimalaitoksen turbiineja. Ei siis ihme, että suomalainen joki- ja puroluonto ja niiden lajit ovat erittäin uhanalaisia.

Vapauta virrat -kampanjassa esitellään ratkaisu ongelmaan. Vesivoimasta ei tarvitse luopua, mutta alan on muututtava. Muutoksia tarvitaan niin lainsäädäntöön kuin lupien toimeenpanoonkin.

Ongelma: Jokiluonto on uhanalainen

Suomen joet on laajalti padottu vesivoimasähkön tuotantoon. Jokia on myös perattu puunuittoa varten ja niihin valuu ravinteita maa- ja metsätalousalueilta. Virtavedet ovat sisävesien luontotyypeistä uhanalaisimpia. Kaikkein uhanalaisimpia ovat erittäin suuret joet ja Etelä-Suomen savimaiden joet. Lähes kaikki vaelluskalat ovat uhanalaisia. Vaelluskalat ja niistä riippuvainen raakku eli jokihelmisimpukka eivät voi elää ilman vapaita virtoja.

Ratkaisu: palautetaan kymmenys virtaamasta takaisin luonnolle

Vesivoima vie jopa sata prosenttia joen virtaamasta. Onkin kohtuullista, että vähintään kymmenys joen virtaavasta vedestä palautetaan uhanalaiselle luonnolle. Virtaus palautetaan ohjaamalla sitä vanhoihin luonnon­uomiin tai voimalaitosten kalateihin ja ohitusuomiin. Osa voimalaitospadoista voidaan purkaa, jolloin palautetaan jopa sata prosenttia joen virtaamasta luonnolle.

Minivoimalat – pieni sähköntuotto, suuri haitta luonnolle

Vaikutukset sähköntuotantoon:
Kymmenys vettä luonnolle ei vie Suomea keskiajalle

Veden luovuttaminen kalatiehen on poissa sähköntuotannosta, sillä kalatiessä vesi virtaa turbiinien ohi. Ympäristövirtaaman määrä riippuu joesta ja voimalaitoksesta.

Toimenpiteet veisivät noin 10 prosenttia vesisähköstä. Koko Suomen sähkön vuosituotannosta toimenpiteet vähentäisivät vain reilun prosentin.

Vesivoimatuotannosta saatavan tehon menetys on siis hyvin pieni verrattuna saavutettaviin hyötyihin luonnolle ja ihmisille.

Vaikutukset luonnolle: Virtaus synnyttää elämää

Kun virtausta vapautetaan luonnolle padon ohi, kalat pääsevät jälleen uimaan ylä- ja alavirtaan. Kun koko pato puretaan, veden voima alkaa muokata elinoloja mieluisaksi jokieliöille kuten vesihyönteistoukille. Ne tarvitsevat lisääntyäkseen virtauksen hapettamaa vettä ja lajittamaa pohjaa, aivan kuten lohikalat.

Lohi nousee jokiin vuolaiden koskipaikkojen soraikoille kutemaan. Raakun kymmenien vuosien odotus päättyy, ja se voi taas lisääntyä. Uhanalainen jokiluonto alkaa palautua, kun pieniä voimalaitospatoja puretaan.

Suomi saa virtaavista kalavesistään uuden matkailuvaltin. Uusi sukupolvi saa tutustua vapaana virtaavan luonnon elämään.

Jokien ja purojen luonto uhanalaistuu tunturipuroja lukuun ottamatta

Suomessa on enää muutama joki, joissa on alkuperäinen taimen- tai lohikanta