Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Ihmisen toiminta pienentää Suomen suurinta hiilivarastoa

Kuva: Aarno Isomäki

Elävä suo varastoi valtavasti hiiltä. Suon ojittaminen vapauttaa hiilen ilmakehään.

Teksti Elina Venesmäki, kuva Aarno Isomäki
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 4/2020

Kymmenentuhatta vuotta sitten, kun jääkauden jäät sulivat, Suomeen alkoi muodostua soita. Niitä on noin kolmannes Suomen pinta-alasta, mutta viime vuosikymmeninä soiden ojittaminen on muuttanut suoluontoa voimakkaasti. Nyt yli puolet soista on ojitettu metsämaaksi, minkä lisäksi osa soista on muutettu pelloiksi tai turpeenkaivun alueiksi.

Muutoksista huolimatta suot ja turvemaat ovat ylivoimaisesti Suomen suurin hiilivarasto, sillä kaksi kolmasosaa kaikesta maaperän hiilestä on turpeessa. Pohjoiset luonnontilaiset suot ovat elinikänsä aikana sitoneet niin paljon hiiltä, että niiden vaikutus on ollut ilmastoa viilentävä.

Suomen soihin on varastoitunut hiiltä niin paljon, että määrä vastaa Suomen satojen vuosien päästöjä. Soiden rooli ilmaston kuumenemisen hillitsemisessä on korvaamaton, eikä meillä ole varaa menettää soiden suurta hiilivarastoa.

Yli 2/3 Suomen hiilivarastoista on soissa eli 5100 Tg. Se on noin kuusi kertaa suurempi kuin metsiemme puubiomassan sisältämä kokonaishiilimäärä ja neljä kertaa suurempi kuin kivennäismaiden hiilivarasto. Soiden hiilivarasto vastaa Suomen satojen vuosien päästöjä. (Kuva: Petri Pietikäinen)

Saastuttavaa energiaa

Hiiltä varastoituu suohon, kun hiilipitoiset rahkasammalet ja muut suolla eläneet kasvit kerrostuvat maaperään suon kosteissa oloissa.

Tuhansien vuosien aikana suohon kertynyt hiili kuitenkin vapautetaan nopeasti ilmakehään, kun turvetta kaivetaan suosta energiakäyttöön. Energialähteenä turve on jopa saastuttavampi kuin kivihiili. Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, miksi näin on.

”Tuotettua energiamäärää kohti turpeesta tulee enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin kivihiilestä.”

Turpeessa energia ei ole yhtä tehokkaassa muodossa kuin kivihiilessä. Sitä pitää siis polttaa enemmän saman lämmön saamiseksi. Kaivetusta turpeesta 90 prosenttia käytetään energiaksi. Loput käytetään kasvualustoiksi ja kuivikkeeksi.

Turpeen poltosta syntyvät päästöt kattavat noin 15 prosenttia Suomen vuotuisista päästöistä. Se on saman verran kuin maatalouden tai henkilöautoliikenteen päästöt. Lisäksi turpeenottoalueilla hajoavasta turpeesta tulee vuodessa päästöjä noin 1,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Tämä vastaa koko jätesektorin päästöjä.

”Nämä päästöt tulevat siis vielä polton päälle. Ilman huolellista turpeenottoalueiden ennallistamista kerran avatut turpeenottoalueet tahtovat purkaa hiiltä taivaalle vielä pitkään käytön jälkeen”, Seppälä sanoo.

Suomen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Päästövähennyksiä on helpompi tehdä siirtymällä turpeen poltosta puhtaampiin energiamuotoihin kuin esimerkiksi säihköistämällä liikenne.

Energialähteenä turve on saastuttavampi kuin kivihiili. Turpeen globaalista käytöstä noin puolet on energiakäyttöä ja puolet muuta käyttöä. Noin puolet globaalista turpeen energiakäytöstä tapahtuu Suomessa. (Kuva: Aarno Isomäki)

Ojittaminen kasvattaa maaperän päästöjä

Suot saivat olla rauhassa tuhansia vuosia. Vasta viime vuosikymmeninä ihminen on häirinnyt suoluonnon tasapainoa rajusti: ojien kaivaminen on kuivattanut soita, minkä seurauksena niiden hiilivarasto on alkanut purkautua ilmakehään.

Suurin osa ojista on kaivettu metsänkasvatuksen nimissä. Näissä suometsissä puusto voi olla hiilinielu ja maaperä hiilen lähde. Ojitus tehdään myös, kun suo kuivatetaan pelloksi ja kun turvetta aletaan kaivaa suolta energiakäyttöön. Kaivaminen tuhoaa koko suoekosysteemin ja lisää kuormitusta ympäröiviin vesistöihin.

Samalla kun hiili varastoituu suohon, syntyy myös metaania, voimakasta kasvihuonekaasua. Metaanipäästöt ovat kriittisiä, sillä ilmaston kuumeneminen on pysäytettävä nopeasti. Metaani, jota syntyy erityisesti riisinviljelystä, karjankasvatuksesta ja fossiilisten polttoaineiden käytöstä, on tällä hetkellä globaali ongelma, ja sen päästöt ovat kasvussa.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Kristiina Regina huomauttaa, että metaani ei kuitenkaan estä suota toimimasta hiilen nieluna.

Pellot metsiä suurempia päästölähteitä

Yli kolmannes turpeen päästöistä, mukaan lukien turpeen polton päästöt, tulee maatalousmailta. Jos suon tilalle perustetaan pelto, hiiltä vapautuu ilmakehään koko ajan ja pitkään. Aina, kun maata muokataan, kalkitaan ja lannoitetaan, hiiltä vapautuu.

”Meidän nettonielumme voisi olla puolitoistakertainen ilman turvemaiden ja turpeen polton päästöjä”, sanoo Kristiina Regina.

Nettonielu tarkoittaa maankäyttösektorin päästöjen ja nielujen summaa. Nettonielu kasvaa, kun turvemaiden päästöt vähenevät.

Vaikka suurin osa kuivatuista soista on Suomessa otettu metsätalouden käyttöön, turvepeltojakin on 260 000 hehtaaria, yli 10 kertaa Helsingin pinta-alan verran. Niistä vain osa on tuottoisia, sillä nykyään peltoja raivataan soille ympäristösäädösten vuoksi esimerkiksi lannanlevitykseen, jolloin tuottoa ei edes odoteta.

Reginan mukaan Suomessa on myös paljon turvemaalle perustettuja, huonokuntoisia peltoja.

”Turvekerros madaltuu pellolta sentin vuodessa, ja jos alue on ojitettu kymmeniä vuosia sitten, se pitäisi ojittaa uudestaan. Se tietenkin maksaa.”

Reginasta yhteiskunnan voisi olla järkevämpää tukea tällaisessa tilanteessa suon ennallistamista tai kosteikkoviljelyä kuin uudelleen ojittamista.

Miten ojitetun suon hiilivaraston vapautuminen pysäytetään?

Turpeen hajoaminen ja hiilidioksidipäästöt pysäytetään ennallistamalla tai uudelleen vettämällä kuivatettu suo. Kun vedenpinta nousee tarpeeksi korkeaksi, hiilidioksidin päästö loppuu. Metaania alkaa taas syntyä. Metaanista huolimatta pitkällä aikavälillä suuren hiilivaraston säilyttäminen kannattaa.
Suurimmat päästövähennykset saadaan ennallistamalla paksuturpeisia peltoja ja pienimmät ennallistamalla metsäojitettuja karuja soita.

Ennallistaminen voi olla hyvä ratkaisu myös luonnon monimuotoisuuden ja vesistöjen kannalta. Sen avulla osa suolajeista voi palata alueelle, ja mikäli lähistöllä on muita luonnontilaisia soita, ennallistettu suo voi auttaa lajeja liikkumaan alueelta toiselle.

Paluuta vanhaan ei kuitenkaan ole. Hävitettyä suoluontoa ei saada koskaan takaisin entisen kaltaisena.

Metsäojitetuilla soilla on myös tärkeä varmistaa, ettei tilannetta pahenneta entisestään kunnostusojituksella, avohakkuulla tai maanmuokkauksella. Suometsissä voidaan siirtyä jatkuvapeitteiseen kasvatukseen, jolloin metsätalouden ilmastovaikutukset jäävät avohakkuumetsätaloutta pienemmiksi.

Maatalouskäyttöön kuivatuilla soilla ennallistamisen jälkeen toiseksi paras vaihtoehto on kosteikkoviljely, sanoo Kristiina Regina.

Siinä pohjavettä nostetaan ja märässä maassa tuotetaan jotain myytävää kasvia. Esimerkiksi ruokohelpillä voisi olla markkinoita kosteikkoviljelyssä.

”Pellon metsittäminenkin on parempi vaihtoehto kuin avoin maa, koska turvemaalle istutetun metsän päästöt ovat kymmenen kertaa pienemmät kuin maatalousmaan.”

Suomen suurimman hiilivaraston suojelemiseksi on siis useita keinoja. Ensisijaista on lopettaa soiden ojittaminen ja turpeen kaivaminen.

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija

”Luonnonsuojelija lähestyy lohduttomilta tuntuvia teemoja tavalla, joka motivoi toimimaan ja rohkaisee lannistamisen sijaan!” (lukijapalaute 2019)

Jaa sosiaalisessa mediassa