Uhkien ympäröimä

Harmaa pilvimassa lepää maalaismaiseman yllä. Tie mutkittelee pitkin kumpuilevaa peltomaisemaa ja peltojen takana siintää harmaanruskea järvenselkä. Veden takana lisää metsää ja peltoa.

Idyllinen suomalaismaisema, mutta kaikki ei ole kunnossa.

”Tämä on todella rehevä järvi”, hydrobiologi ja Suomen luonnonsuojeluliiton hallituksen jäsen Markku Marttinen kertoo mökin tuvassa järven rannalla.

Kiskon Kirkkojärven rehevöitymiselle on monta syytä, mutta pahin on kaltevilta pelloilta järveen valuvat ravinteet. Ongelmaa pahentaa Marttisen mukaan se, että monet pelloista ovat ylilannoitettuja ja peltojen sekä järven väliin jäävät suojavyöhykkeet ovat hyvin kapeat.

Ravinteiden valumista voitaisiin vähentää leveämmillä suojavyöhykkeillä ja tekemällä kosteikkoja, mutta niiden rakentaminen on viljelijöille vapaaehtoista.

Myös ilmaston lämpenemisellä on vaikutusta Kirkkojärveen, koska talven lumisateet ovat muuttuneet entistä useammin vesisateiksi. Kun pellot on lisäksi usein talvella kynnetty auki, lisääntyvät talvisateet aiheuttavat pahempia tulvia ja näin vesistöön valuu enemmän sulaa maata, humusta ja ravinteita.

Marttinen kertoo, että esimerkiksi viime talvena Kirkkojärvellä ja sen ympäristössä oli ”valtavia tulvia”.

”Suuria maamassoja valui pelloilta ja metsistä järveen, jonka vesi oli kahvinruskeaa.”

Salon kaupungin alueella sijaitseva Kiskon Kirkkojärvi on pitkulainen kahdeksan kilometriä pitkä järvi, joka kuuluu Kiskonjoki-Perniönjoki-vesistöön. Se on Varsinais-Suomen neljänneksi suurin järvi, ja sen alueella on useita Natura-kohteita.

Järveen laskee jokia ja puroja monesta suunnasta, ja Kirkkojärvestä Kiskonjoki laskee Saaristomereen. Kirkkojärvi luokiteltiin edellisessä vesistöjen ekologista tilaa kuvaavassa luokituksessa välttäväksi. Aikaisemmin se on laskettu jopa huonoksi.

Järven vedenlaatu voisi olla huonompi, mutta Kirkkojärven lyhyen viipymän takia vesi virtaa yleensä nopeasti järven läpi. Näin ravinteita ei jää niin paljon järveen.

Se ei kuitenkaan poista ravinneongelmaa vaan siirtää sen eteenpäin. Marttinen näyttää kartalta, kuinka ravinteet valuvat Kirkkojärvestä Kiskonjokea pitkin Saaristomereen.

”Se on sitten Saaristomeri, joka rehevöityy entistä pahemmin jokien tuoman kuormituksen vuoksi.”

Avohakkuut lisäävät rehevöitymistä

Eläkkeellä oleva Marttinen tuntee Kirkkojärven erityisen hyvin. Hän on viettänyt järven rannalla olevalla mökillä aikaa 9-vuotiaasta lähtien. Lähiseudun metsät, kalliot, joet ja järvet ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi. Jopa ammatinvalinta on saanut kipinän järven ja sen ympäristön luonnosta.

”Tämä on todella hieno ja kaunis järvi – mun rakkain mesta”, hän sanoo.

Tämän vuoden aikana Marttisella on ollut erityisen hyvä tilaisuus seurailla järven elämää, koska hän on ollut mökillä vaimonsa kanssa lähes yhtäjaksoisesti keväästä lähtien koronavirusepidemian takia.

Hän kertoo, että Kirkkojärven rehevöityminen ei johdu ainoastaan pelloista. Ravinteita päätyy järveen myös ojitetuista soista ja metsistä sekä avohakkuista. Järvi on myös luontaisesti rehevä, koska se sijaitsee ravinteikkaalla savikkoalueella.

Järven ravinnekuormituksen riskiä lisää Marttisen mukaan järven läheisyydessä olevien jyrkkien rantapeltojen viljely. Aikaisemmin järven rehevöitymistä lisäsi vastarannalla ollut sikala, josta kuljetettiin lantaa lähialueen pelloille. Sikala on kuitenkin jo lopetettu. Lähiaikoina myös järven pohjoispäädyssä oleva pieni jätevedenpuhdistamo siirretään Salon viemäriverkkoon, mikä vähentää järven ravinnekuormaa.

Rehevöityminen ei ole kuitenkaan ainoastaan huono asia.

”Tämän tyyppisellä järvellä on rikas linnusto, jossa on harvinaisia ja suojeltavia lajeja.”

Järvellä on nykyään paljon meri- ja kanadanhanhia, laulujoutsenia sekä harmaa- ja kaulushaikaroita, Marttinen kertoo. Alueella pesii merikotka, ja mökin lähellä olevassa männyssä korppipariskunta jo neljättä vuotta. Linnut viihtyvät erityisesti rantojen tiheissä ruovikoissa, joissa ne pesivät ja saavat suojaa.

Järvessä on rehevöitymisen takia runsas kalakanta. Kalojen biomassasta noin 80 prosenttia on särkikaloja, mutta myös kuhakanta on vahva. Toisaalta runsaasta särkikalakannasta on haittaa. Marttinen selittää kahvinkeiton lomassa, kuinka vinoutunut ravintoketju aiheuttaa järven sisäistä rehevöitymistä.

”Suuret särkikalakannat syövät tehokkaasti muun muassa eläinplanktonia, joka syö kasviplanktonia. Tällöin planktonleviin kohdistuu vähemmän saalistusta.”

Kun levämassat kuollessaan vajoavat järven pohjaan, ne kuluttavat happea, mikä aiheuttaa pohjassa olevien ravinteiden vapautumista. Ravinteiden määrä vedessä kasvaa myös, kun särkikalat sekoittavat pohjaa ruokaa etsiessään.

Ongelman ratkaisu olisi vähentää särkikalojen määrää. Sen voisi tehdä Marttisen mukaan kalastamalla särkikaloja ja lisäämällä järven petokalojen määrää esimerkiksi alamittoja nostamalla ja kutuaikaisilla rauhoituksilla.

Ongelmat painottuvat etelä- ja länsirannikolle

Vuonna 2019 tehdyn arvion mukaan Suomen järvistä 87 prosenttia ja joista lähes 70 prosenttia on hyvässä tai erinomaisessa kunnossa. Vesien tila kuitenkin vaihtelee voimakkaasti eri puolilla maata. Pintavesien ekologisen tila -kartta osoittaa, että Lapin ja Itä-Suomen vesistöt ovat pääosin erinomaisessa tai hyvässä kunnossa. Erinomaisiksi on luokiteltu lähes kaikki Pohjois-Lapin vedet ja Itä-Suomen suuret järvet.

Ongelmat painottuvat etelä- ja länsirannikolle, missä suurin osa vesistä on tyydyttävässä tai välttävässä kunnossa. Jotkut joet on luokiteltu jopa huonokuntoisiksi.

Myös paikalliset vaihtelut ovat voivat olla suuria. Välttävässä kunnossa olevan Kiskon Kirkkojärven vieressä on Iso-Kisko-järvi, joka on erinomaisessa kunnossa, ja kaivoshaitoista kärsinyt Orijärvi on luokiteltu tyydyttäväksi.

Pintavesien kemiallinen tila -kartta osoittaa, että kaivoksista on päätynyt Orijärveen huomattavia määriä kadmiumia. Metallin raja-arvot ylittyvät järvessä lähes kymmenkertaisesti.

Suomen vesistöjen suurin ongelma on rehevöityminen. Suomen luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö Tapani Veistola on huolissaan myös siitä, että vesistöjen tila ei ole kauheasti parantunut viime vuosina.

”Koko ajan pitäisi juosta lujempaa, että pysytään edes paikallaan, koska ilmastonmuutos lisää ravinnepäästöjä syys- ja talvisateiden takia”, Veistola sanoo.

Hän painottaa, että vesiensuojelu vaatii pitkäjänteistä työtä ja isoa panostusta. Tutkijat tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta toimet pitäisi panna käytäntöön.
Suomen vesistöjen tilaa heikentää eniten maatalous, koska pelloilta valuu vesistöihin lannoitteena käytettyä typpeä ja fosforia sekä maa-ainesta.

”Hyvä uutinen on se, että EU:n vuonna 2022 alkavasta budjetista on suunnattu enemmän tukirahaa maatalouteen. Siitä voidaan kohdentaa enemmän ympäristötyöhön, jos näin päätetään.”

Maanviljelijöille voitaisiin esimerkiksi maksaa korvausta peltojen suojavyöhykkeistä ja talvipeitteisyydestä.

Myös metsätaloudesta aiheutuu ravinnekuormitusta vesistöihin. Viime vuonna Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen ympäristökeskus (Syke) raportoivat, että metsätalouden ravinnekuormitus on suurempi kuin mitä aiemmin on arvioitu.

Erityisesti ojitukset lisäävät metsistä vesistöihin päätyvän typen ja fosforin määrää. Raportissa myös todetaan, että metsäojitusten vaikutus on myös pitempiaikainen kuin aikaisemmin on arvioitu. Metsätalouden ravinnekuormitusta voitaisiin vähentää muun muassa siirtymällä metsän jatkuvapeitteiseen kasvatukseen.

Kaivokset aiheuttavat haittoja vesistöille

Entinen Kiskon kunta on perinteistä kaivosaluetta. Seudulla on kolme vuosikymmeniä sitten lakkautettua kaivosta, jotka aiheuttavat edelleen haittoja vesistöille. Alueelle on myös perustettu uusia kaivoksia.

Marttinen haluaa näyttää yhden esimerkin. Ajelemme kumpuilevassa maastossa järven läheisyydessä. Matkalla kaivokselle poikkeamme katsomaan Kirkkojärveä kallion laelta.

”Kallion viereisillä rinteillä tehtiin parikymmentä vuotta sitten avohakkuut”, Marttinen sanoo ja näyttää rinnettä, jossa kasvaa nuoria mäntyjä. Avohakkuu on aiheuttanut kuormitusta järveen, koska hakatusta ja koneiden myllertämästä rinteestä päätyy humusta ja maa-ainesta puroa pitkin järveen.

”Avohakkuiden tulisi jäädä historiaan.”

Jatkamme autolla matkaa ja hetken kuluttua saavumme suon laitaan. Maa on suurelta alalta punertavan oranssia. Maassa ei kasva juuri mitään. Viereisessä rinteessä on autonrenkaita, ruostuneita putkia ja kanistereita sekä muuta romua. Marttinen kokeilee maata jalallaan.

”Jalkakaan ei mene läpi, on tässä varmaan useampi metri.”

Paikalla on Aijalan suljetun kaivoksen jätealue, jonne on kipattu vuosikymmenet jalostettavaksi kelpaamatonta rikastushiekkaa. Lyijyä, kuparia, sinkkiä, rautaa, Marttinen luettelee aineita, joita suohon on päätynyt.

”Tästä ei piitata – on jätetty tällä tavalla hunningolle.”

Kaivos toimi vuosina 1948–1961, ja siitä kaivettiin pääasiassa kuparia, sinkkiä ja rikkiä. Aikoinaan se työllisti yli 200 ihmistä ja Aijalan kylä oli elinvoimainen. Nyt lähikauppa seisoo ränsistyneenä tien varressa, ja monet ovat muuttaneet alueelta pois.

Marttinen kertoo, että alueella on Naturaan kuuluva suo, josta valuu vettä jätealueen läpi Naturaan kuuluvaan Kiskonjokeen ja Kirkkojärveen. Näin happamia metallipitoisia vesiä päätyy vesistöihin, joissa ne vahingoittavat koko vesistöä ja sen eliöstöä, kuten kaloja, simpukoita ja saukkoja.

Alue pitäisi Marttisen mukaan peittää ja vuotokohdat tukkia. Teknisesti se olisi mahdollista, mutta ongelmana on, että kenelläkään ei ole tietoa, kuka alueesta vastaa ja kenen pitäisi maksaa kustannukset.

Marttisen mielestä kansalaisten kannattaisi pitää asiaa esillä ja painostaa kuntaa, jotta jätealueelle tehtäisiin jotain.

Suomessa on Kiskon lakkautettujen kaivosten lisäksi yli 50 muuta hylättyä ja kymmenkunta toiminnassa tai lopettamassa olevaa metallikaivosta. Biokemistin ja Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin työntekijän Jari Natusen mukaan näistä kaikista seuraa haittoja vesistöille.

Lakkautetut kaivokset ovat yleensä paikallisesti tai alueellisesti todella suuri ongelma. Uusien kaivosten kokoluokka voi sen sijaan olla tuhatkertainen vanhoihin verrattuna.

”Silloin vesistöt ovat pelissä”, Natunen sanoo.

Natusen mukaan hylätyistä kaivoksista päätyy vesistöihin yleensä suoloja, raskasmetalleja ja mahdollisesti asbestikuituja. Ne aiheuttavat vakavan vaaran vesien ekosysteemille.

Ennen laimentumistaan ne ovat eliöstölle tappavan myrkyllisiä. Myöhemmin ne voivat karkottaa kaloja ja vesistön planktoneliöstä voi muuttua suolaisten ja happamien vesien lajistoksi.

Edistystä on saatu aikaan

Luonnonsuojeluliiton Veistola uskoo, että vesiensuojelussa saadaan tuloksia aikaan, kun toimeen tartutaan. Sen osoittaa muun muassa Pietarin uuden jätevedenpuhdistamon rakentaminen ja siitä seuranneet positiiviset vaikutukset Itämeressä.

Myös patoja puretaan, järviä kunnostetaan ja EU:n haitallisia aineita koskevat kiellot ovat tuottaneet tulosta.

Sekä Veistola että Marttinen pitävät peltojen talvipeitteisyyden lisäämistä erityisen tärkeänä. Näin syys- ja talvisateet eivät huuhtoisi niin paljon ravinteita vesistöihin. Veistola muistuttaa, että vesistöjen lähellä olevien jyrkkien peltojen tehoviljely voitaisiin lopettaa.

”Kyseessä ei ole toivoton tehtävä. Tietoa on riittävästi, mutta toimia ja rahoitusta tarvitaan.”

Kirkkojärven tulevaisuuden suhteen Marttinen on varovaisen toiveikas. Järven kunnon parantamiseksi on perustettu jo yli 25 vuotta sitten Kirkkojärven hoitoyhdistys, joka on viime vuosina muun muassa niittänyt rantavesien ruovikkoa, tehnyt kalastoselvityksiä ja vaikuttanut kunnan päättäjiin.
Marttinen perää erityisesti yhteistyötä maanviljelijöiden kanssa, koska vastakkainasettelusta ei ole hyötyä.

”On kaikkien etu, että järvi voi hyvin.”