Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Pimeä, hiljainen vai valkoinen retki?

Kuva: Christian85 / Shutterstock
Lähde retkelle tähtitaivaan alle tai hiljaiseen kaamosmetsään. Mieli tyhjenee, ja luonto näyttää uudet puolensa. Talvi on hyvää aikaa retkeilyyn, vaikka Etelä-Suomessa lunta saadaan vielä odottaa. (Kuva: Christian85 / Shutterstock)

Pimeästä löytyy valoa

Teksti Liisa Hulkko
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 4/2020

Kaamos etenee ja pimeyden verho laskeutuu joka päivä yhä aikaisemmin. Katuvalon valaistessa tietä laikuittain tuntuu pimeys syvenevän ympärillä. Kun keinovalojen loisteesta kulkee pimeään, alkavat silmät vähitellen tottua. Hämärän sävyjen koko paletti avautuu. Taivaalla tuikkivat tähdet antavat pimeydelle uusia ulottuvuuksia.

”Kaupungeistakin löytyy pimeitä paikkoja. Kun vähän hakeutuu syrjään, niin ero on aivan valtava”, kertoo Tuukka Perhoniemi Ursan tähtieteellisestä yhdistyksestä.

Rannikolla kannattaa Perhoniemen mukaan mennä meren rantaan, koska merellä on pimeää. Myös suunta on usein oikea tähtitaivaan tarkkailussa, sillä taivaalla on yleensä eniten nähtävää etelään katsoessa ja kaupungin valot jäävät taakse. Hyviä pimeitä paikkoja on kerätty Ursan Taivaanvahti-sivustolle.

”Asun itse Helsingissä ja kuljen pyörällä, joten en jaksa ajaa iltaisin 50 kilometriä tähtitaivaan perässä”, hän kertoo. ”Esimerkiksi Lauttasaaren kärjessä Särkiniemessä tai Viikin luonnonsuojelualueella näkee kirkkaalla säällä jo melko hyvin tähtiä, vaikka ei tietenkään mitään verrattuna maaseudun tähtitaivaaseen.”

Helsingin pimein taivas näkyy Suomenlinnan kärjestä Kustaanmiekasta. Siellä voi jo erottaa Linnunradan. Kotigalaksimme taso näyttäytyy haaleana väylänä, mutta siellä se on. Vielä marraskuun lopussakin on hyvä aika Linnunradan tiirailemiseen, sillä se erottuu syksyisin parhaiten.

Marras-joulukuu on usein pilvistä aikaa, joten sääennusteita kannattaa seurata tarkasti. Kun sattuu kirkas yö eikä lunta ole, on hyvä hetki iltaretkelle. Kevättä kohti pilvettömät yöt lisääntyvät.

Kuva: AronVisuals/ Unsplash

”Tähtiharrastus kannattaa aloittaa fiilistelystä. Kiinnostus herää katsellessa ja alkaa miettiä, että miten ne kuunvaiheet menivätkään ja missä ne planeetat näkyivätkään. Kun opettelee pari tähtikuviota, niin on helpompi muistaa mistä löytää Andromedan galaksin tai tähtijoukot.”

Perhoniemen mukaan harrastusta ei tarvitse aloittaa kaukoputken ostamisella. Kiikareillakin pääsee alkuun. Niillä voi nähdä esimerkiksi tähtijoukkoja, Orionin sumun ja kuun pinnanmuodot.

”Kuu on makein kohde. Se on ainoa, josta näkee jotain kolmiulotteista. Siellä näkee valon ja varjon rajan, jota kutsutaan terminaattoriksi. Jos malttaa vaikka 15 minuuttia katsoa kuuta kiikareilla, niin alkaa nähdä, miten se raja liikkuu ja piirtää vuoren huipun kärjen näkyville ja seuraavaksi kraaterin reunan.”

Vielä nyt syksyllä voi tähtitaivaalla nähdä yhden yön aikana myös neljä planeettaa: Jupiterin, Saturnuksen, Marsin ja Venuksen. Jättiläisplaneetat ovat heti auringonlaskun jälkeen hyvin matalalla etelässä. Mars loistaa kirkkaana iltataivaalla ja venus tulee esiin aamuyöllä.

Tähtitaivaan alla on ihmeellinen rauha. Maailma avautuu valtavana ja tähtitaivaan katselija tuntee olonsa lohdullisella tavalla pieneksi. Taivaalla tuikkivat tähdet tuovat valoa tuhansien vuosien takaa.

 

Hiljaisuus soi kauniisti

(Kuva: Creaturar Images / Shutterstock)

Talvella luonto on siirtynyt hiljaiseen vaiheeseen. Lintujen sirkutus, hyönteisten surina ja haavan lehtien havina on vaimennut. Joskus, kun tuulikaan ei liikuta narisevia puita, talvisessa luonnossa on niin hiljaista, että korvissa soi.

Sammalen syleilemät kivet ja maapuut, korkeuksiin kurkottavat kuuset ja alastomina seisovat lehtipuut huokuvat hiljaisuutta. Tikka lehahtaa kelopuuta nakuttamaan, ja koko metsä kaikuu.

Aina täyttä luonnonhiljaisuutta ei ole helppoa löytää. Nykyisin Luonnonsuojeluliitossa hankekoordinaattorina työskentelevä biologi Ari Jäntti oli aiemmin Keski-Suomen liitossa ”Hiljaiset alueet Keski-Suomessa”-selvityksen projektipäällikkönä.

”Selvitystä tehdessä ihmetteli, miten paljon teitä on ja miten kauas ja kaikkialle ihmisen vaikutus ulottuu.”

Eri maakuntaliitot ovat tehneet hiljaisuus- ja luonnonrauhaselvityksiä, ja niiden tulokset ovat verkossa kaikkien luettavissa. Selvitysten jälkeen joitakin hiljaisia alueita on merkitty kaavaan esimerkiksi Pohjois-Savossa.

Selvityksissä luotiin ensin puskurivyöhykkeet taajamille, teille, rautateille ja ylipäätään kaikelle ihmisen toiminnalle. Esimerkiksi valtateiden melun arvioitiin kantautuvan jopa neljän kilometrin päähän. Sen jälkeen hiljaisia alueita kartoitettiin maastoselvityksin.

”Kartoittaessa huomasi, että korvakuulo on parempi kuin desibelimittari. Mittari ei välttämättä reagoinut kaukaisen valtatien ääniin, vaikka korvakuulolta jyrinän erotti aivan selvästi.”

Yksi Keski-Suomen hiljaisimpia paikkoja oli laaja ja yhtenäinen Seläntauksen alue Kinnulan ja Pihtiputaan kunnissa, josta löytyy esimerkiksi suojeltua suota.
Jäntti vinkkaa, että vaikka maakuntatasolla täysin luonnonhiljaisia alueita voi olla vähän, niin hiljaisia pienempiä paikkoja voi löytää kaupungeistakin. Erilaiset notkot ja mäet toimivat luonnon melumuureina.

”Jokainen meistä tarvitsee hiljaisuutta ihan päivätasollakin. Koetan itse löytää sitä lähiympäristöstä. Lauantai- ja sunnuntaiaamut ovat usein parhaita.”
Kaupungin metelissä asuva Ari Jäntti suuntaa viikonloppuaamuisin ja öisin lähimetsien ja notkojen hiljaisuuteen.

Talvi on hyvää aikaa hiljaisuutta etsivälle. Retkeilijöitäkin on vähemmän. Ja kun pukeutuu lämpimästi ja ottaa vaikka riippumaton mukaan, voi antaa hiljaisuuden puhdistaa päänsisäisen metelin.

 

Jään lumoama

Kuva: Marko Takanen

Valkoiseen pukeutuneet kuuset ja narskuva lumi huopatossujen alla. Jos lapsuuden kesät ovat muistoissa usein aurinkoisia, ovat talvet taas valkoisia ja kuuranhohtoisia.

Suomen talvien lumitilanne on muuttunut myös tutkitusti ilmaston kuumetessa. Viime talvena maamme jakautui kahtia: pohjoinen Suomi sai lunta ennätysmäärät, etelässä taas ei tullut edes termistä talvea.

Sama tuntuu jatkuvan tänä syksynä, kun Lappi näyttää joulun ihmemaalta ja etelässä paukkuvat vain lämpöennätykset. Uskaltaako Etelä-Suomeen edes toivoa kunnon talvea?

”Toivon todella, että lunta tulee, koska tykkään kovasti hiihtää. Mutta en uskalla ennustaa”, sanoo Ilmatieteenlaitoksen metereologi Pauli Jokinen. ”Joulukuun puolella saadaan usein enemmän osviittaa siitä, minkälainen säätila jatkuu pidempään.”

Lämpimässä meressä on kuitenkin mahdollisuuksia.

”Jos meri pysyy lämpimänä ja sulana pitkään, niin se kasvattaa hyvinkin rankkojen lumisateiden mahdollisuutta.”

Kun kylmää ilmaa pakkautuu lämpimän meren päälle, saattaa siis eteläinenkin Suomi peittyä paksujen luminietosten alle. Näin kävi esimerkiksi kymmenen vuotta sitten.

Sisämaahan asti meri ei paljoa vaikuta. Siinä puhutaan suuremman mittakaavan säästä. Jos haluaa varman päälle pelata, kannattaa talvella lumen perässä suunnata Lappiin asti. Itäisessä Suomessa on myös tyypillisesti enemmän lunta kuin läntisessä.

Vaikka lunta ei tulisikaan, muuttavat pikkupakkasetkin luonnon Frozen-maailmaksi. On kuin Disney-leffan Elsa olisi käynyt taiallaan jäädyttämässä luonnon täyteen kimmeltäviä jääpatsaita ja -palatseja. Tai näin retki-idean voi myydä lapsille.

Jääretkeily onkin yksi tapa löytää talvesta lisää ihmeteltävää. Retkikohteeksi kannattaa suunnata sateita seuranneiden pakkasten jälkeen. Jos kohteessa on korkeusvaihteluita, pieniä jääputouksia on joka paikassa.

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija

”Luonnonsuojelija lähestyy lohduttomilta tuntuvia teemoja tavalla, joka motivoi toimimaan ja rohkaisee lannistamisen sijaan!” (lukijapalaute 2019)

Jaa sosiaalisessa mediassa