Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Soidensuojelun elävä legenda

Rauno Ruuhijärven elämäntarina kietoutuu Suomen soidensuojelun ympärille. Ruuhijärvi, 90, on nähnyt Suomen luonnonsuojelusta kaiken – ja vaikuttanut vielä enemmän.



Tekstit ja kuvat Ismo Tuormaa
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 3/2020

Ovikello soi Korson Pyytiellä, Rauno Ruuhijärvi tulee avaamaan oven ja esittelee juuri kaadettua jättikuusta tonttinsa nurkassa. Kuusi kuoli kaapelitöiden takia.

”Onneksi työhuoneen ikkunan edessä oleva  satavuotias kuusi säilyi. Sitä ihailen joka päivä”, Ruuhijärvi toteaa. 

Sisällä talossa huokuu sivistys monien tunnettujen taiteilijoiden tekemien upeiden öljyväri- ja grafiikkataulujen ja suuren kirjaston välityksellä. Kaikki on paikoillaan A.E. Järvisen kirjoista Ruuhijärven saksaksi kirjoittamaan, 360-sivuiseen Suomen soiden alueellista jakoa käsitelleeseen tohtorinväitöskirjaan asti.

Luonnonsuojelun Indiana Jones

Rauno Ruuhijärven pitkä elämä on rikas, jännittävä ja monivaiheinen. Hänen taipaleensa syntymäkodista (1930) Hankasalmelta Kauhavalle ja sieltä myöhemmille retkille Suomen metsiin ja soille on kiehtova katsaus koko itsenäisen Suomen historiaan – ja samalla luonnossa tapahtuneisiin suuriin ja henkisesti raskaisiin muutoksiin. Tarinassa riittää jännittäviä vaiheita, kuin Indiana Jonesin seikkailuissa.

Mutta annetaan miehen kertoa tarinansa itse.

”Isäni  oli metsätalousneuvoja ja äiti kotirouva. Kun muutimme Kauhavalle, pihastamme alkoi lakeus harmaine latoineen, punaisine auringonlaskuineen ja kaukaisine, sinisine metsineen.”

Kotona ei aina ollut nuorelle pojalle seuraa, joten hän ei viihtynyt sisällä. Siitä alkoi luonnonharrastus. Ruuhijärvi kuunteli kanalintujen soitimia, haisteli viimeisiä kytösavuja ja oppi kulkemaan yksin ja kavereitten kanssa metsissä, soilla ja Alajoen niityillä.

Pelkkää retkeilyä ilman kompassia ja hyviä karttoja Raunon elämä ei ollut vaan kesät menivät erilaisissa metsänhoitotöissä. Syksyisin harrastuksiin kuului myös metsästys.

”Ne olivat mukavia vuosia, mutta Lapin luonto minut lopulta lumosi”, Ruuhijärvi kertoo.

Elämää rikastutti yhdessä ruotsinkielen opettajan kanssa vietetty kesä 1947 kullankaivajana Sodankylän Tankavaarassa. Lapio- ja hakkumenetelmällä saatu 40 gramman kultapullo oli hennolle lukiolaispojalle hyvä tulos.

”Lappi oli tuohon aikaan poltettu, mutta luonto oli tietyllä tavalla koskematon. Sen metsille ja soille ei oltu tehty mitään. Retkeily Vuotson seudulla oli miinavaaran takia jännittävää aikaa. Pysyvimmin kesä jätti jälkeensä Lapin kuumeen.”

Sotien jälkeen nuori Ruuhijärvi oli päättämässä uravalintaansa. Hänestä piti tulla metsänhoitaja, mutta välivuosi ennen sotaväkeä biologian opettajan viransijaisena muutti suunnitelmat. Uratähtäin vaihtui biologian ja maantiedon opettajan ammattiin.

Myöhemmin ansiotyö Helsingin yliopiston kasvimuseossa, kurssiopettajana ja professori Aarno Kalelan, A.K. Cajanderin pojan alaisena muuttivat nämäkin suunnitelmat. 

Opiskelun alettua nuoren Ruuhijärven tehtäväksi tuli Suomen pohjoisten soiden kartoittaminen moottoripyörän avulla. Hän seikkaili neljä kesää pitkin ja poikin Suomen soita Kaskinen–Joensuu-linjan pohjoispuolella ja ihastui näillä matkoillaan erityisesti Lapin aapasoihin.

”Kesät moottoripyörällä tien päällä ja säiden armoilla ilman pysyviä tukikohtia tuntuvat näin jälkikäteen äärimmäiseltä urheilusuoritukselta. Paitsi päivän suo, mieleen nousee usein karu ateria kylän Osuuskaupan portailla: hernekeittopurkki, leipää ja halpaa makkaraa”, Ruuhijärvi muistelee.

Suru suon hukkuessa tekoaltaan alle

1950-luvun lopulla Lokan ja Porttipahdan alueiden soiden kohtalot oli jo sinetöity. Vietettyään kolme seuraavaa kesää Sompiossa Euroopan suurimmalla yhtenäisellä suoalueella Ruuhijärvessä heräsi yhä vahvemmin näkemys luonnonsuojelun tärkeydestä.

”Soita lähestyttiin Sompiossa Luiron ja sen sivujokien kautta kapealla tenolaisella jokiveneellä. Jokimatkat ovat yhä muistoissa säilynyt elämys.”

Tekoallastutkimukset olivat Ruuhijärven ensimmäinen Suomen luonnonsuojeluyhdistykseltä, eli Luonnonsuojeluliiton edeltäjältä, saama toimeksianto.

”Silloin katsottiin yleisesti, ettei tekoaltaille ole vaihtoehtoja. Herääminen tapahtui minunkin kohdallani vasta soilla kulkiessani. Ainoa tapa reagoida oli vain kerätä tietoja hukkuvista soista. Kun sitten koin lopullisesti Posoaavan menettämisen kymmenen vuotta myöhemmin, en voinut kuin surra.”

Raskainta tekoaltaiden tulo oli paikalliselle väestölle, sillä allasmailla asui yli 500 ihmistä.

1950-luvulla kerättyä aineistoa oli helppo hyödyntää jälleen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Suoseuran 1965 perustaman Soidensuojelutyöryhmän puheenjohtajana. Näin melkoinen osa aikanaan Soidensuojelun perusohjelmaan tulleista valtion soista oli vanhoja tuttuja. Joitakin niistä, kuten Sodankylän Viiankiaapaa, uhkaa nykyisin kaivoshanke.

Ruuhijärvi onnistui aikanaan torjumaan myös Pohjois-Karjalan Patvinsuon ojituksen yhdessä ympäristöministeriön tarkastaja Urpo Häyrisen kanssa. Kun miehet saapuivat suolle, oli sinne vedetty kymmeniä kilometrejä ojalinjoja. Suo pelastettiin viime tingassa.

Diplomaattikyvyillä on ollut käyttöä

Ruuhijärvi toimi vuosina 1978–90 Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana ja on edelleen liiton pitkäaikaisin puheenjohtaja. Siihen ajanjaksoon mahtuivat niin ympäristöministeriön perustaminen, Ympäristövuosi 80, monien kansallispuistojen aikaan saaminen kuin esimerkiksi koskiensuojelulain säätäminen ja jäsenyydet kymmenissä toimikunnissa ja komiteoissa.

Ruuhijärven suojelujäljet näkyvät myös Venäjällä, jossa hän toimi suomalais-venäläisen tieteellis-teknisen yhteistyön työryhmässä 2000-luvulle asti. Tähän ajanjaksoon mahtuivat esimerkiksi Vodlajärven, Paanajärven ja Kalevalan kansallispuistojen perustaminen. Viimeisimpänä voittona olivat muutama vuosi sitten perustetut Itäisen Suomenlahden luonnonpuisto ja Laatokan saariston kansallispuisto.

Ruuhijärven kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja saavuttaa poliitikkojen ja muiden päättäjien luottamus onkin johtanut liki ilmiömäisiin tuloksiin Suomen ja Venäjän luonnonsuojelussa ja ympäristölainsäädännössä. Ruuhijärvi on ollut monien ministereiden ja poliitikkojen luottomies ja taustavaikuttaja suoralla, kohteliaalla ja asiantuntevalla tyylillään. Ruuhijärvi onkin saanut lukemattomia suomalaisia ja kansainvälisiä tunnustuspalkintoja ja huomionosoituksia tekemästään työstä.

Rauno Ruuhijärven kodin viereltä kaadetussa jättikuusessa on symboliikkaa. Kuva: Ismo Tuormaa

Retkeilyt takanapäin

Siirrymme kuvien ottoon Korson Keskuspuiston lähimetsään muutaman sadan metrin päähän.

Hän sanoo, että retkeilyt on hänen osaltaan nyt retkeilty, mutta pari vuotta sitten hän palasi rakkaaseen Lappiin yhdessä poikansa kanssa. Siellä hän retkeili vielä viimeisen kerran nuoruutensa palsasoilla ja Käsivarren Lapissa.

Nyt munuaissyöpä ja sen sittemmin vaatimat säännölliset dialyysihoidot ovat vieneet mahdollisuudet tähän. Lapissa hän kuitenkin ehti vielä nähdä ikiroudan sulavan palsasoilla.

”Palsasoiden elinikä on tullut täyteen. Olin ennustanut kehityksen jo aiemmin, mutta ilmaston lämpeneminen on saanut ikiroudan sulamaan Lapissa jo paljon ennustettuakin nopeammin. Nyt olen kirjoittamassa asiasta.”

Ilmaston kuumeneminen saa kasvillisuusvyöhykkeet siirtymään.

”Tämä ei näy vain perhoslajistossa vaan koko metsä- ja suolajistossa. Luontotyypit muuttuvat ja osa uhanalaistuu.”

Palsasoilla retkeily on  vaihtunut ulkoiluun kodin lähimetsissä. Läheisessä suojelumetsässään hän onnistui jopa hetkeksi eksymään, mikä on kova suoritus Suomen suot ja erämaat jopa ilman kompassia aikoinaan taivaltaneelle veteraanille.

Luonnonsuojeluun uusi, suuri harppaus

Iästään ja sairauksistaan huolimatta Ruuhijärvi ei ole unohtanut luonnonsuojelun tulevaisuuden pohtimista. Hän toivoo sydämestään, että nykyisen hallituksen aikana myönnetty vuosittainen sadan miljoonan euron määräraha luonnonsuojelulle saisi jatkoa seuraavienkin hallitusten aikana.

”Nyt raha menee paljolti perinnemaisemien ja lintukosteikkojen hoitoon, mutta rahaa olisi jatkossa riitettävä myös metsien ja soidensuojelualueiden ostoon”, hän sanoo ja jatkaa: ”Soidensuojelussa olisi siirryttävä valuma-alueiden suojeluun ja kokonaisuuksien säilyttämiseen. Metsiensuojelussa nykyisiä suojelualueita olisi laajennettava ja luotava yhteydet eri suojelualueiden välille. Suojeluun pitäisi saada mukaan myös puronvarret.”

Ruuhijärvi sanoo, että pahimmillaan ainakin kolmeakymmentä prosenttia jo suojelluista soista uhkaa kuivuminen soiden ympäristöjen ojien ja metsätalouden takia. Niinpä suojelusoiden laitoja olisi ennallistettava ja liitettävä mukaan suojeluun. Turvemaiden  kuivatusvesiä pitäisi ohjata soille vesistöjen pilaamisen sijasta.

”Se on ainoa keino, joilla suot voidaan pelastaa. Vettä ei ole määrättömästi. Kuivumisen vaikutuksia nähdään jo nyt.”

Ruuhijärvi muistuttaa myös suometsien ojituksen vesistöjä rehevöittävästä ja ilmastoa muuttavasta vaikutuksesta.

Alkava rahkasammaleen nosto pitäisi rajata jo ojitetuille soille ja nostotoimintaa olisi säädettävä lailla. Nyt siihen ei tarvita muita kuin maanomistajan lupa.

”Muuten ojittamattomatkin suot voidaan raapia pilalle.”

Kun 100 000 hehtaarin soidensuojelun täydennysohjelma kaatui muutama vuosi sitten, oli se Ruuhijärvelle kova pala. Nyt luvattu 30 000 hehtaarin sirpalesuojelu valtion mailla ei Ruuhijärven mukaan mitenkään riitä.

”Suot ovat kokonaisuuksia, eikä niitä voi suojella maanomistusolojen mukaan. Myös yksityismaat olisi liitettävä suojeluun”, hän vaatii.

Suomi epäonnistunut monimuotoisuuden suojelussa

Rauno Ruuhijärvi sanoo kiertelemättä, että Suomi on kaikkiaan epäonnistunut luontonsa monimuotoisuuden suojelussa.

”Ei ole myöskään mietitty suojelun mahdollisuuksia hiilinielujen kautta”, hän sanoo.

Hän toivoo luonnonsuojelun tason selvää nostamista 1980-luvun suurien päätösten esimerkin lailla.

”Luonnonsuojelun mittakaava pitäisi muuttaa selkeästi ja suojelualueiden suunnittelu pitäisi ainakin kymmenkertaistaa”, hän vakuuttaa.

Kaikkineen luonnonsuojelun kehittämisessä eletään Ruuhijärven mukaan nyt jonkinlaisia suvantovaihetta. Kansalaisjärjestöillä on nyt vähemmän yhteyksiä poliittiseen päätöksentekoon. Ympäristöhallinto ja esimerkiksi Metsähallitus ovat paljon aiempaa vähemmän oma-aloitteisia.

”Olen aina toivonut, että Metsähallituksen Luontopalveluissa alkaisi uusien luontokohteiden etsintä.”

Moni kehityssuunta on päinvastoin kielteinen luonnonsuojelun kannalta.

”Meikäläinen metsäteollisuus tekee bulkkia maaniseen tahtiin. Se ei tee edes paperia, vaan sellua ja pehmopaperia, joka johtaa helposti yhden puulajin liian aikaisin korjattaviin metsiköihin. Kuusen elinikä voi helposti olla yli 200 vuotta ja männyn vielä paljon enemmän. Silti puut korjataan keskenkasvuisina, koska laadulla ei ole selluntuotannossa väliä.”

Rauno Ruuhijärvi näkee suomalaisessa luonnonsuojelussa myös toivoa, jos toimiin todella tartutaan. Tehtävää todella riittäisi.

”Luonnonsuojelututkimusta ja tulosten seurantaa ei sovi unohtaa. Lähiaikoina uudistuvassa luonnonsuojelulaissa on luotava keinot biodiversiteetin säilyttämiseen ja hoitoon muuallakin kuin suojelualueilla”, Rauno Ruuhijärvi vaatii.  Melkein 70 vuotta Suomen suojelutyötä seurannutta ja tehnyttä emeritusprofessoria kannattaa kuunnella tarkalla korvalla.

Rauno Ruuhijärven tehtävälistaa päättäjille

  • Suojelualueiden suunnittelu pitäisi ainakin kymmenkertaistaa. Vähintään sadan miljoonan euron vuosittainen luonnonsuojelun määräraha on tarpeen jatkossakin.
  • Soidensuojelussa olisi siirryttävä valuma-alueiden suojeluun ja kokonaisuuksien säilyttämiseen.
  • Soiden ja metsien ennallistamista ja suojelua etenkin nykyisten suojelualueiden ympärillä pitäisi lisätä. Alueiden kytkeytyneisyyttä pitäisi parantaa.
  • Rehevien soiden vyöhyke Kuusamon ja Kittilän välisellä vihreäkivivyöhykkeellä pitäisi suojella myös kaivosteollisuudelta.
  • Metsien hoidossa pitäisi siirtyä jatkuvaan kasvatukseen paljon nykyistä suuremmassa mitassa ja etenkin turvemailla.

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija

”Luonnonsuojelija lähestyy lohduttomilta tuntuvia teemoja tavalla, joka motivoi toimimaan ja rohkaisee lannistamisen sijaan!” (lukijapalaute 2019)

Jaa sosiaalisessa mediassa