Soidensuojelun kolme suurta

”Soiden puolustaminen ja eritoten turpeenkaivuun vastustaminen on Pohjois-Pohjanmaan piirissä ollut ja on edelleen ykkösjuttu”, piirin aluepäällikön pestistä eläkkeelle jäänyt Merja Ylönen kertoo. Hän toimii nykyisin vapaaehtoisena soidensuojelijana.

Keski-Suomessa Vapo on ilmoittanut supistavansa turpeenkaivuualaansa. Pohjanmaalla suunta vaikuttaisi olevan parempi kuin ennen, sillä turpeenottolupia hakevat ovat ymmärtäneet, ettei kannata hakea lupaa soille, jotka ovat luonnontilaisuusasteikolla korkealla. Pohjois-Pohjanmaalla tilanne on edelleen vaikea.

”Pohjois-Pohjanmaalla on yhä vireillä jopa luonnontilaisia soita koskevia kuivatushankkeita”, Ylönen kertoo.

Luonnonsuojeluliiton piireissä seurataan turpeenottoluvitusta ja soiden asemaa maakuntakaavoituksessa. On myös tärkeää, että tunnetaan suot, joita puolustetaan, joten uhatuilla soilla retkeillään ja luontoarvoja kartoitetaan. Samalla ollaan valmiita esittämään soita suojeluun, kun avautuu siihen sopiva suojeluohjelma tai yhteistyökuvio.

Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla on myös ennallistettu soita tukkimalla ojia talkootyönä. Pohjanmaalla on tehty yhteistyötä Luonnonperintösäätiön kanssa ja saatu lahjoitusvaroin suo suojelun piiriin.

Voimaa voitoista

Työtä riittää. Pelkästään Keski-Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana puolustettu kymmeniä soita turpeenkaivuuhankkeilta. Kaikkia hankkeita ei ole saatu kaadettua, mutta voittojakin on tullut:

”Uhattujen kohteiden yhteispinta-alasta jo lähes 60 prosenttia eli 15 neliökilometriä on jäänyt kaivamatta”, Keski-Suomen eläkkeelle jäänyt toiminnanjohtaja Juhani Paavola iloitsee tuloksista. Pitkälti Keski-Suomen piirin työn ansiosta ilmakehään jää päästämättä noin kuusi miljoonaa hiilidioksiditonnia Paavolan laskelmien mukaan.

Jokainen turpeenotolta säästynyt luonnontilainen suo on iso voitto, joskus kirjaimellisestikin. Pohjois-Pohjanmaalla saatiin pelastettua laaja ojittamattomien soiden alue turpeenkaivuulta.

”Ison Matinsuon-Lääväsuon-Kivisuon kokonaisuus on noin 12 neliökilometrin laajuinen suojelualueet mukaan lukien. Esimerkiksi Kivisuolla oli tuhat hehtaaria turvesuovarauksia, nyt sen sijaan suojelu etenee”, Pohjois-Pohjanmaalla vapaaehtoisena toimiva Mauri Huhtala kertoo.

Pohjanmaalla iloitaan, että Julkuneva, jota piiri on puolustanut sinnikkäästi jo 1990-luvulta asti, on toivottavasti vihdoin turpeenkaivuun ulkopuolella.

”Vapo veti pois viimeisen 40 hehtaarin lupa-alueensa, kun pikkuhiljaa kaadoimme noin 380 hehtaarin alueet pois monessa oikeuskäsittelyssä. Muuten se olisi mennyt nyt kolmatta kertaa korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyyn”, Pohjanmaan piirisihteeri Teemu Tuovinen sanoo.

Turpeenkaivuu näkyy vesistöissä

Turpeenkaivuu näkyy erityisesti alueiden virtavesissä ja pienvesissä.

”Esimerkiksi Kurikan seudulla ja Seinäjoen eteläosissa on paljon turpeenkaivuuta, ja kyllä sen vaikutukset näkyvät vesissä selkeästi. Se ei välttämättä ole pelkästään vedenlaadun suoranaista heikkoutta, vaan myös limoittumista ja vähävetisyyttä. Alueita on kuivattu niin paljon, että vedentulo kuivina kausina hiipuu voimakkaasti”, Tuovinen kertoo.

Keski-Suomessa turpeenkaivuun vaikutukset näkyvät etenkin Saarijärven ja Jämsän reittien latvaosissa rehevöitymisenä, humushaittoina ja uhanalaisen taimenen elinympäristöjen kärsimisenä.

Pohjois-Pohjanmaalla turpeenkaivuu ja metsäojitukset näkyvät vesissä yleisesti. Turpeenkaivuu on liettänyt jokien kutupaikkoja ja heikentänyt kalanpoikasten selvitymistä.

”Jokien aikaisemmin hyvät harjuskannat ovat hiipuneet lähes olemattomiin turvetuotannon muutaman vuosikymmenen kestäneen historian aikana”, Mauri Huhtala kertoo.

Päästötarkkailu suosii pilaajaa

Kun turpeenkaivuuhankkeelle myönnetään lupaa, kiinnittyy huomio yleensä päästölaskelmiin. Laskelmien oikeellisuudesta kiistellään. Keskeistä on se, että ne perustuvat keskimäärin parin viikon välein vesistöstä otettujen näytteiden analysointiin, ei jatkuvaan seurantaan. Yhdellä luvulla ei siis voida osoittaa koko tilannetta.

Pohjois-Pohjanmaan piiristä muistutetaan, että pääosa turvesoiden päästöistä tapahtuu nopeana pulssimaisena päästönä virtaamien nousuvaiheessa. Varsinainen päästöpiikki on niin lyhytaikainen, että se äärimmäisen harvoin sattuu virallisen tarkkailun näytteenoton kohdalle.

”Turveyhtiöt väittävät, että nykyiset uudet vesiensuojeluratkaisut pystyvät käsittelemään kaikenlaiset päästöt, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Etenkin nopean lumensulannan aiheuttama kevättulva voi olla niin raju, että se irrottaa suolta kaiken irtaimen aineksen. Pääosa siitä päätyy vesistöihin”, Ylönen kertoo.

Myös kesäaikaan voi rankka ukkoskuuro saada veden vyörymään vesiensuojelurakenteiden yli.

”Vapo väittää noudattavansa turpeenkaivuussa ympäristölupia, mutta usein se ei ole siihen kyennyt. Yhtiö on joutunut hakemaan ympäristölupiensa vesienkuormitusmääräyksä vesittäviä heikennyksiä Keski-Suomessa”, Paavola lisää.

Myös Pohjanmaalla turvetuottajat ovat hakeneet huojennuksia tarkkailujen osalta.

Uhkia ja vastauksia

Turpeenkaivuu ei ole soiden ainoa uhka. Vuosikymmenten aikana soita on ojitettu metsätaloutta varten ja edelleen kunnostusojitukset jatkuvat. Soita raivataan yhä pelloiksi. Taustalla on yleensä lihan tehotuotanto, jossa lanta tulee säädösten mukaan levittää pelloille. Tuulivoimaloitakin suunnitellaan suolakeuksien keskelle.

Erityistä huolta aiheuttaa kasvuturve, jonka keruu suuntautuu luonnontilaisille soille. Kasvuturpeeksi kelpaa vain suon maatumaton pintaturve. Suunnitelmissa on myös, että pohjaturpeesta tehtäisiin aktiivihiiltä. Työ suoluonnon puolesta ei siis lopu.

”Hyötyajattelu on määritellyt suot pääasiassa arvottomiksi kitu- ja joutomaiksi, ja suhtautuminen niihin on ollut sen mukaista. Nykyisin tämä jo laajalti myönnetään erehdykseksi”, Merja Ylönen miettii.

”Perinteisen luonnonsuojelun näkökulmasta luonnontilaiset suot edustavat parhaita ja viimeisiä näytteitä Suomessa vielä muutamia sukupolvia sitten yleisestä erämaaluonnosta ja sen karusta kauneudesta. Luontoharrastajalle ja retkeilijälle ne tarjoavat hienoja luontokokemuksia ympäri vuoden”, Huhtala sanoo.

Paavolan mielestä turpeenpoltto pitäisi lopettaa kokonaan muutamassa vuodessa. Myös Pohjois-Pohjanmaan piirissä on ajettu turpeenkaivuun hallittua alasajoa jo pitkään.

”Suomi tarvitsee uuden, nykyaikaisen soiden käytön strategian korjaamaan tehtyjä virheitä. Aiheutettujen vahinkojen korjaaminen edellyttää soidensuojelun voimakasta lisäämistä sekä soiden vesitalouden laajaa ennallistamista, myös muualla kuin suojelualueilla. Jatkossa kaikkien soilla tapahtuvien toimintojen tulisi edistää niiden hiilivarastojen kartuttamista ja monimuotoisuuden lisäämistä”, summaa Merja Ylönen.