Runoilla voi suojella

Olette lupautunut suojelijaksi Suomen luonnon päivän luontorunokilpailuun ja valitsemaan voittajan. Millä mielellä otitte tehtävän vastaan?

Olen toiminut pitkään Suomen luonnon päivän suojelijana. Runokilpailun voittajan valitseminen on minulle luontorunouden suurena ystävänä mieluisa kunniatehtävä, joten otin tehtävän vastaan ilolla.

Kuinka runous yleisesti ottaen voi Suomessa, olemmeko runokansaa?

Suomalainen runous on elinvoimaista ja monimuotoista; se kukoistaa omaäänisenä lukuisissa eri tyylilajeissa. Klassikoilla on edelleen vankkumaton sijansa, mutta uusien runoilijasukupolvien myötä runoutemme myös uudistuu jatkuvasti – löytäen yhä uusia ilmaisumuotoja ja –kanavia. Runokansaksi meitä voidaan luonnehtia esimerkiksi siitä syystä, että omakustannerunouden julkaiseminen on valtavan suosittua ja monet myös kirjoittavat runoja yksityisesti; itselleen ja läheisilleen.

Toimittamassanne antologiassa Katso Pohjoista taivasta on runoklassikkoja mutta myös uusien kirjoittajien runoja. Keiden luontorunoja suosittelisitte lukemaan tällaisena keväänä?

Kevään herkkyydestä ja kauneudesta sekä ihmisen luontosuhteesta ovat koskettavasti kirjoittaneet esimerkiksi Eeva-Liisa Manner, Risto Rasa, Eeva Kilpi ja Hannu Salakka.

Osaatteko sanoa, miten suomalainen luontosuhde on mahdollisesti muuttunut runouden perusteella?

Runouden juuret meissä kansakuntana ulottuvat aina Kalevalaan asti, Karjalan laulumailla vanhalta kansalta suullisesti siirtyneeseen runoperintöön. Runouden vaikutukset suomalaisuuteen ja kulttuuriimme ovat niin syvällä, että niitä on mahdotonta eritellä. Uskon, että runouden välityksellä itse kunkin luontosuhde voi kehittyä yhä empaattisemmaksi ja välittävämmäksi. Vaikkapa Eeva Kilven Animalia-kokoelman lukeminen voi olla koko maailmankatsomusta järisyttävä kokemus siinä, miten se viisaasti ohjaa meitä näkemään elämäntapamme toislajisten silmin; kuinka ihminen epäoikeudenmukaisesti ja kohtuuttomasti asettaa itsensä muun elollisen luonnon yläpuolelle. Meidän tehtävämme tulisi olla suojella, tuhoamisen sijasta.

Voiko runoilla suojella luontoa?

Luontoa voi suojella konkreettisin teoin, mutta myös mielipidevaikuttamalla; vaikuttamalla ihmisten arvoihin ja asenteisiin. Runous voi osoittaa epäkohtia, kyseenalaistaa vahingollisia käytäntöjä, herättää tuntemaan myötätuntoa, kunnioittamaan sitä, mikä on ainutkertaista ja haurasta.

Olette kirjoittanut jo kolme omaa runokirjaa. Onko lisää luvassa?

On luvassa siinä vaiheessa, kun elämäntilanne sen sallii. Neljäs runokokoelma tulee, mutta sen aika ei ole vielä.

Mistä seuraavista lajeista Teille olisi mieluisinta kirjoittaa runo: kapustarinnasta, raakusta vai pihlajasta?

Kirjoittaisin mielelläni niistä jokaisesta, mutta erityissuhde minulla on kapustarintaan, joten ensimmäiseksi laatisin varmasti runon siitä. Runohistoriani alkutaipaleella kuuluin Grupo Kapustarinta -nimiseen esiintyvään ryhmään, jossa lisäkseni vaikuttivat runoilijat Pauliina Haasjoki ja Reetta Niemelä sekä prosaisti Heli Peltoniemi.

Onko Teillä vinkkiä lukijoille, kuinka päästä alkuun omien runojen kirjoittamisessa?

Kannattaa antaa mielen operoida mahdollisimman vapaasti ja pidikkeittä; hyvä runous ei takerru estoihin ja sovinnaisuuksiin. Jos itse tuotettu teksti tuntuu liian intiimiltä, kannattaa opetella etäännyttämistä. Hyväksi kirjoittajaksi oppii ennen kaikkea lukemalla runsaasti. Suosittelisin siis lukemaan runoutta ennakkoluulottomasti eri aikakausilta ja tekijöiltä.