Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Anna joululahja ajatuksella: 50 aineetonta, ekologista tai itsetehtyä lahjaa

Luonnonsuojelija-lehti keräsi 50 aineetonta, ekologista tai itsetehtyä lahjaa, joilla voi muistaa läheisiä.

Teksti Oona Lohilahti, kuva Pexels
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 4/2019

Joulun ei tarvitse olla jokavuotinen kulutusjuhla, joka rasittaa sekä maapalloa että omaa taloutta ja hermoja. Itsetehdyt tai aineettomat lahjat ovat monesti jopa ilahduttavampia ja tuntuvat henkilökohtaisemmilta kuin tavara, jonka tarpeellisuudesta ei voi olla varma.

  1. Lahjoitus hyvään tarkoitukseen toisen puolesta
  2. Lapsen- tai lemmikin hoitokortti: lapsen hoitoapua tai koiran ulkoilutusta 5 iltana
  3. Hotelliyö kotikaupungissa
  4. Luontoretki lempikohteeseesi
  5. Elokuvaliput seuran kera
  6. Hieronta: lahjakortti tai itse toteutettu
  7. Museokortti
  8. Lahjaksi uusi taito eli esimerkiksi kieltenopiskelu- tai käsityökurssi
  9. Luontoloma: issikkavaellus, majakkamajoitus tai hiihtoretki revontulien alla
  10. Mieluisan digilehden tilaus
  11. Vapaaviikko kotitöistä ja ruuanlaitosta perheenjäsenelle
  12. Konsertti- tai muu taide-elämyslahjakortti
  13. Ikkunanpesu ensi kesänä
  14. Sisäänpääsy urheilutapahtumaan tai kausikortti
  15. Vuoden jäsenyys mieluisaan yhdistykseen tai seuraan
  16. Marja- tai sieniretki omalle salaiselle sieni- tai marjapaikallesi
  17. Kyyti ja seura mattopyykille – tai mattojen pesu
  18. Lahjakortti uimahalliin tai kuntosalille
  19. Yllätyspäivä
  20. Saunailta omassa tai yleisessä saunassa
  21. Parin kuukauden tilaus suoratoistopalveluun
  22. Kalastuslupa
  23. Itse tehty lahja: villasukat, tyynynpäällinen tai korvakorut
  24. Lahjakortti äänikirjapalveluun
  25. Lupaus viedä lahjan saaja päiväksi läheiseen kansallispuistoon
  26. Leipomisilta: opastus vaikkapa karjalanpiirakoiden tai voileipäkakun tekoon
  27. Sukulaislapselle kutsu pyjamabileisiin ja yökylään
  28. Brunssi, joko itsetehty tai lahjakortti
  29. Melontakurssi
  30. Lisenssimaksu tietokonepeliin
  31. Lupaus tehdä lumityöt, leikata nurmikko tai huoltaa polkupyörä
  32. Lahjan saajalle tärkeään joukkorahoituskampanjaan osallistuminen
  33. Bus,bed&breakfast: Jos lahjan saada asuu eri paikkakunnalla, voit luvata kustantaa matkan luoksesi, majoituksen ja tarjota aamiaista.
  34. Kotisiivouspalvelu x kuukaudeksi
  35. Kierrätetty, kirpputorilta hankittu lahja
  36. Kirje tai video, jossa kerrot hyviä asioita lahjan saajasta
  37. Vaate- tai taidelainaamon jäsenyys
  38. Sup-laudan, soutuveneen tai talvella lumikenkien vuokraus
  39. Purkillinen itsetehtyä hilloa tai pussillinen kuivattuja sieniä
  40. Avoimen yliopiston kurssimaksu
  41. Tietokoneen huolto ja neuvontaa teekupposen kera
  42. Osaatko ommella, neuloa tai tehdä puutöitä? Lahjan saaja saa toivoa sinulta jotain itsetehtyä, kuten villasukat, verhojen ompelun tai kuksan
  43. Sisäänpääsy esimerkiksi huvipuistoon, eläintarhaan, kylpylään tai seikkailupuistoon
  44. Lahjaksi itse kasvatettu kasvi tai oman kasvin pistokas kauniisti istutettuna
  45. Lahjakortti, jossa luvataan yhteistä aikaa
  46. Oman lintu-, retkeily- tai eräkokkikurssin järjestäminen läheiselle
  47. Haluaako läheisesi kehittyä esimerkiksi valokuvaamisessa? Osta lisenssimaksu vaikkapa kuvankäsittelyohjelmaan
  48. Aikuinenkin voi kirjoittaa runon, laulaa laulun tai maalata kuvan
  49. Kokoa läheiselle soittolista esimerkiksi omista suosikkikappaleistasi, joista ajattelet hänen pitävän tai jotka liittyvät suhteeseenne.
  50. Luonnonilmiöretki. Etsikää yhdessä tähdenlentoja, revontulia tai lumimyrsky.

Norpan joululahjavinkit

Suojelijan lahja: lahjoitus luonnolle

Luonnonsuojeluliiton aineettomat lahjat tekevät taatusti hyvää luonnolle ja lämmittävät lahjan saajan mieltä!

Anna koti uhanalaiselle, lahjoita ilmastolle tai  lahjoita elinympäristöjen suojeluun. Voit valita lahjoituskohteen ja summan. Tulosta lahjan saajalle kaunis lahjakortti verkkosivuilta tai lähetä se sähköpostitse. Tutustu: sll.fi/lahjoita

Lahjaksi palkittu Suomen Luonto -lehti

Suomen Luonto -lehti on tulvillaan tietoa ja tunnelmia luonnosta, ympäristöasiaa, luontokuvia ja vinkkejä ekologiseen elämäntapaan.

Lehden tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön. Joulutarjous on 10 numeroa 57,50 € + digipalvelu vuodeksi 2020 (norm. 89 €). Tarjous koskee uusia tilauksia Suomeen. Tilaa: suomenluonto.fi/joulu

Ekologinen norppalahja Luontokaupasta

Hanki ystävälle ekologisesti tuotettu tuote Suomen luonnonsuojeluliiton Luontokaupasta. Voisiko lahja olla pellavainen Saimaannorppa-pyyhe, kierrätyslangasta tehty norppakassi tai luomupuuvillainen norppapipo? Luontokaupan tuotot menevät lyhentämättömänä luonnonsuojeluun.

Osta verkkokaupasta tai tule käymään Helsingin Lauttasaaren kivijalkamyymälään, osoite Itälahdenkatu 22 B, Helsinki. Tee tilauksesi ajoissa: luontokauppa.fi

Liisa Hulkko

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija

”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”

Jaa sosiaalisessa mediassa

Anna joululahja luonnolle

Anna aineeton joululahja suomalaiselle luonnolle. Valitse sinulle sopiva kohde ja tapa osallistua!

Lahjoita